28. marraskuuta 2017

SOTA PÄÄTTYI VUODEN PARHAASEEN ALBUMIIN

IMG_8981IMG_9089

    VON HERTZEN BROTHERS – WAR IS OVER (2017)     

Tänä vuonna on ilmestynyt suunnattomasti hienoa musiikkia, sellaista, joka on saanut allekirjoittaneen pysähtymään hetkeksi ja sulkemaan silmänsä vain kuunnellakseen aivan jokaisella hengenvedollaan ja sellaista, joka on kaivautunut armottomasti kylkiluiden alle. Tänä vuonna on ilmestynyt suunnattomasti hienoa musiikkia, mutta ollakseni rehellinen minun on myönnettävä, ettei mikään tänä vuonna ilmestynyt musiikki ole saanut haurasta sydäntäni jättämään lyöntejä välistä tai kyyneliä virtaamaan poskipäilleni niin, että siihen tuntee hukkuvansa. En oikeastaan edes tiedä, mitkä sanat kuvaisivat suhdettani musiikkiin kuluneen vuoden aikana, mutta sen lisäksi, että uusi musiikki ei ole saanut sydäntäni jättämään lyöntejä välistä, musiikki on tuntunut tavallista kaukaisemmalta ja hetkittäin on tuntunut, etten halua kuulla ensimmäistäkään sointua. Valehtelematta on tuntunut, ettei musiikilla ole ollut minulle tavallaan mitään annettavaa, mikä on pelkästään ajatuksenakin äärettömän surullinen ja ehkä nimenomaan juuri siksi kyynelten valuessa vuolaina poskipäilleni marraskuun ensimmäisen perjantain aamuna kuunnellessani Von Hertzen Brothersin uutta albumia minä olin aivan äärettömän onnellinen ja helpottunut, tavattoman helpottunut siitä, että musiikki tuntui niin voimakkaalta.

Kun Von Hertzen Brothers ilmoitti puolitoista vuotta sitten jäävänsä määrittelemättömän mittaiselle tauolle pelkäsin hetken, ettei yhtye tule koskaan palaamaan tuolta tauoltaan, mutta pelkoni osoittautui turhaksi, nimittäin tapahtuikin päinvastoin ja sen lisäksi, että yhtye kirjoitti tauon aikana uutta musiikkia, yhtye päätyi rikkomaan kaavojaan niin, että lopulta vaihtui sekä levy-yhtiö että yhtyeen kokoonpano. Hetkittäin tekee hyvää rikkoa kaikki vanhat kaavat ja aloittaa tavallaan alusta, näin oli epäilemättä myös Von Hertzen Brothersin kohdalla, sillä kaiken sen rikkomisen ja uudelleen rakentamisen lopputuloksena syntyi yhtyeen seitsemäs albumi War Is Over, joka huokuu sellaista intohimoa, mitä en ole pitkään aikaan onnistunut musiikissa kuulemaan. War Is Over on aivan ehdottomasti tämän vuoden paras albumi ja mahdollisesti yhtyeen tähänastisen uran kunnianhimoisin sekä myös intohimoisin albumi, joka kuitenkin vaatii, kuten aiemmatkin Von Hertzen Brothersin albumit, useamman kuuntelukerran ja oikean hetken avautuakseen kokonaan, eikä sekään välttämättä vielä riitä. Näiden kolmen viikon aikana minä olen pysähtynyt kuuntelemaan, itkenyt maiseman vaihtuessa ikkunalasin takana ja hymyillyt itsekseni kävellessäni lumivalkoiseen huntuun verhoutuneessa metsässä, olen päästänyt musiikin lähemmäksi kuin kertaakaan tänä vuonna ja siksi aion kirjoittaa siitä nyt teille. Minä en osaa enkä tahdo kirjoittaa kriittisiä arvosteluita rakastamistani albumeista, joten tänään aion kirjoittaa teille biisi kerrallaan siitä, kuinka War Is Over avautui itselleni ja kuinka nimenomaan tämän albumin myötä rakastuin taas musiikkiin.

IMG_8982

WAR IS OVER

Albumin ensimmäinen biisi War Is Over on todennäköisesti yhtyeen tähänastisen uran hienoin, kunnianhimoisin ja samalla myös pisin biisi, eikä albumia tavallaan paremmin voisi aloittaa kuin taianomaisuuteen verhoutuneella alulla ja sanoilla i had a dream and in the dream we were walking in circles / playing hide-and-seek with our demons / and whichever way we tried to turn we were facing a hurdle / oh, i just can't continue any further / game over. War Is Over on yksinkertaisesti niin äärettömän taianomainen ja intohimoinen, että kuullessani sen silloin marraskuun ensimmäisen perjantain aamuna ensimmäistä kertaa kyyneleet valuivat vuolaina poskipäilleni ja sydämeni muutti hallitsemattomasti rytmiään, tuntui kuin olisin palannut kotiin, mutta samalla tuntui aivan kuin olisin kohdannut jotain täysin uutta, jotain sellaista, mitä olisin odottanut todella kauan. Biisin kertosäe on myös täysin omaa luokkaansa koukuttavuudessaan ja eeppisyydessään, sanojen i don't wanna live / i don't wanna live / i don't wanna live for tomorrow / this war's not meant for me / how i am to feel / how i am to feel / how i am to feel about sorrow? / we all are meant to be / be free kaikuessa pienessä asunnossani pystyin mielessäni kuvittelemaan sen, kuinka joulukuun ensimmäisenä päivänä hukun niihin sanoihin Kulttuuritalolla värivalojen loisteessa, pystyin kuvittelemaan sen, kuinka siinä hetkessä huudan ääneni käheäksi loputtomasta onnellisuudestani. Mutta tosiaan, long story short, aivan ehdottomasti tämän vuoden paras biisi.


TO THE END OF THE WORLD 

Kuunnellessani tätä albumia marraskuun ensimmäisenä perjantaina minä mietin ensimmäisen biisin aikana, että siinä vaiheessa, kun se ensimmäinen biisi tosiaan on näin järjettömän hieno ja mahdollisesti koko vuoden paras biisi, voiko mikään seuraavista biiseistä yksinkertaisesti edes yltää samalle tasolle vai onko avausraita kuitenkin vain alkusoittoa seuraavalle yhdeksälle biisille. On myönnettävä, että vaikka ensimmäinen biisi on lukemattomien kuuntelukertojenkin jälkeen edelleen suosikkibiisini tältä albumilta, kuunneltuani albumia sinä perjantaina eteenpäin kallistuin enemmän jälkimmäiseen vaihtoehtoon, nimittäin jo tämä toinen biisi To The End Of The World onnistui todistamaan sen minulle. Siinä, missä ensimmäinen biisi ylistää rauhaa, tämä biisi on suoranaista äärettömän rakkauden ja intohimon ylistystä ja sanat you're the face / that can fill my heart with laughter / make it feel safe and / keep it calling out for more, yea / till the end / till the unknown ever after / to the end of the world / i will stay with you / with you, yea saavat väkisinkin hymyilemään tyhmästi, mutta samalla myös tuntemaan syvällä rintalastan alla kaiken sen, mitä sanojen takana minulle itselleni on. To The End Of The World on jotain sellaista, mitä yhtyeeltä pystyi odottamaan, sitä ei kuule kokonaan ensimmäisellä kuuntelukerralla, se vaatii kuuntelijaltaan enemmän, sillä vielä näiden lukemattomien kuuntelukertojen jälkeen minäkin onnistun löytämään siitä jotain uutta, siinä on tavallaan monta kerrosta tai en tiedä, niin kuulen sen.


 THE ARSONIST

Albumin ensimmäisenä singlelohkaisuna julkaistu The Arsonist on aivan ehdottomasti albumin eniten hittipotentiaalia omaava biisi, eikä pelkästään sen uskomattoman kertosäkeen ansiosta. Kuullessani tämän syyskuun puolivälissä aivan ensimmäistä kertaa istuin bussissa matkalla keskustaan ja en osannut olla hymyilemättä tyhmästi, kun sanat my panic-stricken eyes / i just can't believe the things you say / you've been hiding in a world of lies / where i was just a game to play / for me a matter of life and death / was just a secret you kept kaikuivat kuulokkeissani. Olin odottanut yhtyeen seitsemännen albumin ensimmäistä singlelohkaisua ihan äärimmäisen innoissani ja odotukseni olivat todella korkealla, mutta biisi ylitti kaikki odotukseni niin korkealta, etten voinut kuin naurahtaa itsekseni, kuinka Von Hertzen Brothers pystyy vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen yllättämään täydellisesti. The Arsonist on yhä edelleen yksi ehdottomista suosikkibiiseistäni tältä albumilta ja en vieläkään osaa olla hymyilemättä tyhmästi kuullessani sanat you're a liar / the way you set my soul on fire / and then you drag my heart around ja sen, millaisella intohimolla ja voimalla Mikko Von Hertzen ne laulaa, siinä on vaan jotain niin käsittämättömän suurta, etteivät nämä sanani koskaan riittäisi kuvailemaan.


JERUSALEM 

Kuulin albumin neljännen biisin Jerusalem ensimmäistä kertaa syyskuun toisena päivänä seistessäni Lutakonaukiolla yleisömeressä  ja siinä hetkessä en pystynyt hievahtamaankaan, olin pelkkää sanattomuutta ja silti valtavan onnellinen, niin hyvältä se kuulosti. Se oli aivan ensimmäinen biisi, jonka kuulin tältä albumilta ja sai odotukseni tätä marraskuun alussa ilmestynyttä albumia kohtaan nousemaan vielä korkeammalla kuin missä ne hetkeä aiemmin olivat olleet, eikä todellakaan turhaan, nimittäin Jerusalem on monella tavalla uskomattoman hieno biisi. Sen lisäksi, että Jerusalem saa hiljaiseksi yleisömeren keskellä voimakkuudellaan, se liittyy myös vahvasti albumin ensimmäisestä biisistä viimeiseen jatkuvaan sota-teemaan ja on suhteellisen dramaattinen tarina ihmisestä, joka joutuu jättämään taakseen rakastamansa kaupungin etsiessään uutta elämäänsä, mutta siinä samassa se on tarina historiasta, nykyhetkestä ja ehkä jollain tavalla myös tulevaisuudesta. Sanat his feet are tired, the way is long / with no idea where he belongs / if someone's there for him for a new beginning / his tears have dried, the pain is gone / he left his heart when he left his home / farewells to dear jerusalem eivät vielä kaikkien näiden kuuntelukertojenkaan jälkeen ole menettäneet voimakkuuttaan, enkä oikein osaa uskoa, että se tulee tapahtumaan kovin pian, tämä biisi ei tule vanhenemaan vielä pitkään aikaan, ehkä koskaan.

IMG_9044

 FROZEN BUTTERFLIES

Frozen Butterflies on yksi tämän albumin ehdottomista suosikkibiiseistäni, eikä pelkästään siksi, että se on tavallaan yksi yhtyeen koko tuotannon koskettavimmista ja kauneimmista biiseistä. Se on yksi ehdottomasti suosikkibiiseistäni, koska kuullessani sen ensimmäisen sen kerran sanat we used to cover each other / despite the pain and sacrifice / you were my life and i was your lover / even hearing your name gave me butterflies eivät vielä päässeet kalpean ihoni alle vaan ne äärettömän kauniit sanat vaativat oikean hetken, sen sateisen aamun, kun tämä harmaa marraskuu ja kaikki se, mitä tämän marraskuun harmaan taivaan alla olen tuntenut, sai tämän biisin kaivautumaan armottomasti kalpean ihoni alle, kylkiluideni alle suoraan sydämeeni, kiipeämään pitkin selkärankani nikamia. Siinä hetkessä minä olin vain pieni, rikkinäinen ihminen, kylmyys tarttui sormenpäihini istuessani hetkeksi aloilleni ja sanat when it's time to make it right / a million things could happen / on our way back to life / and ruin it once for all / the point of no return is when we die / frozen butterflies / are alive olivat juuri ne, mitkä tarvitsin, siinä hetkessä ne saivat minut uskomaan johonkin.


WHO ARE YOU?

Albumin kuudes biisi Who Are You? edustaa itselleni henkilökohtaisesti sellaista Von Hertzen Brothersia, mitä minä rakastan enemmän kuin olen koskaan rakastanut mitään musiikissa, maalailevaa ja harmonioihin verhoutuvaa puolta tästä yhtyeestä. Sellaista, mikä saa allekirjoittaneen sulkemaan silmänsä värivalojen loisteessa ja kyyneleet valumaan poskipäille pelkästään aivan äärettömällä kauneudellaan, koko yleisömeren hiljentymään hetkeksi vain kuuntelemaan, tuulenhenkäykset muuttamaan suuntaansa ikkunalasin takana sanojen. Sellaiset hetket ovat korvaamattoman tärkeitä ja siksi toivon perjantaina kuulevani sanat a little doll resting in my hands / i'm trying to figure out the masterplan / her glazed eyes softly comfort me / but i don't know exactly how i feel / days on end without any sleep / and the walls are slowly closing in yleisömeren keskellä Kulttuuritalolla. Minä luulen ja jollain tavalla myös uskon, että tämä biisi saisi kyyneleet silmiini kuten sai aikoinaan myös esimerkiksi vuonna 2013 ilmestyneen albumin Nine Lives biisi Separate Forevers pelkästään äärettömällä rikkinäisyydellään, nimittäin kuulen tässä biisissä sitä aivan samaa rikkinäisyyttä ja herkkyyttä, tämän tarinan kertoja on äärettömän rikkinäinen ihminen, joka tahtoisi kaikesta huolimatta vain rakastaa.


 BLINDSIGHT

Siinä, missä edellinen biisi oli olemukseltaan äärimmäisen herkkä ja hetkittäin kauniisti maalaileva, seitsemäs biisi on samanaikaisesti sekä herkkä että uskomattoman vahva. Blindsight on biisi, joka sai minut yhtenä iltana pysähtymään kävellessäni bussipysäkille, se sai minut pysähtymään, vaikka minulla oli kiire, koska siinä hetkessä sanoissa he knows the storm beneath my skin / what i deal with deep within / the world beyond the tight confines / in the caverns of my mind oli jotain sellaista, mikä sai minut ymmärtämään itsestäni asioita, joita en ollut halunnut myöntää itselleni. Minä olen väärä ihminen kirjoittamaan mitään kriittistä arviota tästäkään biisistä, mutta sen minä osaan kuitenkin kirjoittaa, että sanat i'm in the middle of a war / fighting fights no one can / solving the riddle of it all / like a blindsighted man / since i was little / when i fall / he's been silently holding my hand tulivat lähelle, vaikka en osaakaan kirjoittaa, miksi.

IMG_9025IMG_9094

LONG LOST SAILOR

Long Lost Sailor on ehdottomasti tämän albumin hyväntuulisin biisi ja samalla varmasti se biisi, joka saa yleisömeren syttymään ilmiliekkeihin värivalojen loisteessa, nimittäin tämä tarttuva biisi ei vain yksinkertaisesti voi jättää ketään yleisömeren keskellä tai eturivissä kylmäksi, tämä biisi kutsuu juhlistamaan kanssaan elämää. Tämähän ei todellakaan ole se kaikista klassisin Von Hertzen Brothersin biisi, mutta se ei ole missään tapauksessa negatiivinen asia ja kaiken tämän biisin hyväntuulisuuden lävitse voi selvästi kuulla sen, kuinka suunnattomasti veljekset ovat nauttineet tämän soittamisesta. Toivottavasti tulevat nauttimaan sen soittamisesta myös tulevaisuudessa keikoilla värivalojen loisteessa, sillä uskon, että yleisö ainakin tulee nauttimaan kuulemastaan, juhlistamaan elämää ja hymyilemään myös silmillään.


 WANDERLUST

Kuten Frozen Butterflies, myös yhdeksäs biisi Wanderlust kuuluu ehdottomasti sekä tämän albumin että yhtyeen koko tähänastisen tuotannon kauneimpiin ja koskettavimpiin biiseihin. Wanderlust on yksinkertaisesti niin uskomattoman kaunis, että kuullessani sen ensimmäisen kerran sinä marraskuisena aamuna kyyneleet tarttuivat kiteinä silmäkulmiini. Se on kuin sanoin i'm gonna leave you at the firs ray of light / i'm gonna walk right out the door and out of sight / no, i'm not afraid alkava jäähyväislaulu, aivan äärettömän kaunis sellainen, tavallaan kamalan surullinen, mutta kuitenkin täynnä luottamusta siihen, että maa jalkojen alla kantaa. Vielä näiden lukemattomien kuuntelukertojenkin jälkeen tämä biisi saa kyyneleet silmäkulmiini kaikella kauneudellaan ja sanoilla as you know, i was never meant to stay and turn to dust / i was born with a neverending wanderlust / and you are one to have levelheaded plans to make a home / stay here and settle down / grow your roots in the ground, niissä sanoissa on nimittäin jotain, mistä voin tunnistaa itseäni.


BEYOND THE STORM

Beyond The Storm on todella luonnolliselta tuntuva lopetus Von Hertzen Brothersin seitsemännelle albumille, eikä siis todellakaan pelkästään siksi, että lopun sanat war is over onnistuvat luomaan lopullisen mielikuvan siitä, että albumi on uskomattoman hieno kokonaisuus. Se tuntuu luonnolliselta lopetukselta myös siksi, että se jokainen yhtyeen albumi tuntuu päättyvän maalailevaan ja harmoniseen biisiin, kuten esimerkiksi vuonna 2013 ilmestynyt elämääni muuttanut Nine Lives biisiin Prospect For Escape ja vuonna 2008 ilmestynyt Love Remains the Same biisiin The Willing Victim, se on tavallaan aivan äärettömän klassista Von Hertzen Brothersia sanoin mother, i can't see your face / no matter how i try the thought evaporates in the air / and brothers, i can't find my place / i've been lost so long my senses won't co-operate anywhere. Nämä albumin viimeiset biisit ovat aina kuuluneet suosikkibiiseihini värivalojen loisteessa lähinnä siksi, että ne kuulostavat livenä vielä hienommilta kuin voisivat koskaan levyllä kuulostaa, värivalojen loisteessa ne heräävät henkiin aivan eri tavalla ja ne ovat aina sellaisia hetkiä, joita minä en suostuisi vaihtamaan yksinkertaisesti mistään hinnasta. Niissä hetkissä tunnen itseni musiikin rinnalla sanoinkuvaamattoman pieneksi ja uskon, että se hetki, kun perjantaina seison yleisömeren keskellä sanojen this is not the end of me / even though i'm not the mand i used to be, 'cause i'm aware / that the trauma has a hold of me / every night i try to sleep i find myself to be / back in war with guns everywhere kaikuessa korvissani, tulee olemaan jälleen yksi niistä hetkistä, joita en vaihtaisi mistään hinnasta.

     Sota on viimein päättynyt vuoden parhaaseen albumiin. Minä rakastan taas musiikkia. 5/5.

IMG_9064

Lähetä kommentti

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.