16. joulukuuta 2016

i made you thinking oh so wrong

On ollut aamuja, jolloin olen herännyt pimeyteen ja halunnut jäädä vielä hetkeksi viereen nukkumaan, mutta on ollut myös aamuja, kun olen herännyt auringonsäteisiin ikkunaverhojen lävitse ja hymyillyt typerästi, päättänyt pukeutua lämpimästi ja kävellä sitten päämäärättömästi kameran kanssa. Yhtenä sellaisena aamuna seisoin matkakeskuksella katselemassa junien seisovan aloillaan, hymyilin musiikin täydellisyydelle ja niille auringonsäteille, jotka hetkittäin häikäisivät vihreitä silmiäni, sinä aamuna rakastuin Milky Chancen uuteen biisiin. Kyseinen yhtyehän tuli elämääni viime joulukuussa kävellessäni pikkukaupungin katuja järjettömän onnellisena ja rakastuneena, lähes yhtä rakastuneena kuin nyt, mietin sinä auringonsäteisiin verhoutuneena aamuna ja en osannut lopettaa hymyilemistä edes silloin, kun päivän viimeiset auringonsäteet lämmittivät kasvojani kolmelta iltapäivällä Jyväskylän hymyillessä kilpaa kanssani, sen onnellisuuden takia suosittelen kuuntelemaan kyseisen biisin tästä, olemaan yhtä onnellisia kuin minä sinä aurinkoisena iltapäivänä.

IMG_6198IMG_6265IMG_6231IMG_6208IMG_6239

Lähetä kommentti

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.