KUKA JENNA ANETTE?

Musiikkiaddikti, ikuinen runotyttö ja vastikään valmistunut tradenomi, meininki on ristiriitaista. Nykyään Jyväskylässä asustava 24-vuotias pikkukaupungin kasvatti, joka vietti kolme vuotta Helsingissä kävellen tuntemattomilla kadunkulmilla iltapäivän auringossa, hymyillen itsekseen vastaantulijoiden onnellisuudelle ja valokuvaten maailman uskomatonta kauneutta auringonlaskun verhotessa maisemaa äärettömään harmoniaansa, mutta kaikesta onnellisuudesta huolimatta pikkukaupungin kadunkulmat kutsuivat takaisin luokseen. Helsingissä rakkauteni musiikkia kohtaan kasvoi suunnattomaksi, vietin uskomattoman kauniita hetkiä värivalojen loisteessa vuolaiden kyynelten virratessa poskipäilleni ja soitettuani yksitoista vuotta pianoa opettelin lausumaan maailman kauneimpia rakkausrunoja akustiselle kitaralle.


Siitä minä tahdon kirjoittaa, rakkaudestani musiikkiin. Ja toivon, että tekin rakastutte.

harmaata 023

Olen soittanut yksitoista vuotta pianoa ja mitä musiikin kuuntelemiseen tulee, luulen, että oikeastaan olen kuunnellut aina: muutaman vuoden ikäisenä tanssin olohuoneessa televisiossa esiintyneen artistin mukana, lapsuuteni automatkoilla kuunneltiin suomalaista rockmusiikkia ja viimeistään yksitoista vuotta sitten rakastuin musiikkiin uskomattoman vahvasti. Yhdessätoista vuodessa musiikkimakuni on luonnollisesti kokenut muutoksia, mutta näiden vuosien aikana olen kerännyt itseeni uskomattoman määrän hetkiä värivalojen loisteesta ja huutanut ääneni käheäksi yleisömeren keskellä, silti kaiken kokemani jälkeen haluan jatkuvasti kuulla lisää: musiikin suhteen en koskaan saa tarpeekseni, kaksi tuntia kestäneen keikan jälkeen sydämeni huutaa enemmän ja we want more, sillä musiikin suhteen minulle ei riitä mikään, haluan rakastaa enemmän. Vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen rakkauteni on valtamertakin suurempaa, rakastan musiikkia sinfonisesta metallista indierockiin ja klassisesta musiikista progeen, rakastan enemmän kuin viimeisiä auringonsäteitä ennen tummansinistä pimeyttä ja varmasti enemmän kuin mitään, sillä musiikki saa minut tuntemaan niin uskomattoman suuria tunteita, etteivät sanat koskaan riittäisi kuvailemaan.

Sen lisäksi, että olen intohimoinen musiikinrakastaja, olen ikuinen runotyttö ja kaupungin vähitellen hiljentyessä ikkunalasin takana kirjoitan maailman kauneutta runomuodossa ja maalaan sanoilla elämää kauniimmaksi. Kirjoittamisesta on vuosien mittaan tullut uskomattoman tärkeä osa elämääni ja kahdeksan vuotta sitten valokuvaaminen astui kirjoittamisen rinnalle kävellessäni yhtenä pimeänä syysiltana rantaan raihnaisen digikameran kanssa, siitä lähtien valokuvaaminen on opettanut näkemään maailman kauniimpana kuin ennen. Nykyään kuljen kolmen järjestelmäkamerani kanssa huokailemassa maailman kauneudelle, rakkaus valokuvaamiseen kasvaa jatkuvasti ja kuten värivalojen loisteessa musiikin hakatessa tajuntaani tunnen olevani uskomattoman vahvasti kotona myös katsellessani maailmaa linssin lävitse, kameran takana olen tavallaan omassa maailmassani.

harmaata 169

Näen tavallaan kaikessa suunnatonta kauneutta ja usein saan kuulla, kuinka täytyisi lopettaa asioiden loputon romantisoiminen: silloin naurahdan nähneeni varjoja kadunkulmilla uskomattoman monen vuoden ajan, muuttaneeni sitten myöhemmin elämänasennettani nähdäkseni maailman kauneuden pimeilläkin kadunkulmilla ja löytääkseni rakkauden pikkukaupungin satamasta lumisateen piiskatessa kasvojani, tämä on oikeastaan minun tapani nähdä maailma. Kaikessa yksinkertaisuudessaan olen edelleen valtameren verran määrittelemätöntä tunnemassaa, uskomattoman aitoja tunteita rakkaudesta vihaan ja pyörremyrskyt jossain kaukana, eivätkä sanat aina riitä kuvaamaan tunnetiloja tai oikeastaan mitään muutakaan, kaikki asiat tehdään suoraan sydämellä tai sitten ei ollenkaan.

harmaata 126

Entä tämä blogi sitten?

"Eipä! Seuraavaksi, koska me olemme eipä-miesten rykmentti niin esitämme teille musiikkia, joka sanoo että eipä!" totesi Toni Wirtanen eräällä keikalla ja kyseiset sanat kaikuivat mielessä keväällä 2009 perustaessani tämän alunperin nimellä in my field of paper flowers kulkeneen blogin. En ollut koskaan aiemmin suunnitellut siirtyväni runoista blogin kirjoittamiseen ja blogimaailma kokonaisuudessaan tuntui silloin vieraalta käsitteeltä, mutta kirjoitettuani ensimmäisen tekstini paluuta ei tavallaan enää ollut. Sen lisäksi, että olen itse muuttunut näiden vuosien aikana suhteellisen paljon, niin tämä blogikin on kokenut muutoksia enemmän kuin tarpeeksi. Alkuperäinen vaaleanpunainen ulkoasu ja kaunis nimi muuttuivat jossain vaiheessa tummasävyiseen ulkoasuun ja melankoliseen nimeen, kunnes nimeksi vakiintui the secret life of Jenna Anette ja ulkoasu alkoi noudattaa yksinkertaisuutta - siinä vaiheessa siirsin vanhimmat blogitekstit omaan arkistooni ja aloin kiinnittää enemmän huomiota siihen, kuinka suoraan kirjoitan elämästäni. Blogin alkuperäinen idea oli kirjoittaa elämästäni suhteellisen suorasanaisesti ilman kauniita kiertoilmauksia tai vertauskuvia, mutta sellainen ei lopulta tuntunut omalta blogitekstien runkojen syntyessä runomuotoisina.

Nimen with love, jenna anette tämä blogi sai heinäkuussa 2011 edellisen nimen alkaessa tuntua tavallaan vieralta ja samalla ulkoasu vaihtui vieläkin yksinkertaisempaan, eikä melankolia enää hallinnut tekstejä samalla tavalla kuin aiemmin. Samaisella nimellä ja yksinkertaisuudella kuljettiin tammikuuhun 2014 asti, jolloin aloin kiinnittää huomiota blogimaailmassa samankaltaisuuttaan huutaviin blogeihin englanninkielisine nimineen ja yksinkertaisine ulkoasuineen: jollain tavalla tunnen olevani erilläni ympärillä olevasta blogimaailmasta, en ole koskaan halunnut vaalia itselleni tuhansittain lukijoita ja kirjoitan lähinnä itselleni, ymmärtääkseni maailmaa paremmin. Nykyään tämä blogi on minun henkilökohtainen rakkauslauluni maailmalle ja erityisesti musiikille, tarina maailman kauneudesta elämän heitellessä myrskytuulen lailla tilanteesta toiseen ja vaikka tässä blogissa ei ole oikeastaan mitään samaa kuin siinä alkuperäisessä, ehkä se tietynlainen aitous on säilynyt. Lainatakseni vielä kerran Toni Wirtasta: kiitoksia arvoisa juhla.. hahaha rai!