KUKA JENNA ANETTE?

Musiikkiaddikti, ikuinen runotyttö ja vastikään Metropolia Ammattikorkeakoulusta valmistunut taloushallinnon tradenomi, meininki on toisinaan kovin ristiriitaista. Nykyisin Jyväskylässä asustava 25-vuotias pikkukaupungin kasvatti, joka vietti opiskeluvuotensa luennoilla istumisen ja raporttien kirjoittamisen lisäksi kävellen Helsingin tuntemattomilla kaduilla iltapäivän lämpimässä auringossa, hymyillen itsekseen vastaantulijoiden onnellisuudelle Aleksanterinkadulla ja valokuten maailman uskomatonta kauneutta Seurasaaressa, mutta ennen kaikkea huutaen eturivissä ääntänsä käheäksi. Helsingissä rakkauteni musiikkia kohtaan kasvoi äärettömäksi, vietin uskomattoman kauniita hetkiä värivalojen loisteessa vuolaiden kyynelten virratessa poskipäilleni ja soitettuani yksitoista vuotta pianoa opettelin lausumaan kauneimpia rakkausrunoja liian kauan nurkassa seisoneelle akustiselle kitaralleni.

Siitä minä tahdon pääasiassa kirjoittaa, rakkaudestani musiikkiin. Ja toivon, että tekin rakastutte.

IMG_7154

MITÄ SITTEN TEET ELÄMÄLLÄSI?

Musiikki on aivan äärettömän suuri osa elämääni, olen soittanut kolmetoista vuotta pianoa ja mitä sitten musiikin kuuntelemiseen tulee, luulen, että oikeastaan olen kuunnellut ihan aina. Muutaman vuoden ikäisenä tanssin olohuoneessa televisiossa esitettyjen Tenavatähti-kilpailuiden tahdissa, lapsuuteni automatkoilla kuunneltiin suomalaista rockmusiikkia ja viimeistään kaksitoista vuotta sitten rakastuin musiikkiin uskomattoman vahvasti. Kahdessatoista vuodessa musiikkimakuni on luonnollisesti kokenut muutoksia, mutta näiden vuosien aikana olen kerännyt itseeni uskomattoman määrän hetkiä värivalojen loisteesta ja huutanut ääneni käheäksi yleisömeren keskellä, silti kaiken kokemani jälkeen haluan jatkuvasti kuulla lisää: musiikin suhteen en koskaan saa tarpeekseni, kaksi tuntia kestäneen keikan jälkeen sydämeni huutaa enemmän ja we want more, sillä musiikin suhteen minulle ei riitä mikään, minä haluan aivan vaan rakastaa enemmän. Vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen rakkauteni on valtamertakin suurempaa, rakastan musiikkia sinfonisesta metallista indierockiin ja klassisesta musiikista progeen, rakastan enemmän kuin koskaan uskaltaisin myöntää ja siksi kirjoitan tätä blogia, vähän kuin rakkaudesta lajiin.

Musiikin lisäksi elämääni kuuluu kirjoittaminen ja olenkin kuullut useasti siitä, kuinka ensivaikutelmani on ollut runotyttömäinen. Olen kirjoittanu tätä samaa blogia yhdeksän vuotta, mutta kaupungin hiljentyessä ikkunalasin takana kirjoitan keskeneräisiä lauseitani myös runomuodossa, sinänsä se monen ensivaikutelma ei ole väärä. Kirjoittamisesta on vuosien mittaan tullut tärkeä osa elämääni ja yksitoista vuotta sitten valokuvaaminen astui kirjoittamisen rinnalle kävellessäni yhtenä pimeänä syysiltana kotipihassamme raihnaisen digikameran kanssa, siitä lähtien valokuvaaminen on opettanut näkemään maailmassa myös kaikki ne yksityiskohdat, joita en ennen nähnyt. Nykyään kuljen neljän järjestelmäkamerani kanssa katselemassa kaiken ihmeellisyyttä, rakkaus valokuvaamiseen kasvaa jatkuvasti ja kuten musiikin hakatessa tajuntaani tunnen olevani vahvasti kotona myös katsellessani maailmaa linssin lävitse, kameran takana olen tavallaan omassa maailmassani.


MUSIIKKIA JA KAMEROITA, MITÄ MUUTA?

Valmistuttuani Metropolia Ammattikorkeakoulusta taloushallinnon tradenomiksi joulukuussa 2015 minä tavallaan kuvittelin, että saisin helposti töitä, mutta tilanne oli kuitenkin kauan sellainen, etten saanut töitä, vaikka kuinka yritin. Tästä tilanteesta huolimatta en kuitenkaan jäänyt sänkyyn makaamaan Netflix seuranani vaan vietin koko syksyn 2016 Jyväskylässä Nuorten taidetyöpajalla valo- ja videokuvaamisen parissa ja seuraavana keväänä löysin itseni yllättäen Music Against Drugsin Ink-tiimistä tekemästä sosiaalisen markkinoinnin kampanjaa. Kyseinen koulukiusaamisen ja syrjimisen vastainen kampanja opetti minulle paljon uutta, sillä en ollut työskennellyt sosiaalisen markinoinnin parissa koskaan aiemmin tai toiminut tiimiliiderinä, mutta mikä tärkeintä, tämän kampanjan aikana tunsin tekeväni jotain sellaista, millä on oikeasti itselleni ja varmasti monelle muullekin merkitystä, kiusaamisesta ja syrjimisestä kun ei koskaan voi puhua liikaa. Lue lisää Sun Puolella 2017 -kampanjasta pääset lukemaan täältä.

Tällä hetkellä tilanne on sellainen, että olen ollut toukokuusta 2018 asti töissä Nuorten Keski-Suomella ja saanut tässä lyhyessä ajassa oppia paljon sekä itsestäni että esimerkiksi tapahtuman järjestämisestä ja nuorten kanssa toimimisesta. Tästä syksystä on tulossa monella tavalla hieno, niin töiden kuin muunkin elämän osalta, toivon, että kuljet sen matkan kanssani ja jäät seuraamaan blogiani, lupaan kertoa muustakin kuin musiikista, auringonlaskuista ja vaniljateestä.

gyiu

KUNNIANHIMOINEN, MUTTA MITÄ MUUTA?

Voisin sanoa olevani sosiaalinen, järjestelmällinen, täsmällinen, rehellinen, oma-aloitteinen ja vaikka mitä, niitä sellaisia sanoja, jotka kuuluisi laittaa jokaiseen työhakemukseen, mutta niitäkin enemmän olen kunnianhimoisen lisäksi olen eteenpäin pyrkivä, hetkittäin naurettavuuteen asti perfektionisti ja periaatteeni mukaan kaikki, mitä tehdään, on tehtävä loppuun asti sillä parhaalla mahdollisella osaamisella, sillä puolitiehen jättämisessä ei yksinkertaisesti ole mitään järkeä. Kaiken tämän alla olen sydämeltäni silti kuitenkin ihan tavallinen runotyttö. Kaikessa yksinkertaisuudessaan olen vähintään muutaman valtameren verran määrittelemätöntä tunnemassaa, uskomattoman aitoja tunteita aina rakkaudesta vihaan ja pyörremyrskyt siellä valtameren toisella puolella, lähes poikkeuksetta myös se hiljaisuus ennen myrskyä. Sanat aina riitä kuvaamaan tunnetiloja tai oikeastaan mitään muutakaan, mutta kaikki tekeminen lähtee lähes aina rakkaudesta. Siksi tämä on Rakkaudella, Jenna Anette.

IMG_7215