6. toukokuuta 2018

TÄYDELLINEN NAHKATAKKI JA KEVÄTILTA

IMG_1691IMG_1741

Yhtenä iltana minusta tuntui tavallaan uskomattoman vahvasti, että minun oli päästävä kävelemään metsään, minun oli päästävä tuntemaan tuulenhenkäys vaaleilla hiuksillani ja kuulemaan metsän humina ympärilläni, tuntui, että minun oli oltava hetki keskellä hiljaisuutta, jonka rikkoo ainoastaan askeleeni ja metsän humina. Tuntui, että minun oli ihan vain oltava hetki, hengitettävä raikasta ilmaa keuhkojeni täydeltä ja kuunneltava rauhoittavaa hiljaisuutta, se tunne oli yksinkertaisesti niin vahva, että vain hetkeä myöhemmin kävelin takapihalta avautuvan metsän polkuja. Niitä samoja, jotka ovat johdattaneet minua nämä viimeisimmät kolmetoista vuotta ja saaneet minut rauhoittumaan, olemaan hetken olemassa vain itseäni varten, kuuntelemaan askeliani ja sitä metsän huminaa ympärilläni. Niin ne saivat tälläkin kertaa ja kävellessäni loivasti nousevaa polkua pysähdyin hetkeksi katselemaan ympärilleni, katselin, kuinka taivas heijastui viereisestä lammikosta ja kuinka puiden oksilta pystyi erottamaan varovaiset silmut, jos vain katsoo oikein tarkasti.

Oli jotenkin aivan sanoinkuvaamattoman täydellistä, hiljaisuuden rikkova puiden humina ympärilläni, auringonsäteet puiden lomitse ja hitaasti kevääseen heräilevä luonto, olin odottanut kevättä niin kauan, etten osannut kuin hymyillä kaiken sen täydellisyyden keskellä. Minä olin odottanut pääseväni kulkemaan niitä samoja polkuja, kuuntelemaan hiljaisuutta ja pysähtymään hetkittäin katselemaan maisemaa linssin lävitse, olin odottanut pääseväni pukeutumaan uuteen nahkatakkiini. Olin odottanut, sillä jo pelkästään se, että minulla ylipäätään on uusi nahkatakki, on tavallaan aivan käsittämätöntä, olinhan ostanut edellisen nahkatakkini kuusi vuotta sitten eli jo silloin, kun en ollut vielä edes muuttanut ensimmäistä kertaa pois tästä pikkukaupungista. Se nahkatakki kulki mukanani kokonaiset kuusi vuotta, se näki elämääni kolmessa eri kaupungissa ja jäi aivan lukemattomia kertoja narikkaan odottamaan minua, kun rakastin musiikkia värivalojen loisteessa. Oikeastaan se kulki mukanani kaikkialla aina huhtikuusta lokakuuhun, mutta viime kesänä se kuitenkin näki viimeiset hetkensä katsellessani Antti Tuiskun festarikeikkaa kaatosateessa, se kaatosade oli vanhalle keinonahkatakille yksinkertaisesti liikaa ja tänä keväänä minun oli viimein pakko ostaa uusi vanhan tilalle.

IMG_1766

Myönnän, että olin miettinyt uuden nahkatakin ostamista jo monta vuotta, mutta olin ilmeisesti liian kiintynyt vanhaan nahkatakkiini ostaakseni uuden, olin liian kiintynyt, vaikka sen vanhan nahkatakkini keinonahka oli alkanut halkeilla jo kauan sitten ja olihan se revennyt kerran kainalostakin. Lisäksi ongelmaksi oli muodostunut luonnollisesti sekin, että muoti oli nahkatakkienkin suhteen muuttunut kuudessa vuodessa niin paljon, etten löytänyt mistään samanlaista kuin vanha nahkatakkini ja en vain yksinkertaisesti pitänyt muista nahkatakeista, en pitänyt niiden malleista ja siitä, että ne tuntuivat olevan lähes poikkeuksetta todella lyhyitä. Kun viime kesänä ymmärsin, että minun olisi väistämättä ostettava uusi nahkatakki, olin hetken hieman kauhuissani, mutta kaikeksi onnekseni sen uuden ja aivan täydellisen nahkatakin löytäminen oli helpompaa kuin olisin koskaan osannut toivoa tai kuvitellakaan. Minun ei tarvinnut käyttää päiväkausia selatakseni jokaisen verkkokaupan tarjonnan, vaipua epätoivoon tai päätyä lopulta ostamaan nahkatakkia, josta en olisi pitänyt, minun ei tarvinnut oikeastaan tehdä mitään, nahkatakki vain osui silmiini yhtenä iltapäivänä.

Se täydellinen nahkatakki osui silmiini kuluttaessani yhtenä iltapäivänä ihan itsekseni aikaa kierrellen vaatekauppoja ja viikkoa myöhemmin kävelin Vero Modaan ostamaan tämän nahkatakin, joka on yhtä täydellinen kuin se ilta, jolloin kävelin takapihalta avautuvan metsän polkuja, pysähdyin hetkittäin katselemaan maisemaa linssin lävitse ja kuuntelin metsän rauhoittavaa huminaa ympärilläni. Se on keinonahkaa, mutta mikään siinä illassa ei ollut keinotekoista, kaikki ympärilläni oli aidomaa kuin on ollut aikoihin, hymyilin jokaisella hengenvedollani kuin en olisi koskaan aiemmin tuntenut mitään niin täydellistä ja suljin hetkittäin silmäni, jossain syvällä rintalastani alla kuiskaili suunnaton rauha.

IMG_1685IMG_1790IMG_1747

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti