12. heinäkuuta 2018

KANSAINVÄLISET SUURMARKKINAT HARMAAN TAIVAAN ALLA

P7060601IMG_7333IMG_7331

Perjantaina minä heräsin siihen, että jalkani olivat kipeät siitä edellisen illan tanssimisesta, mutta myös siihen samaan onnellisuuteen, joka jäi kasvoilleni edellisenä iltana Olavi Uusivirran laulaessa mä en tiedä luonnontieteistä mitään / joskus mun aurinko laskee itään / oudot ihmevoimat kiskoo mua sun puoleen / vapauta mut ennen kuin musiikki kuolee ja sadepisaroiden kastellessa vaaleat hiukseni. Työpäivän jälkeen kävelin auringonsäteiden verhoamilla kaduilla ja kun iltapäivän auringonsäteiden maalatessa varjoja valkoisille seinille päätimme lähteä käymään Lutakossa järjestettävillä kansainvälisillä suurmarkkinoilla en osannut aavistaa, että vain hetkeä myöhemmin matkamme markkinoille päättyisi siihen, että kaatosade yllättäisi meidät. Niin se kaatosade kuitenkin yllätti meidät ja istuessamme matkakeskuksella pitämässä sadetta katselin, kuinka siniseen takkiin pukeutunut mies seisoi hievahtamatta odottamassa bussiaan, eikä välittänyt siitä, että kaatosade kasteli hänet sekä ympäröivän maailman täysin. Jostain tuntemattomasta syystä näky sai minut hymyilemään ja istuessani siinä katoksessa mietin, ettei se sade minuakaan olisi haitannut, mutta mukanani sinä päivänä kulkeneet järjestelmäkamerat eivät välttämättä olisi olleet kovin onnellisia enää sen kaatosateen jälkeen, sillä jostain käsittämättömästä syystä olin lähtenyt matkaan niin, ettei minulla ollut kameroille mitään, mikä suojaisi niitä siltä kaatosateelta. Ei minulta toisaalta ollut takkia tai sateenvarjoa itsellenikään, en ollut osannut odottaa sitä sadetta.

Valokuvaamisen ja säätilojen suhteen minä olen aina ollut suhteellisen varovainen ja vaikka olenkin kulkenut kameran kanssa kovassa pakkasessa, on kaatosade jotain sellaista, jolta yritän suojella kameroitani, sillä todellisuus on lopulta kuitenkin se, etteivät ne kestä sadetta tai no, oikeastaan sitä pakkastakaan. Edellisenä iltana olin seisonut eturivissä kamerani kanssa sateen kastellessa hiuksiani ja kameranikin oli saanut siinä osansa, mietin ja soimasin hetken itseäni siitä, etten ollut tarpeeksi varovainen, vaikka kamera olikin säästynyt vaurioilta ja kulki mukanani taas sinä perjantai-iltapäivänä uhkaavalta näyttäneen kaatosateen lopulta lakatessa ja kävellessämme sateen kastelemia katuja Lutakkoon. Varoivaiset auringonsäteet murtautuivat harmaan pilviverhon lävitse kävellessämme lopulta ympäri markkina-aluetta, hymyillessämme onnellisuuttaan hehkuvien myyjien pyytäessä ohikulkijoita maistelemaan tuotteitaan ja harmaan pilviverhon näyttäessä jälleen uhkaavalta, ilmassa tuoksui hetkittäin ruokien uskomattoman huumaava tuoksu ja se sai minut haaveilemaan kaikista niistä ruuiasta, joita minä en ollut vielä koskaan tämän lyhyen elämäni aikana maistanut. Tahdon ilmapallon, nauroin ohittaessamme kauniita ilmapalloja myyvän miehen ja tuntui kuin olisin hetken ollut taas lapsi, tavallaan minusta tuntui siltä suhteellisen usein kiertäessämme markkina-aluetta, olisin tahtonut ostaa kaiken.

IMG_7338

Vuosittain järjestettävät kansainväliset suurmarkkinat tuntuivat minusta tavallaan kovin kotoisilta, asuinhan minä koko lapsuuteni pienessä oopperakaupungissa, jonka torilla järjestettiin monta kertaa vuodessa markkinat, sellaiset, mistä oli aina saatava markkinalakuja ja kasoittain piirustuspaperia. Yhtenä keväänä isäni osti minulle kevätmarkkinoilta pienen koiralelun, sellaisen, jolla oli oma vaaleanpunainen koirankoppi, minä olin siitä aivan äärettömän onnellinen ja yhtenä kesänä hypättiin mummolan vanhalta laiturilta veneeseen, ajettiin satamaan auringonsäteiden lämmittäessä poskipäitä ja oli maailman parasta kiertää markkinoita, ei niitä markkinoiksi kyllä koskaan kutsuttu, sanottiin vain, että mennään torille. Kesällä torilta oli aina saatava myös jäätelöä ja lörtsy, tiedättehän, sellainen lihapiirakka, jota ei saa muualta kuin Savonlinnasta ja vaikka saisikin, vain savonlinnalainen lörtsy on oikeanlainen ja maistuu niin äärettömän hyvältä, ettei siinä ole mitään järkeä. Näiltä kansainvälisiltä suurmarkkinoilta lörtsyä ei tietenkään saanut, mutta minusta tuntui silti kovin kotoisalta, uhkaavan ja harmaan taivaan alla hymyilin tyhmästi ihastellessani kauniita vaatteita ja kukkia, joita olisin halunnut ostaa itselleni, ihan vain siksi, koska olin niin onnellinen ja elämä tuntui hetken kovin kevyeltä.

Lopulta harmaa taivas alkoi kuitenkin vaikuttaa yhtä uhkaavalta kuin aiemmin ja uuden sateen yllättäessä päädyimme istumaan Tanssisali Lutakon lastauslaiturille, ilmassa tuoksui sade ja auringonsäteiden yrittäessä hetkeä myöhemmin murtautua varovaisesti pilviverhon lävitse kiersimme vielä hetken markkina-aluetta, mutta lopulta päätimme kuitenkin lähteä, sillä alkoi taas näyttää siltä, että pian alkaisi taas sataa. Ja niin alkoikin, mutta katselin sitä ikkunalasin takaa ja siirsin valokuvia muistikortilta tietokoneelleni, olin onnellinen edellisenä iltana ottamista kauniista keikkakuvista ja niin kovin rakastunut siihen pieneen järjestelmäkameraan, jonka ostin puolitoista kuukautta sitten, hetkeäkään minä en ole katunut sen ostamista, vaikka se vanha ja suurempi järjestelmäkamera tuntuukin edelleen tutummalta kädessäni.

IMG_7330IMG_7321IMG_7325IMG_7328IMG_7336

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti