Every road has its turnings, musiikki kuiskaili aamulla kävellessäni villasukat jalassa pienessä yksiössäni ja katsellessani aamuauringon ensimmäisten säteiden maalaavan varjojaan valkoisille seinille, niille samoille ihmiskohtaloita ja katkeruutta nähneille, jotka riisuin yhtenä yksinäisenä iltana valokuvista ja settilistoista. Minä suljin silmäni antaakseni musiikin kuljettaa mukanaan harmoniassaan, olin jokaisella hengenvedollani lähempänä itseäni ja olemassa ainoastaan musiikkia varten, sanat vyöryivät hyökyaaltoina pitkin haurasta selkärankaani ja hetkittäin tunsin olevani jälleen vaaleahiuksinen runotyttö, joka istui raitiovaunussa ilman päämäärää aamuauringon säteiden vaihtuessa vähitellen keskipäivän kirkkauteen.
Vaikka en olekaan enää se vaaleahiuksinen runotyttö tai istu aamuisin raitiovaunussa, olin vähintään yhtä onnellinen kuin viime keväänä ja musiikin kuljettaessa mukanaan harmoniassaan tanssin villasukat jalassa keittämään itselleni teetä. Von Hertzen Brothers soi viime keväänä enemmän kuin uskaltaisin koskaan myöntää, mutta tänään se on soinut todennäköisesti enemmän kuin koskaan aiemmin ja hetkittäin olen unohtunut miettimään, kuinka nimenomaan sanojen the soul you must be is breaking to be free kaikuessa korvissani uskalsin viime keväänä allekirjoittaa papereita, jotka myöhemmin toivat minut tähän kaupunkiin. Tähän kaupunkiin, joka on enää kuukauden ajan minun kotini, sillä niiden samaisten sanojen kaikuessa pienessä yksiössäni minä olen irtisanot vuokrasopimukseni ja allekirjoittanut uuden, huhtikuusta eteenpäin kotini on Jyväskylässä ja ajatus siitä on tehnyt tänään aivan käsittämättömän onnelliseksi.
Lähetä kommentti