KUKA JENNA ANETTE?

Musiikkiaddikti, ikuinen runotyttö ja vastikään Metropolia Ammattikorkeakoulusta valmistunut taloushallinnon tradenomi, meininki on toisinaan kovin ristiriitaista. Nykyisin Jyväskylässä asustava 24-vuotias pikkukaupungin kasvatti, joka vietti opiskeluvuotensa luennoilla istumisen ja raporttien kirjoittamisen lisäksi kävellen Helsingin tuntemattomilla kaduilla iltapäivän lämpimässä auringossa, hymyillen itsekseen vastaantulijoiden onnellisuudelle Aleksanterinkadulla ja valokuten maailman uskomatonta kauneutta Seurasaaressa, mutta ennen kaikkea huutaen eturivissä ääntänsä käheäksi. Helsingissä rakkauteni musiikkia kohtaan kasvoi äärettömäksi, vietin uskomattoman kauniita hetkiä värivalojen loisteessa vuolaiden kyynelten virratessa poskipäilleni ja soitettuani yksitoista vuotta pianoa opettelin lausumaan kauneimpia rakkausrunoja liian kauan nurkassa seisoneelle akustiselle kitaralleni.

Siitä minä tahdon pääasiassa kirjoittaa, rakkaudestani musiikkiin. Ja toivon, että tekin rakastutte.

IMG_7154

MITÄ SITTEN TEET ELÄMÄLLÄSI?

Musiikki on aivan äärettömän suuri osa elämääni, olen soittanut kolmetoista vuotta pianoa ja mitä sitten musiikin kuuntelemiseen tulee, luulen, että oikeastaan olen kuunnellut ihan aina. Muutaman vuoden ikäisenä tanssin olohuoneessa televisiossa esitettyjen Tenavatähti-kilpailuiden tahdissa, lapsuuteni automatkoilla kuunneltiin suomalaista rockmusiikkia ja viimeistään kaksitoista vuotta sitten rakastuin musiikkiin uskomattoman vahvasti. Kahdessatoista vuodessa musiikkimakuni on luonnollisesti kokenut muutoksia, mutta näiden vuosien aikana olen kerännyt itseeni uskomattoman määrän hetkiä värivalojen loisteesta ja huutanut ääneni käheäksi yleisömeren keskellä, silti kaiken kokemani jälkeen haluan jatkuvasti kuulla lisää: musiikin suhteen en koskaan saa tarpeekseni, kaksi tuntia kestäneen keikan jälkeen sydämeni huutaa enemmän ja we want more, sillä musiikin suhteen minulle ei riitä mikään, minä haluan aivan vaan rakastaa enemmän. Vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen rakkauteni on valtamertakin suurempaa, rakastan musiikkia sinfonisesta metallista indierockiin ja klassisesta musiikista progeen, rakastan enemmän kuin koskaan uskaltaisin myöntää ja siksi kirjoitan tätä blogia, vähän kuin rakkaudesta lajiin.

Musiikin lisäksi elämääni kuuluu kirjoittaminen ja olenkin kuullut useasti siitä, kuinka ensivaikutelmani on ollut runotyttömäinen. Olen kirjoittanu tätä samaa blogia kahdeksan vuotta, mutta kaupungin hiljentyessä ikkunalasin takana kirjoitan keskeneräisiä lauseitani myös runomuodossa. Kirjoittamisesta on vuosien mittaan tullut tärkeä osa elämääni ja kymmenen vuotta sitten valokuvaaminen astui kirjoittamisen rinnalle kävellessäni yhtenä pimeänä syysiltana kotipihassamme raihnaisen digikameran kanssa, siitä lähtien valokuvaaminen on opettanut näkemään maailman kauniimpana kuin ennen. Nykyään kuljen kolmen järjestelmäkamerani kanssa katselemassa kaiken ihmeellisyyttä, rakkaus valokuvaamiseen kasvaa jatkuvasti ja kuten musiikin hakatessa tajuntaani tunnen olevani vahvasti kotona myös katsellessani maailmaa linssin lävitse, kameran takana olen tavallaan omassa maailmassani.


MUTTA ET KUITENKAAN TEE TÖITÄ?

Valmistuttuani Metropolia Ammattikorkeakoulusta taloushallinnon tradenomiksi joulukuussa 2015 minä tavallaan kuvittelin, että saisin helposti töitä, mutta tilanne on nyt kuitenkin sellainen, että niistä lukuisista hakemuksista huolimatta olen edelleen työtön. Tästä tilanteesta huolimatta en kuitenkaan ole jäänyt sänkyyn makaamaan Netflix seuranani vaan vietin koko syksyn 2016 Jyväskylässä Nuorten taidetyöpajalla valo- ja videokuvaamisen parissa ja seuraavana keväänä löysin itseni yllättäen Music Against Drugsin Ink-tiimistä tekemästä sosiaalisen markkinoinnin kampanjaa. Kyseinen koulukiusaamisen ja syrjimisen vastainen kampanja on opettanut minulle paljon uutta, sillä en ollut työskennellyt sosiaalisen markinoinnin parissa koskaan aiemmin tai toiminut tiimiliiderinä, mutta mikä tärkeintä, tämän kampanjan aikana olen tuntenut tekeväni jotain sellaista, millä on oikeasti itselleni merkitystä. Lisää suunnittelemastamme ja toteuttamastamme Sun Puolella 2017 -kampanjasta pääset lukemaan täältä.

Tällä hetkellä tilanne on myös sellainen, että haen jatkuvasti töitä pääkaupunkiseudulta ja tavoitteenani on päästä vielä tämän vuoden aikana muuttamaan takaisin Helsinkiin, tämähän siis tarkoittaa luonnollisesti myös sitä, että tavoitteeni on saada töitä vielä tämän vuoden aikana. Kotona istuminen ja Netfilixin kanssa seurusteleminen eivät yksinkertaisesti sovi minulle, olen nimittäin ihmisenä järjettömän kunnianhimoinen ja janoan jatkuvasti uusia kokemuksia, tahdon kokea ja oppia tulevaisuudessa paljon uutta. Tilanne on siis väistämättä #jennatöihin2017.

gyiu

KUNNIANHIMOINEN, MUTTA MITÄ MUUTA?

Voisin sanoa olevani sosiaalinen, järjestelmällinen, täsmällinen, rehellinen, oma-aloitteinen ja vaikka mitä, niitä sellaisia sanoja, jotka kuuluisi laittaa jokaiseen työhakemukseen, mutta niitäkin enemmän olen kunnianhimoisen lisäksi olen eteenpäin pyrkivä, hetkittäin naurettavuuteen asti perfektionisti ja periaatteeni mukaan kaikki, mitä tehdään, on tehtävä loppuun asti sillä parhaalla mahdollisella osaamisella, sillä puolitiehen jättämisessä ei yksinkertaisesti ole mitään järkeä. Kaiken tämän alla olen sydämeltäni silti kuitenkin ihan tavallinen runotyttö. Kaikessa yksinkertaisuudessaan olen vähintään muutaman valtameren verran määrittelemätöntä tunnemassaa, uskomattoman aitoja tunteita aina rakkaudesta vihaan ja pyörremyrskyt siellä valtameren toisella puolella, lähes poikkeuksetta myös se hiljaisuus ennen myrskyä. Sanat aina riitä kuvaamaan tunnetiloja tai oikeastaan mitään muutakaan, mutta kaikki tekeminen lähtee lähes aina rakkaudesta. Siksi tämä on Rakkaudella, Jenna Anette.

IMG_7215

NIIN TOSIAAN ENTÄ TÄMÄ BLOGI?

"Eipä! Seuraavaksi, koska me olemme eipä-miesten rykmentti niin esitämme teille musiikkia, joka sanoo että eipä!" totesi Toni Wirtanen eräällä keikalla ja kyseiset sanat kaikuivat mielessä keväällä 2009 perustaessani tämän alunperin nimellä in my field of paper flowers kulkeneen blogin. En ollut koskaan aiemmin suunnitellut siirtyväni runoista blogin kirjoittamiseen ja blogimaailma kokonaisuudessaan tuntui silloin vieraalta käsitteeltä, mutta kirjoitettuani ensimmäisen tekstini paluuta ei tavallaan enää ollut. Sen lisäksi, että olen itse muuttunut näiden vuosien aikana suhteellisen paljon, niin tämä blogikin on kokenut muutoksia enemmän kuin tarpeeksi. Alkuperäinen vaaleanpunainen ulkoasu ja kaunis nimi muuttuivat jossain vaiheessa tummasävyiseen ulkoasuun ja melankoliseen nimeen, kunnes nimeksi vakiintui the secret life of Jenna Anette ja ulkoasu alkoi noudattaa yksinkertaisuutta - siinä vaiheessa siirsin vanhimmat blogitekstit omaan arkistooni ja aloin kiinnittää enemmän huomiota siihen, kuinka suoraan kirjoitan elämästäni. Blogin alkuperäinen idea oli kirjoittaa elämästäni suhteellisen suorasanaisesti ilman kauniita kiertoilmauksia tai vertauskuvia, mutta sellainen ei lopulta tuntunut omalta blogitekstien runkojen syntyessä runomuotoisina.

Nimen with love, jenna anette tämä blogi sai heinäkuussa 2011 edellisen nimen alkaessa tuntua tavallaan vieralta ja samalla ulkoasu vaihtui vieläkin yksinkertaisempaan, eikä melankolia enää hallinnut tekstejä samalla tavalla kuin aiemmin. Samaisella nimellä ja yksinkertaisuudella kuljettiin tammikuuhun 2014 asti, jolloin aloin kiinnittää huomiota blogimaailmassa samankaltaisuuttaan huutaviin blogeihin englanninkielisine nimineen ja yksinkertaisine ulkoasuineen: jollain tavalla tunnen olevani erilläni ympärillä olevasta blogimaailmasta, en ole koskaan halunnut vaalia itselleni tuhansittain lukijoita ja kirjoitan lähinnä itselleni, ymmärtääkseni maailmaa paremmin. Nykyään tämä blogi on minun henkilökohtainen rakkauslauluni maailmalle ja erityisesti musiikille, tarina maailman kauneudesta elämän heitellessä myrskytuulen lailla tilanteesta toiseen ja vaikka tässä blogissa ei ole oikeastaan mitään samaa kuin siinä alkuperäisessä, ehkä se tietynlainen aitous on säilynyt. Lainatakseni vielä kerran Toni Wirtasta: kiitoksia arvoisa juhla.. hahaha rai!