11. helmikuuta 2015

it's written on the mountains

seurasaari 011 PSseurasaari 046 PSseurasaari 036 PS
On olemassa niitä päiviä, kun tahtoisin kävellä monta kilometriä löytääkseni ja kääntää katseeni kohti sinisenä loistavaa taivasta, katsella muuttolintujen palaavan kevään ensimmäisinä päivinä. On päiviä, kun tahtoisin tanssia pitkospuilla tuntematta häivähdystäkään pelosta selkärangassani ja laulaa suunnattomasta vapaudesta lintuparven lentäessä ylitseni pilvettömällä taivaalla, merituulesta hiuksissani ja onnellisuudesta vastaantulijoiden kasvoilla. Keinuttaa jokaisen askeleeni tervehtiäkseni auringonsäteiden harmoniaa metsän humistessa rauhallisesti ympärilläni, olla ainoastaan sitä ääretöntä hiljaisuutta istuessani vanhan hirsitalon portailla ja sulkea hitaasti silmäni tuulenhenkäysten tarttuessa varovaisesti hiuksiini, nauraen painaa käteni mutaiselle polulle, mutta sinä et ole sellainen.

On niitä päiviä, kun tahtoisin tarttua käteesi raitiovaunun kolistessa ohitsemme ja myöhemmin hirsitalon portailla kertoa tarinoita siitä loputtomasta onnellisuudesta, kun tanssiessani auringonsäteisiin verhoutuneilla kaduilla musiikki tarttui selkärankaani. Tahtoisin kertoa siitä loputtomasta onnellisuudesta vesipisaroiden pudotessa kasvoilleni, sillä sinulla pohjatonta melankoliaa silmissäsi ja maailman murheet olkapäälläsi, eikä kukaan ole kannattelemassa hukkuessasi valtameriin, kukaan ei ole tarttumassa käteesi, siksi minä. Siksi minä tahtoisin tanssia tähtikuvioita selkärankasi jokaisella nikamalla ja jättää jälkeeni kylmiä väreitä, jotta aina muistaisit pysähtyä hengittämään maailman kauneutta jokaisella hengenvedollasi. Muistaisit pysähtyä rakastamaan näitä kevään ensimmäisiä auringonsäteitä ja hymyilemään merituulen tarttuessa varovaisesti hiuksiisi, uskaltaisit painaa kätesi mutaiseen maahan ja uskaltaisit olla onnellinen, suunnattoman onnellinen.
seurasaari 025 PS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti