9. lokakuuta 2017

KENENKÄÄN MUUN KANSSA EI OLE KOSKAAN VOINUT

IMG_6910IMG_6930IMG_6923

Viikonloppu oli täynnä aivan ääretöntä rakkautta ja onnellisuutta, kun perjantaina niiden viimeisten valonsäteiden vaihduttua pimeyteen istuin sängyn reunalla saatuani viimein, sen loputtomalta tuntuneen turhautumisen jälkeen, kirjoitettua viimeisimmän tekstini tähän blogiin, nauroin levottomuuttani pimeässä asunnossa ja käperryin sitten sen maailman rakkaimman ihmisen kainaloon katsomaan yhtä niistä ainoista sarjoista, joita nykyään enää katson televisiosta sietäen mainoskatkotkin. Vain elämää on nimittäin mielestäni tavallaan äärimmäisen mielenkiintoinen sarja huolimatta siitä, että nyt on menossa seitsemäs tuotantokausi ja normaalisti kaikki suomalaiset sarjat alkavat näin monen tuotantokauden jälkeen menettää mielenkiintoisuuttaan. Vaan tämän sarjan jokainen tuotantokausi on liikuttanut minua suunnattomasti ja katsoessani perjantaina pimeässä asunnossa maailman rakkaimman ihmisen kanssa Sannin laulavan televisiossa mä haluun soittaa sulle vaikka ei oo asiaa / miten menee, ompa hitonmoinen ikävä / mä tarviin sua, niinkuin lapsi tarvii äitiä / ah, mikä tän saikaan aikaan / mä oon valmis sunkaa vaikka asuntolainaan mietin vain, kuinka käsittämättömän siistiä, musiikki tuntui aivan jokaisessa hengenvedossani.

Lauantaina heräsin varovaisiin valonsäteisiin, nukahdin hetkittäin uudelleen näkemään unta lähtemisestä ja vähän myöhemmin tartuin käteen kävellessämme Tourujoelle valokuvaamaan, syksy oli sielläkin kauneimmillaan ja minä en voinut kuin hymyillä tyhmästi tajutessani, ettei nykyään tarvitse kuin antaa kamera ja luottaa, että se maailman rakkain ihminen ottaa valokuvat aivan kuin minä tahtoisin, kenenkään muun kanssa ei ole koskaan ollut niin. Eikä kenenkään muun kanssa ole koskaan voinut olla tyhmästi oma itsensä ja nauraa levottomuuttaan eteisen lattialla, hymyilin itsekseni istuessamme pimeän tultua saunassa, eikä kenenkään muun kanssa ole koskaan voinut olla kuin millään muulla ei tavallaan olisi mitään merkitystä, olla olemassa vain toisiamme varten ja kuunnella, kuinka metsä humisee tihkusateessa, kenenkään muun kanssa ei ole koskaan voinut taistella jatkuvasti videopelien pelaamisesta.

IMG_6903IMG_6931

Toisaalta olen luvannut jonain päivänä opettelevani pelaamaan, totesin ääneen kävellessämme tihkusateessa kotiin ja herätessäni seuraavana aamuna kaatosateeseen ikkunalasin takana lämmitin itselleni glögiä, avasin tietokoneeni kirjoittaakseni tämän tekstin ja turhauduttuani sitten omaan perfektionismiini kaivauduin peiton alle katsomaan lastenohjelmia maailman rakkaimman kanssa ja nauroin itsekseni, kuinka kenenkään muun kanssa ei ole koskaan voinut pysähtyä hetkittäin vertailemaan Muumien uutta ja vanhaa ääniraitaa keskenään, raivostua vaapukkamehun muuttamisesta vadelmamehuksi. Eikä kenenkään muun kanssa ole koskaan voinut olla niin, ettei tarvitse sanoa sitä ensimmäistäkään sanaa ja toinen ymmärtää silti sulkea sinne turvalliseen syliinsä kaikkina niinä hetkinä, kun jokin rintalastan alla kasvaa niin suureksi, ettei pysty edes huutamaan. Kenenkään muun kanssa ei ole koskaan voinut, mietin yrittäessäni hengittää rauhallisesti sunnuntain viimeisinä tunteina ja mieleeni palasivat ne sanat oon paljon poissa, mutta ikinä en koditon / siel missä sä oot, siellä mun koti on, ne samat sanat, jotka Sanni lauloi perjantaina televisiossa yrittäessäni kovasti olla liikuttumatta kaikesta siitä aivan sanoinkuvaamattomasta rakkaudestani.

IMG_6912

1 kommentti:

  1. Ihan mielettömiä kuvia! Ihanan syksyinen fiilis näissä, tulee niin ikävä Suomen ruska...<3 Aivan ihana tää sun blogi myös kokonaisuudessaan, sait uuden lukijan :)

    Elli

    VastaaPoista