25. elokuuta 2016

holding a guiding light with you

vhb 127vhb 218

    VON HERTZEN BROTHERS @ TAVASTIA 19 08 2016

Viimeisimmän neljän vuoden aikana olen kirjoittanut aivan luvattoman useasti Von Hertzen Brothersista, eturivissä koetuista uskomattomista tunteista ja siitä, kuinka juuri niissä hetkissä värivalojen loisteessa on yksinkertaisesti sanoinkuvaamattoman paljon, vihreän valon taittaessa hitaasti tummansiniseen hauraassa sydämessäni muuttuu hetkellisesti rytmi ja kitarasoundin kulkiessa pitkin selkärankaani on vain huudettava kovempaa kuin olisi koskaan uskonut pystyvänsä, kyynelten tarttuessa silmäkulmiin antauduttava musiikille jokaisella hengenvedollaan. Olen kirjoittanut, sillä näiden neljän vuoden aikana kyseinen yhtye ja hetket värivalojen loisteessa ovat merkinneet enemmän kuin olisin koskaan osannut kuvitella, olen kirjoittanut, sillä tämän yhtyeen ansiosta on tapahtunut niin suunnattomasti kaikkea. Olen huutanut ääntäni käheäksi luvattoman useasti kyseisen kitarasoundin kulkiessa pitkin selkärankaani, herännyt leirintäalueelta vain kävelläkseni eturiviin odottamaan yhtyeen nousevan värivaloihin, katsellut ohikiitävää maisemaa likaisen ikkunalasin takana aamuyöllä ja istunut Helsingin asuntoni parvekkeella auringonnousun aikaan musiikin kietoessa harmoniaansa, mutta ennen kaikkea olen uskaltanut elää jokaisella hengenvedollani.

Olen uskaltanut elää aivan jokaisella hengenvedollani ja siksi Von Hertzen Brothers on ollut näiden neljän vuoden aikana itselleni nimenomaan se yhtye, jonka noustessa värivaloihin tunnen kerta toisensa jälkeen palaavani kotiin riippumatta siitä seisonko eturivissä Tavastialla vai yleisömeren keskellä Kangasniemellä. Kaikesta huolimatta Tavastia on kuitenkin itselleni henkilökohtaisesti niin äärettömän rakas paikka, etten oikeastaan osaa edes sanoin kuvailla, miltä tuntui palata Tavastialle nimenomaan tämän kyseisen yhtyeen keikalle ensimmäistä kertaa puoleentoista vuoteen. Kävellessäni perjantai-iltana Tavastian ovista sisään tuntui kuin en olisi koskaan Helsingistä lähtenytkään, tuntui kuin olisin edelleen se sama ihminen kuin puolitoista vuotta sitten huutaessani rakkauttani värivalojen loisteessa monesti viikossa ja samalla tuntui kuin siitä olisi kulunut vuosikausia, oli tavallaan jopa vähän nostalgista.

vhb 233vhb 312vhb 300

Nostalgiselta, vaikka sanojen i used to get very very lonesome / and jealous of everyone else who was playing in the rain / and i never really came to understand / why happiness belonged to the other kids, not me in any way kaikuessa loppuunmyydyn Tavastian nurkissa tuntui kuin minä en olisi ollut hetkeäkään poissa yhtyeen keikoilta. Von Hertzen Brothers oli voimaannuttava kokemus, sellainen kuin kolme vuotta sitten seistessäni Tavastialla eturivissä huutamassa ääntäni käheäksi ja itkemässä loputtomasta tunteesta, voimaannuttava ja aivan käsittämättömän kaunis kokemus akustisen kitaran verhotessa hetkeä harmoniaan ja sanojen three words from you to me / i am yours, you are mine and we're free / for the first time / i understand / what the words of true love really mean saadessa kyynelet silmäkulmiini, In Your Arms kuulosti sinä iltana varmasti kauniimmalta kuin koskaan aiemmin. Voimaannuttava myös niiden neljän akustisen biisin jälkeen, kun sanat 'cause we can't turn the wheel to the past / to fix the bad ideas that got out of control / new love needs making / i will be okay / again lävistivät tajuntaani ja saivat huutamaan ääntäni käheäksi, siinä hetkessä tunsin olevani olemassa nimenomaan musiikkia varten, niitä sanoja varten ja sitä kyseistä hetkeä varten, olevani olemassa huutaakseni kovempaa kuin koskaan ja nostaakseni käteni ilmaan rakkaudesta.

Äärettömän voimaannuttava kokemus, kun kyynelten valuessa poskipäilleni huusin sanoja you are a sunday child with adventure in your heart / and in the midst of trials you always know your part yleisömeren mukana ja nostin käteni ilmaan värivalojen häikäistessä silmiäni sanojen you were meant to be / far away from home / walk in the light / exploring the unknown / to find me löytäessä aivan jokaisen salaisuuteni haurailta käsivarsiltani, äärettömän voimaannuttava kokemus aina ensimmäisestä sekunnista viimeiseen asti ja en yksinkertaisesti voinut olla rakastamatta. En vain voinut olla rakastamatta yhtyettä, jota en koskaan voisi kiittää tarpeeksi näistä neljästä vuodesta, jotka ovat merkinneet itselleni enemmän kuin olisin koskaan osannut kuvitellakaan. Katsellessani myöhemmin pimeyteen verhoutunutta maisemaa likaisen ikkunalasin takana hymyilin itsekseni, kuinka Von Hertzen Brothers on tehnyt minusta viimeisimmän neljän vuoden aikana niin äärimmäisen onnellisen, ettei siinä ole tavallaan yhtään mitään järkeä, sanoinkuvaamattoman onnellisen, hymähdin itsekseni kyynelten tarttuessa jälleen silmäkulmiini, niin uskomattoman onnellisen.

   Niin ja tuleeko meillä teitä ikävä? Niin järjetön, ettette voi kuvitellakaan.

vhb 390vhb 371

Lähetä kommentti

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.