Jätän sanomalehdestä lukematta ulkomaan uutiset, kauneimpina päivinä jätän lukematta kotimaankin uutiset ja suljen television, kun ruudussa silmälasikasvoinen nainen tanssii maailmanlopun tanssiaan valkoiselta paperilta, unohdan kuunnella puhuessasi maailman tilanteesta ja siitä, kuinka ajaudutaan konkurssiin. Sinun kasvoillasi ei ensimmäistäkään häivähdystä todellisuudesta, sanot vaihtaessani puheenaihetta maailmanlopun hengittäessä niskaasi rakkauttaan, sitä samaista, josta sanomalehdet kirjoittavat päivittäin unohtamatta herättää pelkoa vastaantulijoissani: niiden ihmisten kasvoilla, jotka keittävät aamuisin kahvia lukeakseen ulkomaan uutiset sanomalehdistään ja kertoakseen työpaikan kahvihuoneessa siitä, kuinka tulevan pääministerin ratkaisuissa ei ensimmäistäkään järkevää päämäärää, kotimaan uutisiin perehdytään tarkemmin.
Minä en ole sellainen, kauneimpina päivinä jätän lukematta kotimaankin uutiset ja istun aamuauringossa kuuntelemassa lintujen laulavan suunnattomasta vapaudesta, toisten tanssiessa maailmanlopun tanssiansa juon aamuteeni tuntematta ensimmäistäkään häivähdystä maailmanlopun uutisotsikoista selkärangassani, annan tuulenhenkäysten tarttua hiuksiini kävellessäni vastatuuleen matkallani ilman päämäärää, asfaltti on lämmin paljaiden jalkojeni alla. Sillä minä olen päättänyt, uutiset traagisista liikenneonnettomuuksista ja kotimaamme lohduttomasta tilanteesta saavat unohtua sanomalehtien sivuille ja kymmenen uutisten silmälasikasvoisen naisen valkoisille papereille, maailman äärettömän kauneuden edessä minä olen edelleen ainoastaan suunnatonta hiljaisuutta ja hetkittäin tuntuu, että pakahdun kaikesta onnellisuudesta.
Tuntuu, että pakahdun onnellisuudesta kävellessäni juhannusaattona kumisaappaat jalassa lupiinien valloittamaan pihaan, katsellessani satakymmenen vuotta sitten rakennetun puutalon seisovan edelleen rauhallisena aloillaan ja perhosen pysähtyessä olkapäälleni: tuntuu, että pakahdun suunnattomasta onnellisuudesta auringonsäteiden lämmittäessä selkärankaa. Toisten tanssiessa maailmanlopun tanssiansa kerään lupiineja ja seikkailen polkupyöräni kanssa keskustaan katsomaan juhannuskokkoa, katselen auringonlaskua rakkaan pikkukaupungin ottaessa hellään syleilyynsä, toisen tanssiessa maailmanlopun tanssiaan minä juon halpaa viiniä tuntemattomien ihmisten seurassa, kuuntelen laineiden osuvan rantahiekkaan.
Toisten tanssiessa maailmanlopun tanssiansa pysähdyn kotimatkalla rantaan kuuntelemaan maailman kauneinta musiikkia, hymyilemään kaikelle sille suunnattomalle onnellisuudelle ja nauramaan ääneen, sillä minussa rakkautta jokaisen vastaantulijan kasvoilta, minussa uskomattoman suurta rakkautta aamun ensimmäisistä auringonsäteistä seuraavaan auringonnousuun. Aamuyön ensimmäisinä tunteina toisten tanssiessa maailmanlopun tanssiansa syön voileipäkakkua, sidon hiukseni leteille ja nukahdan siihen onnellisuuteen,
johon tuntee hetkittäin pakahtuvansa.
johon tuntee hetkittäin pakahtuvansa.
Lähetä kommentti