5/29/2017

RAKAS KOTIKAUPUNKINI SAVONLINNA

IMG_1994IMG_2001

Rakastan sitä, kuinka elämä menee eteenpäin ja tämä maailma muuttuu sen mukana, rakastan sitä, kuinka elämän mennessä eteenpäin hetkittäin jokin minussa muuttuu ja kuinka muutoksen kynnyksellä on hetken turvatonta ja tuntuu kuin istuisi vuoristoradassa ilman turvakaiteita, mutta on kuitenkin olemassa asioita, joiden muuttumista vihaan enemmän kuin uskaltaisin koskaan myöntää. Savonlinna on ehdottomasti yksi niistä, mietin kävellessäni kauniina maanantaina sen maailman rakkaimman ihmisen kanssa entistä kotikatuani pitkin Riihisaareen, entisen asuntoni ikkuna oli auki ja ihan pieneksi hetkeksi unohduin miettimään, kuinka ikävöin siihen valoisaan yksiöön, jonka ikkunalaudalle kasasin kaksi vuotta sitten pölyiset levyni. Ikävöin vanhoja keittiön kaappeja, rappukäytävästä aamuisin kaikuvia ääniä ja kulunutta parkettilattiaa, ajatukseni katkeasi kaivaessani laukustani kameran istuessani Riihisaaressa ja katsellessani vuosikymmeniä samassa paikassa seisoneita museolaivoja, ne olivat lapsuuteni kesinä aina ehdottomia vierailukohteita, rakastin laivojen mystistä historiaa ja rakastan edelleen, hymyilin itsekseni.

Riihisaari on yksi itselleni rakkaimpia paikkoja pienessä oopperakaupungissa ja katsellessani linssin lävitse museon vastapäätä seisovaa Olavinlinnaa nauroin, kuinka vaikutan varmasti turistilta kuvatessani äärettömän innoissani kivilinnaa, jonka lukuisille käytäville isäni vei minut vierailemaan mennessäni peruskoulun ensimmäiselle luokalle ja joka on siitä samaisesta päivästä lähtien ollut minulle paikka, jonka käytäviä olisin valmis kulkemaan milloin tahansa pelkästään paikan mystisyyden ansiosta. Riihisaari ja Olavinlinnan viereinen Tallisaari ovat onnekseni kokeneet vain harvoja muutoksia tähänastisen elämäni aikana, mietin kävellessäni myöhemmin satamaan, jossa höyrylaivat huutavat edelleen tervehdyksiään jättäessään sataman taakseen ja jonottaessani sitten Lippakioskilla saadakseni päärynäjäätelöä tunsin, kuinka turvallisuus kulki pitkin selkärankaani. Nimenomaan sen turvallisuuden takia vihaan muutoksia pienessä oopperakaupungissa, en tahtoisi minkään muuttuvan, sillä pelkään, että jonain päivänä palatessani takaisin näille kaksikymmentä vuotta elämääni nähneille kaduille mikään ei enää tuntuisikaan samalta ja en enää tuntisi turvallisuutta selkärangassani, pelkään, ettei kaupunki enää tuntuisikaan kodilta.

IMG_2005

Muistan, kuinka kävin viimeistä kertaa pienessä lähikirjastossamme, jonka eläinkirjat muistin ulkoa lainattuani ne lukemattoman monesti ja muistan, kuinka kävin viimeistä kertaa keskustan vanhassa kirjastossa, siinä samassa, jonka hyllyjen väliin tuntui turvalliselta piiloutua sadepäivinä. Vielä paremmin muistan, kuinka kävin ensimmäistä kertaa keskustan uudessa kirjastossa, joka tuntui vanhaan turvalliseen verrattuna pelottavan valoisalta ja suurelta, muistelin kulkiessani maailman rakkaimman ihmisen kanssa pitkin Olavinkatua, joka muuttuu aina vähän jokaisen vierailuni välissä oli kyse sitten tietöistä, kaadetuista puista tai vain vaatekaupasta, joka on päättänyt viimein lähteä kuolevasta kaupungista. Sitähän Savonlinna nykyään on, kuoleva kaupunki, jossa opiskelu- ja työmahdollisuudet huononevat jatkuvasti ja kulttuuritarjonta tekee hidasta kuolemaa, uskomattoman kaunis kuoleva kaupunki, jonka muuttumista pelonsekaisesti vihaan enemmän kuin uskaltaisin myöntää, sillä kaikesta huolimatta tämä tulee aina olemaan kotini, tänne minä tulen aina palaamaan tunteakseni suunnattoman turvallisuuden selkärangassani.

IMG_2014IMG_2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti