20. huhtikuuta 2016

apulannasta, fanittamisesta ja rakkaudesta

apulanta 022apulanta 030apulanta 026

APULANTA @ JYVÄSKYLÄN PAVILJONKI 16 04 2016   

Olen kirjoittanut rakkaudestani Apulantaan luvattoman monesti, mutta siitä huolimatta hetkittäin tuntuu, ettei yksikään keskeneräinen lauseeni ole riittänyt kuvaamaan sitä tunnetta tarpeeksi vahvasti, siksi minä tahdon kertoa teille uskomattoman kauniista illasta, kun istuin konserttisalissa kyyneleet silmäkulmissani. Tahdon kertoa teille siitä, kuinka istuessani sinä nimenomaisena iltana pimeässä konserttisalissa sanat milloinkaan emme harhaan astuneet / meidät vain johdatettiin väärään kohteeseen kuulostivat yksinkertaisesti aivan sanoinkuvaamattoman kauniilta a capellana ja tuntui kuin sydämeni olisi muuttanut rytmiään musiikin mukaan, tahdon kertoa teille siitä, kuinka istuessani sinä iltana pimeässä konserttisalissa musiikki merkitsi enemmän kuin mikään ja olin olemassa ainoastaan sitä hetkeä varten, olemassa sitä tunnetta varten.

Tahdon kertoa siitä, kuinka seistessäni kymmenen vuotta sitten yleisömeren keskellä vieraan kaupungin verhoutuessa ympärillämme tummansiniseen en olisi osannut aavistaakaan, että vielä kymmenen vuoden päästä istuisin konserttisalissa rakastamassa sitä samaista yhtyettä, joka sai silloin sydämeni  jättämään lyönnin välistä. Kertoa siitä, kuinka sanojen meistä jokainen on polku jonnekin / mutta viisaus on siinä, että ymmärtää / ketä seurata pitkään, milloin kääntyy pois / ja että ihmistä pitkin sä et ikinä voi itseesi matkustaa kaikuessa konserttisalissa unohduin miettimään, kuinka se kymmenessä vuodessa valtameren kokoiseksi kasvanut rakkaus tätä yhtyettä kohtaan on kaikessa suuruudessaan johtanut siihen, ettei Apulanta ole minulla ainoastaan yhtye tai minä ole ainoastaan fani, tämä on yksinkertaisesti helvetisti enemmän. Olen tähänastisen elämäni aikana ehtinyt fanittamaan monessa eri mittakaavassa ja muistan edelleen tarkasti, kuinka neljätoista vutota sitten tapetoin huoneeni lempiyhtyeeni julisteilla, keräsin kasoittain lehtileikkeitä ja halusin kuollakseni päästä näkemään yhtyeen värivaloissa. Muistan, kuinka kymmenen vuotta sitten sain tietää pääseväni näkemään silloisen suosikkiyhtyeeni ensimmäistä kertaa värivalojen loisteessa ja kuinka itkin olohuoneen sohvalla onnellisuuttani, minä muistan, kuinka elämässäni ei ollut olemassa mitää muuta, hengitin musiikkia aivan jokaisella hengenvedollani ja koko elämäni oli riippuvainen siitä nimenomaisesta yhtyeestä, ilman sitä en ollut oikeastaan mitään. Tähänastisen elämäni aikana olen ehtinyt fanittamaan montaa yhtyettä monessa eri mittakaavassa, mutta mikään ei ole koskaan ollut enemmän kuin Apulanta ja tämän yhtyeen kohdalla on kysymys jostain aivan muusta kuin fanittamisesta.

apulanta 043apulanta 041

Apulannan kohdalla on kyse jostain aivan muusta kuin fanittamisesta, vaikka minä olenkin viettänyt monta kuukautta putkeen kuunnellen pelkästään yhtyeen tuotantoa (siis todella tarkoitan tätä, enhän nimittäin kuunnellut edes radiota, koska sieltähän saattoi tulla muutakin kuin Apulantaa), itkenyt vuolaasti sanojen murtaessa kylkiluuni yksi kerrallaan ja antanut musiikin täyttää huoneeni nurkkia istuessani pimeydessä, rakastanut aina sydämeni pohjasta. Kerännyt levyhyllyni täyteen yhtyeen tuotantoa, hukkunut värivalojen loisteeseen tuntematta pelkoa selkärangassani ja tuntenut niin käsittämättömän suurta intohimoa, ettei sellaiselle ole määritelmää sanakirjoissa. Hukun edelleen värivalojen loisteeseen samalla suunnattomalla intohimolla kuin kymmenen vuotta sitten, vietän viikkokausia kuunnellen ainoastaan yhtyeen tuotantoa ja olisin jatkuvasti valmis myymään sieluni yhtyeen takia, kulutan tunteja katsellen keikkataltiointeja ja tavatessani Toni Wirtasen katson ylöspäin, sillä arvostan niin käsittämättömän paljon, mutta kaikesta tästä huolimatta Apulannan kohdalla kyse on jostain aivan muusta kuin fanittamisesta.

Kymmenessä vuodessa rakkauteni nimenomaista yhtyettä on kasvanut yksinkertaisesti niin suureksi ja yhtyeestä on tullut niin olennainen osa elämääni, että tavallaan en olisi kokonainen ilman nimenomaista yhtyettä. Apulanta on itselleni henkilökohtaisesti se yhtye, jonka paikkaa hauraassa sydämessäni yksikään yhtye ei ole koskaan tämän kymmenen vuoden aikana onnistunut varastamaan, mutta Apulanta on itselleni henkilökohtaisesti myös se yhtye, joka on saanut jatkamaan eteenpäin silloin, kun maailma on romahtanut niskaani ja huutamaan kaikkina niin hetkinä, kun ahdistus on kasvanut ihmistä suuremmaksi. Apulanta on yksinkertaisesti sanottuna erottamaton osa minua ja ehkä nimenomaan siksi tuntui aivan suunnattoman hienolta istua viime lauantaina konserttisalissa sanojen sullon sisälläs valtameren kokoinen voima / jonka sä voit oppaaksesi valjastaa tunkeutuessa luuytimeeni ja värivalojen tanssiessa vapauttaan kauniimmin kuin koskaan, ennen väliaikaa kuullun akustisen osuuden sovitukset olivat jotain äärettömän hienoa ja olin ainoastaan sanattomuutta kyyneleet silmäkulmissani. Kävellessäni väliajan takaisin paikalleni huokaisin vieressäni istuneelle naiselle, että on aivan käsittämätöntä, kuinka kyseinen yhtye pystyy yllättämään uskomattomuudellaan vielä kymmenen vuoden rakastamisen ja keikkojen kiertämisen jälkeenkin, kuinka kyseinen yhtye pystyy yllättämään vielä yli kahdenkymmenen vuoden ikäisenäkin.

apulanta 057apulanta 096apulanta 062

Käsittämätöntä, huokaisin vielä itsekseni yhtyeen noustessa uudelleen värivalojen loisteeseen ja sanojen kehen sattuu ja kuinka paljon / siitä kysymys enää tässä kai on / kun on saavuttu siihen pisteeseen / ettei mikään ole varmaa tuntuessa selkärangan jokaisessa nikamassa oli aivan uskomattoman vaikeaa istua paikallaan, antaa musiikin viedä mukanaan nostamatta niitä käsiään ilmaan. Apulanta on tavallaan aina sellainen kokonaisvaltainen kokemus, värivalojen loisteessa on pakko nostaa kätensä ilmaan musiikin tuntuessa selkärangassa asti ja huutaa äänensä käheäksi loputtomasta tunteesta, ehkä nimenomaan juuri siksi viimeistään sanojen mä oon niin iloinen kun näin sut jossakin / paviljongissa tai kadulla matkalla jonnekin kaikuessa konserttisalissa oli vain noustava paikoiltaan ja huudettava kovempaa kuin koskaan aiemmin, siinä hetkessä yleisömeri muuttui liekkimereksi ja konserttisali rähjäiseksi klubiksi. Siinä hetkessä ei enää olisi uskonut tulleensa konserttisaliin, vaikka olihan se nyt sanoinkuvaamattoman hienoa katsoa taakseen ja nähdä konserttisalillinen ihmisiä huutamassa sanoja no hyvä sun on puhuu / kun sä et tiedä miltä musta tuntuu, aivan sanoinkuvaamaattoman hienoa katsoa taakseen ja ymmärtää, että Apulanta on ilmeisesti tällä hetkellä suurempi kuin se on koskaan kahdenkymmenen vuoden aikana ollut.

Siinä hetkessä katsoessani taakseni minä tunsin äärimmäistä ylpeyttä ja toivoin sydämeni pohjasta, että jokainen, joka on kertaakaan katsonut epäilevästi kertoessani tämän olevan ehdottomasti lempiyhtyeeni, olisi päässyt todistamaan sen nimenomaisen hetken kanssani. Siinä hetkessä ei tarvinnut kysyä, että miksi, siinä hetkessä oli yksinkertaisen selvää, miksi nimenomaan tämä yhtye on erottamaton osa minua itseäni ja merkitsee itselleni enemmän kuin mikään muu yhtye on koskaan merkinnyt, siinä hetkessä ei tarvinnut kysyä mitään. Apulanta oli rakkautta ensimmäisestä sekunnista viimeiseen, musiikin keinuttaessa mukanaan äärimmäisiin tunteisiin olin olemassa ainoastaan musiikille, sille onnellisuudelle ja kiitollisuudelle. Loputtomalle kiitollisuudelle, mietin myöhemmin katsoessani Wirtasen Tonia silmiin Paviljongin aulassa ja kertoessani, että settilistahan oli kaikessa hienoudessaan näin pitkänlinjan fanin mielestä ihan ok ja että kyllähän se Silmämuna siellä settilistassa aina lämmittäisi fanin mieltä. Kaikesta siitä uskomattomuudesta toipuneena osaan tällä hetkellä kuitenkin sanoa, että toivoisin settilistaan ehdottomasti enemmän niitä sellaisia käsittämättömän hienoja biisejä, joita luvattoman vähän enää keikoilla kuullaan, nimittäin kuinka hieno esimerkiksi Routa olisi akustisena tai kuinka hienolta tuntuisi päästä huutamaan taas sanoja sä teet niinkuin käsketään / olet niinkuin määrätään / jos sä haluut olla cool? Kuinka hienoa olisi antaa kyynelten tarttua silmäkulmiin sanojen sun kädessä on maailma / missä mut tehtiin lasista kaikuessa konserttisalissa tai kuinka hienoa olisi päästä todistamaan keikkaa, jonka settilistaan sisältyisi ainoastaan sinkkujen b-puolia? Uskallan väittää, että aivan äärimmäisen hienoa, mutta sitäkin enemmän uskallan väittää, että Paviljongissa todistamani keikka oli yksi hienoimmista koskaan todistamistani keikoista ja Apulanta kuulosti paremmalta kuin koskaan aiemmin, Apulanta oli enemmän kuin koskaan ja minä olin pelkkää kiitollisuutta.


Kiitos Toni, Sipe ja Ville, te merkitsette enemmän kuin uskoisittekaan.   

apulanta 091