11. toukokuuta 2018

YHTENÄ AAMUNA KEVÄT OLI VAIHTUNUT KESÄÄN

IMG_3831IMG_3876

Eilen oli vuoden ensimmäinen päivä, kun heti aamun ensimmäisinä tunteina tuntui kuin kevät olisi vaihtunut kesään, lehtipuut olivat alkaneet saada takaisin kesäistä vihreyttään ja aamun ensimmäiset auringonsäteet lämmittivät niin, että nahkatakki tuntui olevan liikaa, ensimmäistä kertaa tänä vuonna olisi aivan hyvin pärjännyt ilman takkia. Kävellessäni takapihalta avautuvassa metsässä auringonsäteiden lämmittäessä selkärankaani tuntui, ettei keväästä ollut jäljellä enää häivähdystäkään, tuntui tavallaan kuin kevät olisi yhdessä yössä vaihtunut kesään ja puut olisivat kuin huomaamatta alkaneet saada takaisin sitä vihreyttään, jota minä olin odottanut kevään ensimmäisistä päivistä asti. Metsä oli vihdoin herännyt kunnolla tähän vuodenaikaan, hymyilin hetken itsekseni katsellessani muurahaisten ylittävän metsäpolkua ja kevyen tuulenhenkäyksen tarttuessa hiuksiini muistin, kuinka hyvältä tuuli tuntuu kalpealla ihollani auringonsäteiden loisteessa, kuinka aina kesäisin rakastan tuulta enemmän kuin koskaan, rakastan sitä, kuinka tuuli auttaa hengittämään.

Rakastan sitä, kuinka lämpiminä kesäpäivinä tuulenhenkäys tarttuu hiuksiin ja kulkee lempeästi kalpealla ihollani kuin aallot, jotka osuvat hitaasti rantakallioon, rakastan, koska huolimatta siitä, että lämpimät kesäpäivät ovat suunnattoman kauniita, kehoni ei vain yksinkertaisesti kestä kovin lämpimiä kesäpäiviä. Eilen ei kuitenkaan ollut vielä liian lämmin ja pysähtyessäni hetkittäin nauttimaan metsän kauneudesta tuntui hyvältä vain olla siinä, tuntui uskomattoman hyvältä seisoa keskellä metsää ja antaa tuulenhenkäysten tarttua vaaleisiin hiuksiini, kuunnella kimalaisten pörinää ja metsän huminaa, sulkea hetkittäin silmäni auringonsäteiden häikäistessä. Kävelin tuttuja metsäpolkuja päämäärättömästi, olin olemassa ainoastaan siinä hetkessä ja annoin maailman ympärilläni jatkaa kulkuaan, tartuin varovaisesti puiden oksiin ja hymyilin kesän tuoksuessa ilmassa, lintujen laulaessa ympärilläni vapauttaan ja askeleideni tuntuessa kevyemmiltä.

IMG_3862

Kävelin päämäärättömästi metsäpolkuja, mutta lopulta pysähdyin yhteen metsän korkeimmista kohdista ja katselin, kuinka metsä alapuolellani kylpi auringonsäteissä. Olin kulkenut siitä kohdasta lukemattomia kertoja, mutta jostain tuntemattomasta syystä en ollut koskaan aiemmin pysähtynyt siihen katselemaan kaikkea sitä kauneutta ympärilläni ja nauttimaan siitä tunteesta, kun metsä alapuolellani kylpee auringonsäteissä ja puiden humina ympärilläni kuiskailee rauhallisuuttaan. Siinä hetkessä minä kuitenkin pysähdyin, istuin hetken aloillani kuuntelemassa puiden huminaa ja katselin muurahaisten kulkevan aivan vierestäni, annoin kesän ensimmäisten tuulenhenkäysten tarttua hiuksiini ja olin jokaisessa hengenvedollani niin suurta rauhaa, ettei sen kuvailemiseen riittäisi sanat tai nämä keskeneräiset lauseeni.

IMG_3838IMG_3871IMG_3832

Lähetä kommentti

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.