4. joulukuuta 2017

ME OLIMME RAKKAUTTA ENSISILMÄYKSELLÄ

IMG_0130

Siitä tuli yhtenä lumivalkoiseen verhoutuneena tiistaina täyteen kaksi vuotta, kun sen sijaan, että olisin alkuperäisten suunnitelmieni mukaisesti matkustanut Helsinkiin huutamaan ääntäni käheäksi värivalojen loisteessa Apocalyptican ja The Blankon keikoille, minä kävelin maailman rakkaimman pikkukaupungin katuja ja seisoin sitten pienessä baarissa, eturivissä katsomassa ystävieni keikkaa. Siitä tuli sinä lumivalkoiseen verhoutuneena tiistaina täyteen kaksi kokonaista vuotta, kun myöhemmin samana iltana istuin toisessa baarissa, puhuin rakkaudestani musiikkiin ja tutustuin mieheen, jonka pyysin aamuyön ensimmäisinä tunteina luokseni kuuntelemaan musiikkia ja jolle, kävellessäni kotikatuani ilman kenkiä, kerroin tahtovani tatuoida ranteeseen tärkeitä sanoja, aivan äärettömän ihanaan mieheen, jonka ruskeita hiuksia silitin aamulla miettien, etten minä voi rakastua eikä minuun voi rakastua, kun ei minussa ole yksinkertaisesti mitään rakastettavaa. Vain vuorokautta myöhemmin sama ihana, ruskeahiuksinen mies laittoi minulle viestiä, valvoin koko yön kirjoittaen vuorotellen opintojeni viimeistä harjoitteluraporttia ja viestejä miehelle, joka tuntui vieneen sydämeni yhdessä yössä, siinä hetkessä, kun käveli kanssani lumisia katuja, tarjoutui kantamaan minut kotiin kenkieni hajotessa kesken matkan ja kuunteli sitten kanssani Lapkoa, sitä samaa yhtyettä, jonka toinen albumi oli ensimmäinen asia, josta päädyimme keskustelemaan yhdessä ja samalla meidän molempien mielestä aivan ehdottomasti yhtyeen paras albumi.

Scandal oli molempien mielestä ehdottomasti yhtyeen paras albumi vielä siinäkin vaiheessa, kun puolitoista viikkoa ensimmäisen tapaamisemme jälkeen matkustin Jyväskylään, enkä ollut varmaan koskaan aiemmin jännittänyt niin suunnattomasti kuin sillä ikuisuudelta tuntuneella bussimatkalla, jonka päätteeksi kädet täristen lopulta halasin matkakeskuksella miestä, jonka rauhoittavaan ääneen olin ehtinyt rakastumaan niiden puolentoista viikon aikana. Näin kaksi vuotta myöhemmin vain hymyilyttää ajatella, kuinka minua jännitti ja kuinka käteni tärisivät vielä seistessämme hississä matkalla neljänteen kerrokseen, hymyilyttää ajatella, kuinka pelkäsin rakastumista ja pelkäsin sitä, etten minä osaisi rakastaa tarpeeksi tai ettei minua voisi rakastaa tarpeeks. Minä pelkäsin enemmän kuin kuollakseni, mutta siitä äärettömästä pelostakin huolimatta tunsin rakastuvani tähän mieheen aina vain enemmän jokaisella hengenvedollani, rakastuin maailman kauneimpiin silmiin istuessani sinä samaisena iltana tuntemattomien ihmisten keskellä, turvallisiin käsivarsiin nukahtaessani vuorokauden vaihteen jälkeen onnellisuutta kasvoillani ja siihen valloittavaan nauruun, joka sai hymyilemään seuraavana aamuna vieraassa kaupungissa. Me olimme tavallaan rakkautta ensisilmäyksellä, vaikka olinkin koko elämäni uskonut, että sellaista tapahtuu vain elokuvissa, eikä sellaista pitänyt koskaan tapahtua minulle.

IMG_0112

Muutamaa viikkoa myöhemmin lukemattomien raporttien kirjoittamiseni palkittiin, kun minä valmistuin tradenomiksi ja matkustimme sen kunniaksi ensimmäistä kertaa yhdessä Helsinkiin. Valmistujaisiani edeltävänä iltana hukuimme yhdessä värivalojen loisteeseen The Blankon keikalla ja kitarasoundin kulkiessa pitkin selkärankaani minä olin aivan äärettömän onnellinen siitä, etten silloin kuukautta aiemmin matkustanut Helsinkiin katsomaan kyseistä yhtyettä vaan päädyimme lopulta yhdessä hukkumaan musiikkiin ja siihen loputtomaan onnellisuuteen, joka tuntui aivan jokaisessa hengenvedossani. Se, että jätin silloin kaksi vuotta sitten marraskuun lopussa matkustamatta Helsinkiin, on edelleen, näin kaksi vuotta myöhemmin ajateltunakin, yksi elämäni parhaimmista päätöksistä, ilman sitä päätöstä minä en olisi koskaan päätynyt seisomaan valmistujaispäiväni koulumme auditoriossa muiden valmistuneiden kanssa maailman ihanimman miehen katsellessa minua kauempaa tai mikä tärkeintä, en olisi saanut kuulla ensimmäistä kertaa sanoja, joita en ollut koskaan osannut lausua kenellekään tarkoittaen niitä todella. Rakastan sinua, sanat tulivat aivan yllättäen ja kyyneleet silmäkulmissani katselin miestä vieressäni ja en osannut hetkeen sanoa yhtään mitään, niin äärettömästi minä rakastin. En ole koskaan aiemmin sanonut tätä, mutta ne sanat olivat ehdottomasti parasta, mitä olisin koskaan voinut saada valmistujaislahjaksi, se hetki oli yksi tähänastisen elämäni onnellisimmista hetkistä ja vaikka siitäkin on kohta kaksi kokonaista vuotta, olen yhä edelleen sanoinkuvaamattoman onnellinen siitä tavattoman kauniista hetkestä.

Välillä tuntuu kuin siitä hetkestä hotellihuoneessa olisi vasta hetki, vasta silmänräpäystä lyhyempi hetki, jonka jälkeen on kuitenkin ehtinyt tapahtua uskomattoman paljon, olen ehtinyt irtisanoa Savonlinnan asuntoni vuokrasopimukseni ja matkustaa koko omaisuuteni kanssa Jyväskylään jäädäkseni, on ollut tavattoman kauniita hetkiä Provinssin Woodland Stagen edustalla auringonsäteiden häikäistessä silmäni ja rauhallisuus rintalastani alla satojen kilometrien päässä täältä omenapuiden varjossa, on ollut yksi elämäni vaikeimmista vuosista ja niitä toivottomuuteen verhoutuneita hetkiä, kun olen huutanut yksin pienessä asunnossani, huutanut äänettömästi sitä, etten pääse eteenpäin. On ollut hetkiä, kun on sanottu asioita, jotka ovat jälkikäteen vain kaduttaneet ihan suunnattomasti ja hetkiä, kun viimeisten auringonsäteiden vaihtuessa ikkunalasin takana tummansiniseen pimeyteen on tuntunut, ettei missään ole yksinkertaisesti mitään järkeä, mutta enemmän kuin sellaisia hetkiä, on ollut aivan ääretöntä rakkautta aamuyön ensimmäisinä tunteina ja aamuina, jolloin aamun ensimmäiset auringonsäteet ovat maalanneet varjojaan valkoisille seinille. On ollut hullua onnellisuutta värivalojen loisteessa musiikin kulkiessa pitkin selkärankaa, valoisia kesäöitä pikkukaupungin rauhallisuudessa ja niin loputtomasti hetkiä, joita en suostuisi koskaan vaihtamaan mihinkään, sellaisia, jotka kuuluvat vain meille kahdelle.

Siitä onnellisesta hetkestä hotellihuoneessa on kuljettu pitkä yhteinen matka tähän päivään, on ollut yksinkertaisesti niin suurta onnellisuutta, etteivät sanat koskaan riittäisi, mutta on myös taisteltu yhdessä demoneita vastaan ja kuljettu läpi helvetin. Hetkeäkään en silti vaihtaisi pois. Näiden kahden yhteisen vuoden aikana minä olen ensimmäistä kertaa elämässäni saanut tuntea, miltä tuntuu, kun toinen ihminen rakastaa minua juuri niin käsittämättömän paljon, että olisi valmis tekemään mitä tahansa saadakseen kyyneleeni kuivumaan ja vieläkin enemmän, jotta minun olisi edes hetken aikaa parempi olla. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen uskaltanut luottaa epäröimättä hetkekään, uskaltanut kertoa vaikeimmista asioista tuntematta turvattomuutta hauraassa sydämessäni ja tuntenut kelpaavani, vaikka itkuiset silmäni muodostaisivat varjoja kasvoilleni ja hiukseni olisivat takkuiset, polveni verillä ja kylkeni mustelmilla. Minä olen tuntenut enemmän kuin olisin koskaan uskaltanut arvatakaan, mutta samalla käsitykseni rakkaudesta, välittämisestä ja onnellisuudesta ovat muuttuneet radikaalisti, kaksi vuotta sitten en olisi voinut edes kuvitellakaan, että voisin olla näin suunnattoman onnellinen tai että välittäisin niin sanoinkuvaamattoman paljon, että olisin valmis tekemään aivan mitä tahansa toisen ihmisen puolesta, kaksi vuotta sitten en olisi voinut edes kuvitellakaan, että rakastaisin näin paljon.

 Kaksi vuotta sitten en olisi osannut kuvitellakaan, että yksi ihminen olisi minulle kokonainen maailma.

IMG_0117

4 kommenttia: