8. helmikuuta 2018

MAAILMAN IHANIN KIRJA

IMG_3918IMG_3959





Olen aina rakastanut kirjoja, olen rakastanut yksittäisiä sanoja ja uskomattoman kauniita lauseita, olen rakastanut sitä, kuinka sanat ovat niin suunnattoman paljon, ettei vain yksinkertaisesti tarvita mitään muuta, olen rakastanut kirjoihin katoamista ja sitä, kuinka kansien väliin mahtuu kokonainen maailma, olen rakastanut aivan äärettömästi. Minä olen rakastanut kirjoja, sellaisia, jotka löytävät luokseni uudelleen vuosi toisensa jälkeen ja sellaisia, jotka ovat unohtuneet ensimmäisen lukukerran jälkeen, mutta viime viikolla tilasin itselleni kuitenkin kirjan, jonka olisi pitänyt löytää tiensä luokseni jo luvattoman kauan aikaa sitten, kirjan, jonka olen tietämättäni halunnut omistaa koko tähänastisen elämäni ajan. Muutama päivä sitten kävin hakemassa sen postista ja päästessäni ensimmäisen kerran katoamaan tämän kirjan sivuille minusta tuntui kuin olisin löytänyt aarteen, toisaalta tämä kirjahan on todellinen aarreaitta, sanojen aarreaitta.

Tämä kirja on Tove Jansson: Sanojen lahja - Valitut sitaatit ja olen aivan äärettömän rakastunut siihen, olen rakastunut viisaisiin ja oivaltaviin sanoihin, olen rakastunut siihen lempeyteen, joka huokuu Tove Janssonin sanoista. Kirjailijana ja kuvittajana Tove Jansson tunnetaan parhaiten muumikirjoistaan, mutta hän on kirjoittanut paljon muutakin ja tähän kirjaan Katariina Heilala on kerännyt Janssonin laajasta tuotannosta vaikuttavan valikoiman sitaatteja, joista kaikista vanhimmat ovat alunperin vuonna 1933 Janssonin salanimellä Vera Haij julkaistusta teoksesta. Sitaatteja tässä kirjassa on yli viidestäkymmenestä aiheesta, on sanoja yksinolosta ja itsenäisyydestä, luottamuksesta ja rehellisyydestä, unista, nukkumisesta ja yöstä sekä vapaudesta ja riippumattomuudesta, on sitaatteja onnellisuudesta ja mielenrauhasta, mutta ennen kaikkea on sitaatteja, jotka kertovat Tove Janssonista itsestään jotain sellaista, mitä ei ole osannut ajatellakaan, sitaatteja, jotka kertovat hänen arvoistaan ja asenteistaan. Tove Jansson: Sanojen lahja - Valitut sitaatit on maailman ihanin kirja, sanojen aarreaitta täynnä niin äärettömän kauniita lauseita, ettei hetkeen tarvitse oikeastaan yhtään mitään muuta, hetken kaikki on siinä hetkessä, siinä kirjan sivuilla Tove Janssonin sanoissa, joista huokuu suunnaton rakkaus.

IMG_3937IMG_3950IMG_3963

2 kommenttia

  1. Ihanasti kirjoitettu! <3 Tääällä toinen, joka rakastaa kirjoja ja niiden kansien väliin mahtuvia maailmoja ja universumeja.

    VastaaPoista

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.