12. kesäkuuta 2018

OLISINPA TIENNYT ETTEI AINA TARVITSE OLLA VAHVA

peruskoulu

Yhtenä päivänä kävellessäni töihin minulla oli ylläni musta keinonahkatakki, musta huppari ja musta, lähes nilkkoihin asti ulottuva pellavamekko, katselin heijastustani lasiovesta kolmannessa kerroksessa ja mietin itsekseni, kuinka se 15-vuotias Jenna olisi nyökännyt vaatetukselleni hyväksyvästi. Silloin kymmenen vuotta sitten minulla oli mustat hiukset, jotka äitini oli vuotta aiemmin viimein suostunut värjäämään ruskeasta mustaksi, pukeuduin oikeastaan poikkeuksetta mustaan ja kuuntelin musiikkia, josta saan edelleen aivan suunnattomasti voimaa. Istuin yksin peruskoulun viimeisillä tunneilla, kirjoitin biisien sanoja kouluvihkojen kanteen ja laskin tunteja siihen hetkeen, että pääsisin lopullisesti pois siitä koulusta. Jälkeenpäin mietittynä minä olin silloin ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti rikkinäinen ja kun nyt kymmenen vuotta myöhemmin istuin töissä huomatessani psykoterapeutti Maaret Kallion aloittaneen #olisinpatiennyt -kampanjan ja haastaneen viisi julkisuuden henkilöä miettimään, mitä he sanoisivat nuoremmalle itselleen, tiesin, että tahdon blogissa tarttua tähän samaan kysymykseen, nimittäin olen miettinyt sitä usein, olen miettinyt, mitä sanoisin.

Sitä kymmenen vuotta nuorempaa itseäni varmaan todennäköisesti vain halaisin, nimenomaan sitä minä siinä hetkessä olisin tarvinnut, sillä istuessani peruskoulun viimeisinä päivinä iltaisin julisteilla tapetoidussa huoneessani kyynelten tarttuessa silmäkulmiini en uskaltanut kertoa kenellekään, kuinka pahalta minusta tuntui. Olisinpa tiennyt, ettei tarvitse olla aina vahva ja että omasta pahasta olostaan kertominen ei ole epäonnistumista tai edes heikkoutta, olisinpa silloin kymmenen vuotta sitten tiennyt, ettei mistään tarvitse selvitä yksin ja aina, missä tahansa tilanteessa voi pyytää apua, ettei kenenkään tarvitse jaksaa tai selvitä yksin. Silloin kymmenen vuotta sitten minä en kuitenkaan tiennyt, minusta tuntui kuin olisin ollut yksin kaiken sen kanssa, tuntui kuin olisin ollut vain loputonta määrittelemätöntä tunnemassaa viettäessäni välitunnit yksin niinä peruskoulun viimeisinä päivinä. Olisinpa tiennyt, etten ollut silloin niiden tunteideni kanssa yksin, olisinpa tiennyt, että niinä välitunteina meitä oli paljon enemmän, meitä, jotka tunsivat niin uskaltamatta kuitenkaan sanoa sitä ääneen, olisinpa tiennyt ja olisipa jokainen niistä pienistä ja rikkinäisistä ihmisistä tiennyt, ettei se paha olo tulisi jatkumaan ikuisesti, vaikka hetkittäin siltä saattoi tuntua, jonain päivänä elämä saisi hymyilemään.

koulunpiha

Ne peruskoulun viimeiset kuukaudet olivat minulle valehtelematta todella vaikeita ja itkin iltaisin yksin huoneessani jo pelkästään siksi, etten vain yksinkertaisesti halunnut mennä seuraavana aamuna kouluun, en tahtonut kohdata ihmisiä, jotka saivat minut päivittäin tuntemaan itseni vääränlaiseksi ja huonoksi. Olisinpa minä silloin kymmenen vuotta sitten tiennyt, että huolimatta siitä, kuinka minulle huudeltiin koulun käytävillä ja kuinka minut jätettiin lähes poikkeuksetta yksin, huolimatta siitä, kuinka tahdoin vain istua yksin huoneessani, elämäni tulisi olemaan vielä jonain päivänä aivan äärettömän onnellista ja vaikka se peruskoulun viimeisinä vuosina kokemani koulukiusaaminen tulisi ihan väistämättä jättämään minuun ikuiset arvet, kaikki se tekisi minusta lopulta vahvemman ihmisen. Nimittäin niin lopulta tapahtui ja kaiken sen minä tahtoisin kertoa nuoremmalle itselleni, tahtoisin kertoa, kuinka kymmenen vuotta myöhemmin olisin ylpeä itsestäni, olisin järjettömän ylpeä siitä, että olin tarpeeksi rohkea muuttaakseni kolmensadan kilometrin päähän siitä pikkukaupungista ja tarpeeksi vahva voittamaan pahan olon kerta toisensa jälkeen, tahtoisin kertoa, kuinka jonain päivänä tulisin oppimaan, että olen äärettömän paljon vahvempi kuin se sisäinen ääni, joka kertoo, etten ole tarpeeksi.

Olisinpa tiennyt, ettei se todellakaan ollut maailmanloppu, kun en päässytkään Savonlinnan Taidelukioon, vaikka olin haaveillut siitä koko kevään, olisinpa tiennyt, että hetkittäin on kuljettava pidempää reittiä ja eksyttävä tuntemattomille kadunkulmille löytääkseen perille, olisinpa tiennyt, että se oma polku löytyy vielä ja se tulee todennäköisesti olemaan paljon parempi kuin se ensimmäinen vaihtoehto, josta hetken peruskoulun aikana haaveili. Olisinpa tiennyt, ettei vielä edes silloin kymmenen vuotta sitten kauhulla odottamieni ylioppilaskirjoitusten jälkeen tarvitse välttämättä tietää, mitä tahtoo tehdä loppuelämänsä, että aina voi vaihtaa elämänsä suuntaa ja tehdä uusia valintoja, olisinpa tiennyt, että vielä kymmenen vuoden päästäkin istuessani kolmannessa vuokra-asunnossani mietin, mitä tahdon elämälläni tehdä ja siinä ei ole mitään väärää. Siinä ei yksinkertaisesti ole yhtään mitään väärää, eikä se tee minusta yhtään huonompaa ihmistä, itselleen saa ja täytyy antaa aikaa, asiat tapahtuvat ajallaan ja jonain päivänä, ehkä huomenna tai viiden vuoden päästä, minä tiedän tarkalleen, mitä tahdon tehdä elämälläni tai ainakin yhden niistä asioista. Tässä elämässä voi tehdä kovin paljon ja vielä näin 25-vuotiaanakaan en tiedä, mihin kaikkeen minä pystyn, mitä kaikkea uskomattoman hienoa tulen vielä elämäni aikana tekemään, olisinpa minä silloin kymmenen vuotta sitten siis tiennyt, ettei tarvitse hätäillä turhaan.

Kymmenessä vuodessa on tapahtunut paljon, olen saanut valkoisen lakin keskellä muita ylioppilaita sekä valmistunut myöhemmin ammattikorkeakoulusta, olen asunut kolmessa eri kaupungissa ja kolmessa eri asunnossa, olen nähnyt ja kokenut aivan suunnattomasti, enkä hetkeäkään vaihtaisi pois. Hetkeäkään en vaihtaisi, vaikka hetkittäin minä toivon, että olisin silloin kymmenen vuotta sitten tiennyt, ettei maailmani lopu siihen, jos poika, johon ihastun, ei rakastukaan minuun, olisinpa tiennyt, ettei maailma lopu sydänsuruihin ja että ensin on opeteltava rakastamaan itseään, sillä se on ensiarvoisen tärkeää, itsensä rakastaminen. Olisinpa tiennyt, että minä kelpaan juuri sellaisena kuin olen ja että minua rakastetaan enemmän kuin uskoisin, olisinpa tiennyt, että elämä on niin ihmeellistä, että siitä kannattaa vain nauttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti