28. kesäkuuta 2018

HERTASTA, LAURISTA JA RAKKAUDESTA

IMG_6690IMG_6326

Tänä vuonna kevät oli vähän tavallista kauniimpi, sillä minä vietin sen siitä kylmästä maaliskuisesta päivästä, jonka istuin pentulaatikon reunalla todistamassa syntymän ihmettä, asti kuuden koiranpennun kanssa ja sain todistaa niiden kehitystä kaikkien niiden seitsemän viikon ajan, jonka ne maailman rakkaimmat koiranpennut viettivät vanhempieni luona. Minä kuulin niiden ensimmäiset äännähdykset ja näin sen, kuinka ne löysivät emonsa heti synnyttyään ja sen, kuinka ne ottivat ensimmäiset varovaiset askeleensa pentulaatikon turvassa. Sain todistaa, kuinka ne askeleet alkoivat kantamaan päivä toisensa jälkeen aina vähän varmemmin ja tulen tuskin koskaan unohtamaan sitä huhtikuista aamua, kun näin koiranpennun avaavan ensimmäistä kertaa vähän silmiään, siinä ja ihan kaikessa, mitä sain niiden seitsemän viikon aikana kokea, oli jotain uskomattoman kaunista, jotain sellaista, jonka kokemisesta olen äärettömän kiitollinen.

Minä olin vierellä, kun pennut pääsivät ensimmäistä kertaa näkemään tämän kauniin maailman ja kaikki ne ihmeelliset asiat, kuten esimerkiksi viileän nurmikon kevätaamuna ja öisen sateen kasteleman mullan jalkojen alla. Olin vierellä niin kauan, että siihen oli enää muutama päivä, että ensimmäinen pentu lähtisi maailmalle, uuteen kotiinsa ja istuessani viimeisinä päivinäni pikkukaupungissa katselin, kuinka ne kuusi maailman suloisinta koiranpentua juoksivat järjetöntä vauhtia toistensa perässä ja kaivoivat pihakeinun alle kuoppia pienillä tassuillaan, kiipeilivät vanhojen autonrenkaiden ylitse, pureskelivat kukkapenkeistä nousevia kasveja ja painivat niin, että välillä minua vähän hirvitti. Sitten minun oli mentävä, matkustettava Jyväskylään jäädäkseni sinne pidemmäksi aikaa ja ajatus siitä, etten näkisi kaikkia niitä kuutta rakasta koiranpentua välttämättä enää koskaan, särki sydämeni pieniksi palasiksi, minä ehdin kiintyä jokaiseen niistä.

IMG_6410

Minun onnekseni kaksi niistä kuudesta suunnattoman rakkaasta koiranpennusta jäi kuitenkin vanhempieni luokse, niin tosiaan, kaksi, vaikka alunperin tarkoitus oli jättää ainoastaan yksi koiranpentu osaksi koiralaumaamme. Ar'tfulfox's Dare To Dream eli tuttavallisemmin Lauri syntyi sinä kylmänä maaliskuisena päivänä koiranpennuista viimeisenä, puolitoista tuntia muiden koiranpentujen jälkeen ja sulatti meidän kaikkien sydämet samantien, siitä hetkestä lähtien oli päivänselvää, että Lauri oli jo kotona, ei sitä tarvinnut miettiä enää yhtään sen enempää. Huolimatta siitä, että Lauri syntyi viimeisenä, se oli kuitenkin koiranpennuista ensimmäinen, jonka sinisten silmien minä näin avautuvan yhtenä huhtikuun valoisana päivänä ja samalla koiranpennuista ensimmäinen, jonka korvat nousivat pystyyn. Lauri oli ja on edelleen ihmelapsi, koiranpentu, jonka syntymää kukaan ei tavallaan osannut odottaa ja koiranpentu, josta tuli hyvin nopeasti koko pentulauman johtaja, koiranpentu, joka sulattaa varmasti jokaisen sydämen valloittavalla olemuksellaan ja kauniilla silmillään, Lauri sulattaa varmasti jokaisen sydämen, jonka se tulee kohtaamaan tulevan elämänsä aikana.

Lauri oli koiranpennuista se, joka tahtoi aina nukkua yksin ja hermostui, jos muut pennut tulivat häiritsemään hänen untaan, mutta Lauri oli myös se, joka ei välittänyt muista vaan kulki eteenpäin ylpeästi varmana itsestään, sellainen oli ja on edelleen meidän Lauri. Itsevarma, voimakastahtoinen ja aivan äärettömän valloittava karvakuono, enkä minä voisi rakastaa sitä enää yhtään enemmän, Lauri on ollut syntymästään asti minulle erityinen ehkä jo pelkästään siksi, että tiesin, etten joudu luopumaan siitä samalla tavalla kuin muista koiranpennuista ja uskalsin kiintyä siihen eri tavalla kuin muihin koiranpentuihin. Lauri oli ensimmäisistä hengenvedoistaan lähtien minulle perheenjäsen, sellainen, josta puhuin aina eri tavalla kuin muista, vaikka jokaista kuutta koiranpentua koko sydämestäni rakastinkin, Lauri vain oli ja on edelleen erityinen, aivan äärettömän rakas pieni koiranpentu, joka syö aina mielellään kaikkien muidenkin ruuat.

IMG_6679IMG_6358

Sitten on Ar'tfulfox's Dare To Love eli tuttavallisemmin Hertta, pentueen ainoa groenendael tyttö ja suhteellisen tarkka kopio äidistään, maailman suloisin tyttö, johon äitini rakastui niiden seitsemän viikon aikana juuri niin paljon, ettei se oikeastaan ollut edes vaihtoehto, että Hertta olisi lähtenyt maailmalle. Se ei yksinkertaisesti ollut edes vaihtoehto, että Hertta olisi lähtenyt uuteen kotiin, sillä huolimatta siitä tosiasiasta, että uutta kotia etsittiin hetken aikaa, Hertta oli jo syntymästään asti ollut kotona ja osa meidän perhettämme. On myönnettävä, että siinä hetkessä, kun sain viestin siitä, että Hertta todella jäisi kotiin, olin aivan sanoinkuvaamattoman onnellinen, sillä olin itsekin rakastunut siihen pieneen prinsessaan, maailman suloisimpaan tyttöön, joka oli niiden ensimmäisten seitsemän viikon aikana rauhallinen, mutta silti suhteellisen lujatahtoinen, pieni ja kovin kaunis koiraneiti, josta olisi tulevaisuudessa varmasti ihan mihin tahansa.

Hertta rakastaa nimensä mukaisesti koko sydämestään ja hetkittäin se käy nuuskimassa ja nuolaisemassa äitiään sekä Liisaa, joka ei aina täysin ymmärrä näitä hellyydenosoituksia ja kertoo siitä kyllä, mutta ei kuitenkaan ole vihainen. Ei kukaan tästä koiralaumasta ole vihainen ja jokainen osoittaa rakkautta omalla tavallaan, niin myös Hertta, jolla on niin suunnattomasti energiaa, ettei se itse välttämättä ymmärrä hidastaa, juhannusaattona se juoksi mummolan pihassa niin, ettei lopulta meinannut rauhoittua ollenkaan, se vain itki lohduttomasti ja oli äärimmäisen levoton niin kauan, että se lopulta nukahti suureen nojatuoliin. Siinä se sitten nukkui onnellisesti aina siihen asti, kunnes minä kannoin sen auton takapenkille nukkumaan kotimatkan ajaksi, sellainen on Hertta, meidän pieni koiraprinsessa, jonka sydän on puhdasta kultaa ja jota rakastan suunnattomasti siitäkin huolimatta, että se söi sukkahousuistani kärjet yhdessä veljensä kanssa.

IMG_6396IMG_6683IMG_6414

Muista koiranpennuista minä olen nähnyt valokuvia ja lukenut, että jokainen niistä on saanut aivan loistavan kodin, rakastavan ja koiraa arvostavan. Se on kaikista tärkeintä, rakastavan kodin saaminen, ja olen äärettömän onnellinen, että jokainen niistä neljästä maailmalle lähteneestä rakkaasta koiranpennusta saa nyt osakseen loputtomasti rakkautta ja huolenpitoa. Kaikesta huolimatta minulla on edelleen ikävä niitä neljää karvakuonoa ja toivon, että jonain päivänä vielä pääsen suukottelemaan jokaista niistä, näkemään, kuinka uskomattoman hienoiksi koiriksi meidän kovin pienet koiranpennut ovat kasvaneet. Seitsemän viikkoa niiden karvakuonojen kanssa oli aivan liian lyhyt aika, vaikka silti niin tärkeä sekä minulle että koiranpennuille, mutta myös tällä hetkellä vähän riutuneen näköiselle Aadalle, joka oli paras mahdollinen äiti niille ja antoi kaikkensa, vaikka se olikin sille varmasti hetkittäin raskasta ja vei kaikki voimat.

Niin, vielä jonain päivänä tahtoisin nähdä ne neljä maailmalle lähtenyttä koiranpentua, mutta olin silti yksinkertaisesti aivan sanoinkuvaamattoman onnellinen istuessani viime torstaina lapsuudenkotini portaille ja koiranpentujen tullessa iloisina luokseni, olin onnellinen siitä, etteivät ne olleet unohtaneet minua vaan rakastivat minua edelleen yhtä paljon kuin minä niitä, siinä hetkessä rakkaus oli valtameriä ja Himalajan vuoristoa suurempaa, onnellisuus vielä suurempaa.

2 kommenttia:

  1. Ihastuttavia kuvia! Tämä on oikeastaan suurin syy, miksi en oikein voisi kasvattaa mitään eläimiä: mulla ei vaan ole riittävästi itsekuria ja älliä, että luopuisin niistä kun aika on.. Yht'äkkiä huomaisin omistavani kuusi koiraa lisää.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onhan niistä pennuista luopuminen tosi raskasta ja vaikeaa, mutta toisaalta, paremman elämän ne kuitenkin saa sellaisessa kodissa, jossa niiden ei tarvitse jatkuvasti kilpailla huomiosta muiden koirien kanssa :D Varsinkin siis, jos yhtäkkiä olisi se kuusi koiraa lisää!

      Poista