22. huhtikuuta 2018

KEVÄT TUOKSUI ILMASSA JA TUNTUI JALKOJENI ALLA

IMG_0013IMG_0037

Torstaina oli ehdottomasti yksi huhtikuun kauneimmista iltapäivistä, auringonsäteet maalasivat maisemaa kultaisella ja istuin olohuoneen lattialla lukemassa runokirjaa, joka on kuin syksy, muuttuvaa rytmiä hauraassa sydämessä ja kylmiä väreitä kalpealla iholla, täysin varoittamatta ja tahallaan, enemmän kuin armottomasti. Minä istuin olohuoneen lattialla lukemassa runokirjaa, joka sai sydämeni rytmin hetkittäin muuttumaan rikkinäisin lausein, mutta lopulta nuoremman belgianpaimenkoiramme tarttuessa olkapäähäni tassullaan päätin, etten kuitenkaan tahdo istua koko kaunista iltapäivää siinä olohuoneen lattialla. Vain hetkeä myöhemmin kävelin tämän takapihan kautta metsään, samaan metsään, jonka havupuiden varjosta löysin viime viikolla ensimmäistä kertaa tänä vuonna kevään aamun lempeiden auringonsäteiden lämmittäessä selkääni, torstai-iltapäivän auringonsäteissä kevät tuntui jokaisessa hengenvedossani, se tuoksui ilmassa ja tuntui jalkojeni alla. Se tarttui hiuksiini kuin varovainen tuulenhenkäys, keinutti mukanaan harmoniassa ja hymyili.

Katselin käsittämättömän rakkaan karvakuonon, jonka nimi on muuten Lisa, haistelevan kevään ensimmäisiä tuoksuja pysähtyessäni ikuistamaan hetkeä valokuviin ja unohduin sitten miettimään, kuinka en ollut koskaan aiemmin lähtenyt Lisan kanssa kahdestaan valokuvaamaan. Vuosia sitten kävin paljon kuvaamassa edesmenneiden koiriemme kanssa, sillä luotin niihin varmaan enemmän kuin olen koskaan luottanut itseeni ja tiesin, etteivät ne lähtisi mihinkään kauas, mutta Lisan kanssa tilanne oli kuitenkin torstai-iltapäivään asti ollut aivan päinvastainen. Havahtuessani mietteistäni en voinut kuin hymyillä sille rakkaalle karvakuonolle, joka katseli minua ruskeilla silmillään uskomattoman kauniin iltapäivän viimeisten auringonsäteiden verhotessa maisemaa kultaiseen, hetken oli äärettömän onnellista, näin kevään ensimmäisen sitruunaperhosen ja kuuntelin tuulenhenkäysten tarttuvan puiden latvoihin, oli vain minä, koira ja kevät.

IMG_0002IMG_0119IMG_0107

Lähetä kommentti

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.