Torstai-iltapäivä lapsuudenkotini olohuoneessa, jossa kaikui rauhoittavan hiljaisuuden lisäksi tämän talon viimeisestä huoneesta kantautuneet koiranpentujen varovaiset äänet, suljin hetkittäin silmäni ja ikkunalasin takana auringonsäteet verhosivat maisemaa kultaiseen, oli epäilemättä yksi huhtikuun kauneimmista iltapäivistä. Kävelin keittiöön villasukat jalassa keittämään teetä ja istuin sitten yksin olohuoneen lattialla lämpimän teen kanssa lukemassa runokirjaa, jonka teemoina ovat rakkaus ja tyhjyys, miehisyys,
sisqo, woody allen, kuristuminen ja julkinen liikenne sekä tietenkin black metal
-teepaidat, intiaanien hautausmaat, kauhu ja porno, fomo, afrikan tähti,
kuolleet idolit ja artistin pyrkimys päästä ironiasta vilpittömyyteen eli siis runokirjaa nimeltä post-alfa. Kun Paperi T julkaisi puolitoista vuotta sitten kyseisen runokirjan, se ylitti odotukseni mystisyydellään ja raakuudellaan, eikä se tosiaan auennut minulle henkilökohtaisesti ihan täysin ensimmäisellä eikä vielä toisellakaan lukukerralla. Post-alfa oli kuitenkin kuin se syksy, jona se julkaistiin, muuttuvaa rytmiä hauraassa sydämessä ja kylmiä väreitä iholla, täysin varoittamatta ja tahallaan, armottomasti. Sitä se on edelleen, mutta näiden puolentoista vuoden aikana olen löytänyt sen sivuilta ja sanoista uusia sävyjä, päässyt yhä syvemmälle rikkinäisiin lauseisiin ja tuntenut, kuinka ne muuttavat sydämeni rytmiä, se on edelleen aivan uskomaton ja istuessani olohuoneen lattialla sinä iltapäivänä se sai minut hetkittäin tuntemaan kylmät väreet ihollani, suosittelen ehdottomasti lukemaan. Kyseinen runokirja sopii myös näihin keväisiin iltapäiviin, vaikka se onkin vähän kuin syksy.
Lähetä kommentti