5. huhtikuuta 2016

and after nightfall my moon is watching over you

vhb+rh 137vhb+rh 131

VON HERTZEN BROTHERS @ KULTTUURITALO 01 04 2016   

Kolme vuotta sitten seisoin eturivissä hauraan sydämeni muuttaessa hetkittäin rytmiään äärettömästä onnellisuudesta, suljin silmäni tunteakseni musiikin jokaisella hengenvedollani ja annoin kyynelten valua poskipäille värivalojen osuessa vihreisiin silmiini, silloin kolme vuotta sitten näin ensimmäistä kertaa Von Hertzen Brothersin värivalojen loisteessa. Sen kolmen vuoden takaisen uskomattoman kauniin illan jälkeen on tapahtunut suunnattomasti, olen huutanut ääntäni käheäksi luvattoman useasti kyseisen kitarasoundin kulkiessa pitkin selkärankaani, herännyt leirintäalueelta vain kävelläkseni eturiviin odottamaan yhtyeen nousevan värivaloihin, katsellut ohikiitävää maisemaa ikkunalasin takana aamuyöllä ja  istunut Helsingin asuntoni parvekkeella katselemassa auringonnousua musiikin kietoessa harmoniaansa, mutta ennen kaikkea sen kolmen vuoden takaisen uskomattoman kauniin illan jälkeen minä olen elänyt aivan jokaisella hengenvedollani. Olen uskaltanut elää jokaisella hengenvedollani ja ehkä nimenomaan siksi Von Hertzen Brothers on itselleni henkilökohtaisesti se yhtye, jonka nousessa värivaloihin tunne kerta toisensa jälkeen palaavani kotiin riippumatta siitä seisonko eturivissä Tavastialla vai yleisömeren keskellä Kangasniemellä.

Niissä hetkissä on yksinkertaisesti uskomattoman paljon, vihreän valon taittaessa hitaasti tummansiniseen sydämessäni muuttuu hetkellisesti rytmi ja kitarasoundin kulkiessa pitkin selkärankaani on vain huudettava kovempaa kuin olisi koskaan uskonut pystyvänsä, kyynelten tarttuessa silmäkulmiin antauduttava musiikille jokaisella hengenvedollaan. Juuri siksi huhtikuun ensimmäisenä päivänä Helsingin Kulttuuritalolla minä antauduin, seisoin eturivissä kyyneleet silmäkulmissa Von Hertzen Brothersin noustessa värivalojen loisteeseen juhlistaakseen kymmenen vuoden takaista pitkäsoittoaan ja en uskaltanut sulkea silmiäni, sillä tuntui yksinkertaisesti niin epätodelliselta päästä todistamaan kyseisen yhtyeen keikkaa ensimmäistä kertaa heinäkuun jälkeen ja tuntea niin äärimmäisen vahvasti olevansa kotona, tuntea huolimatta siitä, että heinäkuun jälkeen on tapahtunut enemmän kuin uskaltaisin myöntää ja en ole enää sama ihminen kuin sinä heinäkuisena iltana Vantaalla pyyhkiessäni kyyneleitäni eturivissä, en ole enää se sama ihminen.

vhb+rh 080

Minä en ole enää se sama ihminen, mutta rakkauteni Von Hertzen Brothersia kohtaan on kasvanut näiden kuukausien aikana vieläkin suuremmaksi kuin mitä se oli sinä heinäkuisena iltana. Katsellessani eturivissä yhtyeen loistavan sanoinkuvaamatonta onnellisuuttaan minä en osannut olla hymyilemättä, vaikka musiikki lävisti keuhkoni ja veti armottomasti turpaan ensimmäisestä sekunnista viimeiseen, siinä hetkessä yhtyeen sanoinkuvaamaton onnellisuus tarttui kasvonpiirteisiini ja sanojen and after nightfall / my moon is watching over you saadessa kyyneleet silmäkulmiin tunsin palanneeni kotiin. Sen lisäksi, että tahdon kirjoittaa teille kotiin palaamisesta, tahdon kirjoittaa myös siitä, miksi tämä loppuunmyyty keikka Kulttuuritalolla oli itselleni henkilökohtaisesti erityisen tärkeä ja miksi yksittäinen pitkäsoitto merkitsee tavallista enemmän. Vuonna 2006 ilmestynyt Approach on järjestyksessään yhtyeen toinen pitkäsoitto ja tavallaan samanaikaisesti nimenomaan se pitkäsoitto, joka on mahdollistanut yhtyeen pääsemisen näin pitkälle, mutta Approach liittyy myös vahvasti ensimmäisiin muistikuviini Von Hertzen Brothersista.

Approach ei ole pitkäsoitto, johon olisin rakastunut ensimmäisellä kuuntelukerralla vuosia sitten, mutta se on pitkäsoitto, johon minä palasin uudelleen vuosia myöhemmin rakastuen palavammin kuin olisi koskaan osannut kuvitella. Tavallaan Approach mahdollisti sen, että kolme vuotta sitten seisoin ensimmäistä kertaa eturivissä katselemassa yhtyeen nousevan värivalojen loisteeseen ja uskalsin huutaa ääneni käheäksi loputtomasta tunteesta, tavallaan Approach mahdollisti matkani tähän pisteeseen ja nimenomaan siksi seisoessani eturivissä todistamassa pitkäsoiton juhlakonserttia kyyneleet tarttuivat silmäkulmiini. Sanojen three words from you to me / i am yours, you are mine and we're free kaikuessa sinä iltana loppuunmyydyllä Kulttuuritalolla tuntui kuin jokainen suojamuurini olisi murtunut, hauraassa sydämessäni muuttui hetkittäin rytmi värivalojen tanssiessa verkkokalvoillani ja se, kuinka uskomattomalta Approach kuulosti kymmenen vuoden ikäisenäkin ensimmäisestä raidasta viimeiseen, oli yksinkertaisesti aivan uskomatonta.

vhb+rh 115vhb+rh 104vhb+rh 206

En olisi osannut kuvitellakaan, mietin seistessäni yleisömeressä väliajan päättyessä ja yhtyeen noustessa uudelleen värivalojen loisteeseen musiikki keinutti mukanaan hyökyaallon harjalle, kuiskaili suunnatonta rakkauttaan kitarasoundin kulkiessa pitkin selkärankaani ja otti sitten turvalliseen syleilyynsä. Sinä iltana yleisömeren keskellä ainoastaan musiikki merkitsi ja sanat I am the lighthouse keeper on the other side / and you may feel that my light is keeping you alive tuntuivat vahvemmilta kuin koskaan aiemmin, nimenomaan se tekee Von Hertzen Brothersista kerta toisensa jälkeen äärettömän mielenkiintoisen ja saa rakastumaan jokaisen värivalojen loisteessa vietetyn illan jälkeen vahvemmin. Tämä yhtye saa kerta toisensa jälkeen kyyneleet virtaamaan poskipäille musiikin löytäessä jokaisen avonaisen haavani ja hajoittaessa palasiksi yleisömeren keskelle tarttuakeen myöhemmin onnellisuutena käsivarteeni, tämä yhtye saa kivenlohkareet sydämestäni murtumaan musiikin läpäistessä jokaisen suojamuurini. Tämä yhtye saa tuntemaan kuin olisin palannut vihdoin kotiin vaellettuani luvattoman kauan pimeässä, siksi tämä yhtye on kerta toisensa jälkeen niin mielenkiintoinen ja uskomattoman rakas, siksi tämä loppuunmyyty keikka merkitsi niin paljon.