19. syyskuuta 2017

ON MAAILMAN PARASTA OLLA KOTONA

IMG_4609
IMG_4657

Eilen katselin kaksisataa kilometriä ikkunalasin takana vaihtuvaa maisemaa, kirjoitin muistikirjaani lähtemisestä ja kun viimein seisoin vanhempieni kotipihassa pimeyden verhotessa rakasta pikkukaupunkia tummansiniseen, minä en osannut kuin hymyillä sille valtavalle onnellisuudelle, jonka kotiin palaaminen kerta toisensa jälkeen saa aikaan. Sitä nämä kadunkulmat ja tämä vaaleansininen puutalo nimittäin minulle edelleen merkitsevät, kotia, vaikka minä viimeisimmän viiden vuoden aikana olenkin ehtinyt vaihtaa kolmesti kaupunkia ja viettää iltojani asunnoissa, jotka ovat merkinneet minulle jotain samantapaista, mutta eivät sitten kuitenkaan. Uskon, että kotini tulee aina olemaan täällä, mietin kävelyttäessäni äitini kanssa kahta uskomattoman rakasta koiraa pimeyteen verhoutuneilla kaduilla ja myöhemmin istuin keittiössä syömässä omenapiirakkaa, kuuntelin olohuoneen seinäkellon viisareiden kulkevan eteenpäin yhtä rauhallisina kuin aina ennenkin ja piilouduin sitten peiton alle omassa vanhassa huoneessani, jonka seinät maalattiin ja parkettilattia vaihdettiin vain jotain kuukausia ennen kuin muutin viisi vuotta sitten pois täältä.

En nuku missään muualla yhtä rauhallisesti, mietin herätessäni tänään koiran kynsien rapinaan oveni ulkopuolella ja muutamaa tuntia myöhemmin hengitin keuhkojeni täydeltä raitista ilmaa siinä samassa metsässä, jonka kautta kuljin aina vuosia sitten kouluun. Ilmassa tuoksui suunnattoman rauhoittava syksy, ruskaan verhoutuneet lehdet takertuivat rikkinäisten kenkieni pohjiin ja kuulokkeissani soi Von Hertzen Brothersin The Arsonist, joka julkaistiin eilen ensimmäisenä singlelohkaisuna marraskuussa ilmestyvältä albumilta. Armottoman kitarasoundin kulkiessa pitkin selkärankaani katselin syksyyn pukeutunutta maisemaa linssin lävitse ja hymyilin itsekseni, enkä pelkästään siksi, että kyseinen biisi on ehdottomasti hienointa mitä olen viimeisimmän vuoden aikana kuullut vaan myös siksi, että selkärankaa pitkin kulkeva musiikki yhdessä valokuvaamisen ja metsän rauhoittavan vaikutuksen kanssa saivat aikaan juuri niin äärettömän suuren onnellisuden, että hymyileminen oli aivan yksinkertaisesti ainoa vaihtoehto.

IMG_4620

Hymyileminen oli ainoa vaihtoehto myös silloin, kun hetkellisesti vaihdoin pitkin selkärankaani kulkevan musiikin metsän rauhalliseen huminaan ja pysähdyin hengittämään onnellisuutta jokaisella hengenvedollani, tunsin syksyn lempeiden tuulenhenkäysten tarttuvan hiuksiini. Tällä hetkellä on yksinkertaisesti maailman parasta olla kotona ja sulkea silmät rauhallisuuden tuntuessa selkärankani jokaisessa nikamassa, aivan yksinkertaisesti maailman parasta kävellä hetkittäin metsään valokuvaamaan, istua keittiössä syömässä omenapiirakkaa koiran tuijottaessa vaativasti ja nukahtaa sitten omassa vanhassa huoneessani, herätä aamuisin koiran kynsien rapinaan oveni ulkopuolella.

IMG_4671kopio
IMG_4653