6/27/2014

varjoina kasvoillani

106 222
Öisin kuuntelen omaa hengitystäni vesisateen piiskatessa peltikattoa, hiljaisuus kaikuu tyhjässä olohuoneessa maalaten varjoja kasvoilleni ja avaan verhot katsellakseni maailman kietoutuvan hämärään rauhallisuuteen, tunnen olevani äärettömän yksin hiljaisuuden repiessä sydäntäni palasiksi pölyiselle parkettilattialle. Aika pysähtyy aloilleen kuunnellessani vesisateen lakkaavan hetkeksi, seison kuistilla hengittämässä kesäyön rauhallisuutta ja unohdun miettimään, kuinka vuosia sitten karkasin keskiyön jälkeen ikkunasta juoksemaan maailman tutuimmille kaduille: sinä kesänä rakastuin vapauteen ja myöhemmin siihen, kuinka asfaltti oli kesäöiden hiljaisuudessa lämmin paljaiden jalkojeni alla.

Sinä kesänä tartuttiin toisiamme kädestä ja itkettiin kaatosateen piiskatessa kasvojamme, oltiin uskomattoman onnellisia kaikesta katsellessamme tähtitaivaan suunnatonta kauneutta maailman uinuessa hiljaisuudessa. Juotiin halpaa viiniä rantakalliolla ja hetkittäin hymyiltiin tämän pikkukaupungin hiekkateillä, sellainen minä olen edelleen: itken kaatosateen piiskatessa kasvojani ja hymyilen muiden äärettömälle onnellisuudelle, kolmelta aamuyöllä uskallan nukahtaa näkemään kasvojesi suunnattoman kauneuden ja juoksemaan tuntemattomille kadunkulmille, kuulemaan äänesi kaikuvan autioituneessa kaupungissa ja rakastamaan, hengittämään.

1 kommentti: