14. huhtikuuta 2018

LÖYSIN KEVÄÄN TAKAPIHAN METSÄSTÄ

IMG_9134IMG_9112IMG_9171

Eilen heräsin auringonsäteisiin, jotka maalasivat kuvioita harmaaseen seinään, olin nähnyt unta hämärästä teatterista ja siitä, kuinka seisoin lavalla tuijottamassa tyhjää katsomoa, joka tuntui jatkuvan loputtomiin. Kummallinen uni, mietin syödessäni aamiaiseksi ruisleipää ja pukeuduin sitten mekkoon, joka on kulkenut mukanani kohta kymmenen vuotta ja kestänyt niin hyvin, että sitä on tavallaan jopa vaikea uskoa, se on yksi vanhimmista vaatekappaleistani, joita edelleen käytän. Siihen mekkoon pukeutuneena harjasin hiuksiani eteisen peilin edessä, hymyilin hetken aikaa itsekseni ja puin ylleni ensimmäistä kertaa tänä keväänä villakangastakin sijaan vähän ohuemman takin, kävelin takapihan portin kautta metsään ja hymyilin jälleen hetken itsekseni, siinä aamussa oli jotain todella suurta onnellisuutta, jotain sellaista, joka tuli kuin tuulenhenkäys ja tarttui minuun aivan kuin kuusenoksat tarttuivat hiuksiini kävellessäni kapeaa polkua pitkin syvemmälle metsään, siihen samaiseen metsään, joka on saanut minut rauhoittumaan niin kauan kuin vain muistan.

Siihen samaiseen metsään, joka on ollut minun elämässäni siitä vuosien takaisesta kesäkuisesta päivästä lähtien, kun muutimme tähän vaaleansiniseen puutaloon ja kävin siinä metsässä ensimmäistä kertaa silloisten koiriemme kanssa. Samaiseen metsään, joka on täynnä aivan uskomattoman kauniita paikkoja valokuvaamista ajatellen, paikkoja, joihin palaan vuosi toisensa jälkeen vain hengittämään rauhassa ja kuuntelemaan metsän humisevan ympärilläni, se metsä on minulle rakas. Aivan äärimmäisen rakas ja kävellessäni eilen aamun auringonsäteiden loisteessa siinä takapihaltamme avautuvassa metsässä minä löysin kevään, auringonsäteet olivat kaivaneet sen esiin lumipeitteen alta ja en olisi voinut olla siitä enää yhtään onnellisempi, minä istuin hetken siinä ja suljin silmäni, auringonsäteet lämmittivät selkärankaani ja minun oli hyvä olla, jotenkin aivan järjettömän hyvä olla. Linnut lauloivat vapaudestaan ja minä vain hengitin, olin hetken olemassa ihan vain itseäni varten, painoin käteni kosteaan maahan ja tunsin hetken olevani osa sitä kaikkea, osa luonnon ihmeellisyyttä. Avatessani silmäni auringonsäteet tuntuivat kirkkaammilta kuin koskaan, maailma oli kaunis.

IMG_9141IMG_9177

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti