11. helmikuuta 2018

UUSI OBJEKTIIVI JA ONNELLINEN AAMUPÄIVÄ HELSINGISSÄ

IMG_4032IMG_4041IMG_4016IMG_4037IMG_4013

Perjantaina heräsin tunteja ennen auringonnousua, söin aamiaista hämärässä asunnossa ja seitsemän jälkeen matkustin sinne, missä raitiovaunut kolisevat ohitseni ja ihmiset juoksevat liukuportaissa ehtiäkseen siihen seuraavaan metroon, matkustin hoitaakseni asioita ja olin vähän kauhuissani, vaikka siihen ei ollut todellisuudessa mitään syytä. Helsinki oli äärettömän kaunis kaikessa siinä loputtomassa harmaudessaan saapuessani kaukoliikenteen terminaaliin, hymyilin tyhmästi kävellessäni rautatieaseman kautta Aleksanterinkadulle ja tuntui kuin mikään ei olisi muuttunut, kuin en olisi koskaan lähtenytkään pois. Kuin siitä ei olisi kohta kolmea vuotta, kun pakkasin tavarani pahvilaatikoihin ja palautin soluasuntoni avaimen, niin, tuntui kuin mikään ei olisi näiden vuosien aikana muuttunut ja pysähtyessäni Senaatintorin kohdalla mietin, kuinka minusta tuntuu tavallaan aina siltä, aina palatessani niille kadunkulmille minusta tuntuu siltä.

Kävelen usein Senaatintorin ohitse, vaikka siellä tapahtuisikin jotain, mutta perjantaina minusta tuntui, että minun on mentävä sinne ja kävellessäni hetkeä myöhemmin Tuomiokirkon portaat ylös en osannut olla kuin aivan suunnattoman onnellinen, minä en varmaan koskaan tule kyllästymään siihen maisemaan, minä en tule koskaan kyllästymään siihen kaupunkiin. Hetken sitä rakasta maisemaa ja torilla vietettävää tapahtumaa linssin lävitse katseltuani ymmärsin, että tämä suhteellisen paljon yleisöä kerännyt tapahtuma liittyi siihen, että Itsenäisen Suomen kenttätykistö ja Tykistökoulu täyttää helmikuussa 100 vuotta ja sen kunniaksi Senaatintorille oli koottu kalustonäyttely sekä siitä sodanaikaisesta että uudemmasta kalustosta. Lisäksi tapahtumaan kuului hevosvetoisen tykistön perinnevaljakon asemaanajonäytöksiä, joita en itse ehtinyt seuraamaan, mutta tulin aivan äärettömän onnelliseksi päästessäni silittämään hevosia, jotka olivat minua vanhempia ja varmasti viisaampia, enkä minä voinut olla hymyilemättä, kun vanha mies tuli kertomaan minulle nimenomaisten hevosten olleen mukana monessa elokuvassa ja 30-vuotiaan hevosen ihan ryhdistäytyvän kuvauksissa.

IMG_3981

Minulla on aina Helsingissä käydessäni tapana vierailla jossain museossa ja perjantaina hevosten silittämisen jälkeen suuntasin kaupunginmuseoon, missä sydämeni rauhoittuu lähes poikkeuksetta kerta toisensa jälkeen. Kiersin näyttelyä pysähdellen hetkittäin vain hengittämään rauhallisesti ja miettimään, kuinka näyttelyn jokainen tarina kiinnosti minua suunnattomasti huolimatta siitä, että olin siihen jo kerran viime vuonna päässyt tutustumaan. Minä rakastan museoita, huokaisin itsekseni kävellessäni myöhemmin Aleksanterinkatua, katselin maailmaa vielä hetken linssin lävitse ja olin äärimmäisen innoissani objektiivista, jonka olin hakenut postista edellisenä päivänä. Olin todella kauan halunnut tilata itselleni vähän laajakulmaisemman objektiivin ja tämä Canon EF-S 10-18mm f/4.5-5.6 IS STM tuntui ainakin näin ensimmäisten kuvien jälkeen täydelliseltä, kyseinen objektiivi tulee tulevaisuudessa mahdollistamaan minulle paljon sellaista, mitä en vanhemmalla kalustollani ole pystynyt toteuttamaan, joten on varmaan päivänselvää, että olen jo nyt innoissani kaikesta tulevasta ja etenkin blogin kirjoittamisesta, nimittäin maailma näyttää tämän läpi aivan erilaiselta.

IMG_4096IMG_4093IMG_4089

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti