4/05/2017

UNISSA SEIKKAILEN PORTTIKONGEISSA

IMG_8983IMG_8969IMG_8996

Elämä on ollut hetkittäin aivan uskomattoman kaunista, minä olen herännyt aamuöisin kuuntelemaan hiljaisuuden kaikuvan pienessä asunnossani ja nukahtanut uudelleen, nähnyt unta porttikongeista ja tuntemattomista kaduista, kätesi varovaisesti kädessäni. Laminaattilattia on tuntunut aamuisin kylmältä paljaiden jalkojeni alla, vaniljateessä on maistunut etäisesti vuosien takaiset aamut Helsingin asuntoni parvekkeella  ja musiikki on saanut hymyilemään pelkästään suunnattomasta rakkaudesta, soittolistalta ovat löytyneet esimerkiksi French For Rabbits, Agnes Obel, Bon Iver, Angus & Julia Stone, Ólafur Arnalds sekä Magenta Skycode. Olen katsellut maisemaa linssin lävitse, ollut ensimmäistä kertaa kuukausiin oikeasti suunnattoman innoissani valokuvaamisesta ja rakastanut jokaista kameran kanssa viettämääni hetkeä, rakastanut turhuuttaan huutavia valokuvia tunnetiloista ja hetkistä, niitä sellaisia, jotka kuitenkin lopulta merkitsevät enemmän kuin esimerkiksi rippikuvat, joissa katson pelottavan vakavana kameraan.

En oikeastaan tiedä, miksi nimenomaan ne vakavat rippikuvat tulivat mieleeni kirjoittaessani tätä, ehkä siksi, että sinä samaisena vuonna minä rakastuin valokuvaamiseen tai siksi, että niistä kuvista on pian kymmenen kokonaista vuotta, enkä ole vieläkään lähettänyt kiitoskortteja. Kiitoskorteista kirjoittaminen ei kuitenkaan nyt ollut olennaista vaan tahdoin kirjoittaa vielä siitä, että olen istunut iltaisin kynttilöiden valaisemassa asunnossani akustisen kitaran kanssa, kuunnellut äärettömän rakasta musiikkia hetkittäin kyyneleet silmissäni ja katsellut, kuinka ikkunalasin takana kaupunki vähitellen rauhoittuu pimeyteen, elämä on ollut yksinkertaisesti aivan uskomattoman kaunista ja olen piiloutunut epätodellisen aikaisin peittojen alle katsomaan New Girliä, vahvasti suosittelen sitäkin ja elämistä.

IMG_8976

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti