3/16/2016

now i'm ready to be free // the used tavastialla

helsinki + the used 154helsinki + the used 128

 THE USED @ TAVASTIA 09 03 2016    

Yhtenä keskiviikkona seisoin yleisömeren keskellä värivalojen häikäistessä silmiäni ja unohduin miettimään, kuinka olin odottanut sitä nimenomaista hetkeä siitä seitsemän vuoden takaisesta hetkestä, kun päätin näkeväni jonain päivänä yhtyeen nousevan värivalojen loisteeseen. Tavallaan tuntui kuin olisin odottanut ainoastaan sitä hetkeä kaikki nämä seitsemän vuotta, sydämessäni muuttui hetkellisesti rytmi yleisömeren kuohuessa innostuneisuuttaan ja kun viimein alkunauhan saattelemana yhtye nousi värivaloihin sydämeni hakkasi vimmatusti, sitä hetkeä minä olin odottanut kokonaiset seitsemän vuotta ja tuntui yksinkertaisesti epätodelliselta huutaa kolmannessa rivissä sanoja but we weren't alright, not at all / not for one, for one, for one second sydämeni jättäessä lyöntejä välistä musiikin saadessa kyyneleet tarttumaan silmäkulmiini.

Tuntui epätodelliselta huutaa niitä sanoja, jotka olivat pelastaneet luvattoman monesti niinä kaikista vaikeimpina hetkinä ja saaneet sitten itkemään harmaaseen pukeutuneina iltoina, kun istuin parvekkeella tukehtumassa omaan hengitykseeni. Kuitenkin se, mistä todella tahtoisin kirjoittaa on yksinkertaisesti se, kuinka uskomattoman paljon musiikki on vaikuttanut siihen, että seisoin sinä iltana yleisömeren keskellä huutamassa ääntäni käheäksi niistä suunnattoman tärkeistä sanoista tai siihen, että ylipäätään selvisin niistä elämäni vaikeimmista vuosista. The Used tuli elämääni juuri sellaisena hetkenä, kun minä voin yksinkertaisesti äärimmäisen pahoin seitsemän vuotta sitten elämän kaatuessa päälleni naurettavan useasti ja maailmani pukeutuessa ainoastaan harmaaseen auringonsäteiden lämmittäessä kasvojani, lukion valkoisilla käytävillä yksittäisten äänien sekoittuessa jatkuvasti määrittelemättömäksi äänimassaksi ja suunnattoman ahdistuksen viipyessä kasvoillani, melankolian kuiskaillessa vaimeasti nimeäni jostain kaukaisuudesta. Silloin seitsemän vuotta sitten oli yksinkertaisesti uskomatonta, kuinka järjettömän paljon yksittäisen yhtyeen musiikki sai uskomaan siihen, että huomenna kaikki olisi kauniimpaa. Uskomaan, vaikka huominen olisi ollut yhtä harmaa kuin kaikki edellisetkin huomiset. Musiikkia ja nimenomaan tätä yhtyettä on kiittäminen siitä, että vaikka olin seitsemän vuotta sitten ainoastaan määrittelemätöntä tunnemassaa, kuljin auringonsäteissä silmät sidottuina näkemättä maailman kauneutta ja itkin omaa riittämättömyyttäni, näiden seitsemän vuoden aikana minusta on hitaasti tullut onnellinen ja en enää usko tukehtuvani omaan hengitykseeni, se on yksinkertaisesti niin sanoinkuvaamatonta, että siitä tuntuu väärältä kirjoittaa.

helsinki + the used 220

Väärältä, mutta nimenomaan siksi sinä iltana Tavastialla tuntui, ettei millään muulla hetkellä ole koskaan ollut niin paljon merkitystä. Se, kuinka musiikki kietoo itseensä äärettömästi onnellisuutta, ensimmäisiä rakkaudentunnustuksia vahvasti humaltuneena ja lopulta sitä aivan äärimmäistä epätoivoisuutta, tuntui uskomattomalta sanojen should've done something but i've done it enough / by the way your hands were shaking / rather waste some time with you tunkeutuessa luuytimeeni saaden kylmät väreet juoksemaan kalpealla ihollani ja kyyneleet valumaan poskipäilleni. Tavallaan uskon, että nimenomaan niiden muistojen takia Tavastialle saavuttiin niin runsain joukoin flanellipaidoissa ja tennareissa ja kieltämättä nostalgia oli vahvasti läsnä aina ensimmäisestä hengenvedosta viimeiseen, mutta kaikesta nostalgiasta huolimatta yhtye tuntui olevan uskomattomassa iskussa kuulostaen vielä näin viidentoista vuoden ikäisenäkin niin käsittämättömän hyvältä, että musiikki veti allekirjoittanutta armottomasti turpaan aina ensimmäisestä sekunnista lähtien jokaisella hengenvedollaan ja pakotti kyyneleet valumaan poskipäille. Musiikki pakotti kokonaisen yleisömeren huutamaan ääntään käheäksi värivalojen loisteessa, sulkemaan silmänsä Bert McCrackenin äänen kulkiessa kylminä väreinä pitkin selkärankaa ja nostamaan kädet ilmaan pelkästä suunnattomasta tunteesta, oli sitten kyse rakkaudesta tai epätoivosta. Sinä iltana kysymys oli muustakin kuin nostalgiasta, kysymys oli yksinkertaisesti aivan mielettömästä yhtyeestä ja suunnattoman rakkaasta albumista, jota juhlitaan toivottavasti vielä viidentoista vuoden päästäkin yhtä suurella onnellisuudella.

      The Used oli uskomattominta, mitä olen aikoihin saanut kokea.         
 helsinki + the used 240helsinki + the used 251

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti