18. lokakuuta 2017

TÄMÄ KAUPUNKI TULEE AINA OLEMAAN KOTINI

IMG_7907IMG_7936IMG_7979

Asuin ensimmäiset yhdeksäntoista vuotta elämästäni täällä Savonlinnassa ja niistä vähintään viimeiset viisi vuotta toivoin jatkuvasti pääseväni muuttamaan minne tahansa muualle, mutta asuttuani kolme vuotta muualla päätin kuitenkin jostain käsittämättömästä syystä kuitenkin palata tänne jäädäkseni. Vaikka silloin kaksi vuotta sitten jäin tänne lopulta ainoastaan kymmeneksi kuukaudeksi, tunnen edelleen jatkuvasti pakottavaa tarvetta päästä takaisin tämän pienen oopperakaupungin rauhallisuuteen, jokin tässä kaupungissa vetää minua puoleensa eri tavalla kuin missään muussa kaupungissa. Luulen, että kyse on kotikaupunkirakkaudesta, mutta istuessani eilen aamupäivän viimeisinä hetkinä siinä samassa paikallisliikenteen bussissa, jolla matkustin aina lukiovuosina Kyrönsalmen sillan ylitse keskustaan kouluun, pysähdyin hetkeksi miettimään, mikä minussa itsessäni on näiden viiden vuoden aikana muuttunut niin huomattavasti, että nykyään rakastan tätä pientä oopperakaupunkia koko sydämestäni sen sijaan, että toivoisin pääseväni täältä jatkuvasti pois vihaten suuresti tämän kaupungin jokaista katua kuten lukiovuosina.

Nimenomaan, mikä minussa on muuttunut, nimittäin tässä kaupungissa ei ole mikään kovin oleellisesti muuttunut, kaupungin kummassakin pienessä elokuvateatterissa elokuvat pyörivät vain muutaman viikon ajan, kotiin kulkeva paikallisliikenteen bussi ei kulje viikonloppuisin ollenkaan ja Kyrönsalmen sillat avautuvat tarvittaessa tasatunnein, eikä varmaan yksikään kaupungin asukas ole siltikään täysin sisäistänyt kyseistä tosiasiaa, nimittäin voisin vannoa, että jokainen kiroilee olematonta kiirettään joutuessaan pysähtymään siltojen avautuessa. Kyllähän tämä kaupunki toisaalta sinänsä muuttuu, että Olavinkatua uudistetaan jatkuvasti huonompaan suuntaan ja asukkaiden kiroamat Kyrönsalmen sillat eivät ilmeisesti kohta enää avaudukaan tasatunnein, mutta kaikesta huolimatta tämä kaupunki edelleen tavallaan kuolee syksyisin ja herää aina uudelleen eloon kesäisin oopperakauden alkaessa, sitä ei varmaan mikään pysty koskaan muuttamaan. Kävellessäni eilen Linnankatua, jossa minulla oli vielä kaksi vuotta sitten aivan uskomattoman kaunis koti ja epämääräinen kasa kirjoja ikkunalaudalla, mietin, kuinka aina tähän aikaan vuodesta tämä kaupunki on itselleni kuitenkin rakkaampi kuin koskaan, vaikka keskustan kadut eivät olekaan enää pitkään aikaan täyttyneet turisteista ja kaupunki alkaa vähitellen vaipua talvihorrokseen, aivan suunnattomasti rakkaampi kuin muina vuodenaikoina, mietin hymyillen ja katselin, kuinka auringonsäteet maalasivat maisemaa kauniisti.

IMG_7993IMG_7987

Mikä minussa on muuttunut, mietin kävellessäni Riihisaaressa auringonsäteiden lämmittäessä kalpeita kasvojani ja ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen astuin saaressa sijaitsevan Savonlinnan maakuntamuseon raskaasta ovesta sisään, maksoin itselleni ensimmäistä kertaa elämässäni aikuisten lipun ja hymyilin tyhmästi nähdessäni museon alakerrassa täysin saman näyttelyn kuin silloin kymmenen vuotta sitten, kun vierailin museossa viimeksi ja hymyilin, kun kävellessäni nurkkaan asetetun miehen ja saimaannorpan ohitse jostain alkoi varovaisesti soimaan Vanhojapoikia viiksekkäitä. Niin hymyilin tälläkin kertaa, museon hämärässä valaistuksessa pysähdyin hetkittäin lukemaan elämästä menneisyydessä ja noustuani portaat yhtä hämärään yläkertaan en voinut olla hymähtämättä itsekseni nähdessäni museon perimmäisessä nurkassa vihreän liitutaulun ja vanhat pulpetit, tavallaan äärettömän nostalgista. Yläkerran jälkeen minä kiersin vielä kertaalleen alakerran näyttelyn ja kävellessäni hetkeä myöhemmin vanhalla rautatiesillalla auringonsäteet häikäisivät vihreitä silmiäni, syystuuli tarttui vaaleisiin hiuksiini ja maisema oli yksinkertaisesti juuri niin äärettömän kaunis, etten voinut kuin pysähtyä katselemaan rautatiesillalta avautuvaa maisemaa ja miettiä, kuinka tavallaan mikään minussa ei ole muuttunut, olen vain näiden vuosien aikana alkanut ymmärtää, ettei missään kauempana ole oikeastaan yhtään parempi kuin täälläkään ja lopulta tämä kaupunki tulee aina olemaan kotini. Se aivan erityisen rakas paikka, jota mikään muu kaupunki ei pystyisi koskaan korvaamaan.

      Ps. En nähnyt mandariinisorsaa, mikä harmi.                   
     
IMG_7953IMG_7933IMG_7955

Lähetä kommentti

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.