3/16/2016

'cause lately i've been sinking

muutto 062

Viimeaikoina olen kävellyt kolmensadan kilometrin päässä pikkukaupungin rauhallisuudesta, kuunnellut raitiovaunujen kolisevan ohitse, hengittänyt syvään astuessani uskomattoman rakkaasta ovesta sisään ja tuntenut kyyneleet silmäkulmissani musiikin murtaessa kylkiluuni yksi kerrallaan, matkustanut vuorokauden vaihteessa nukkumaan sen maailman rakkaimman viereen ja herännyt auringonsäteisiin, silittänyt ruskeita hiuksia hiljaisuuden kaikuessa valkoisilla seinillä. Katsellut silmiin auringonsäteiden vaihtuessa pimeyteen, kuunnellut pysäyttävää musiikkia peiton alla ja nauranut sitten typerästi kävellessäni ensimmäistä kertaa elämässäni paikkaan, jota kutsun kahden viikon päästä kodikseni. Kodikseni, vaikka ajatus kuulostaa uskomattoman epätodelliselta ja hetkittäin on katsottava itseään silmiin ymmärtääkseen elävänsä juuri tässä nimenomaisessa hetkessä, kodikseni, vaikka meinasin eksyä kävellessäni takaisin keskustaan.

On tapahtunut yksinkertaisesti niin suunnattomasti, että hetkittäin on vaikea ymmärtää. Vaikea ymmärtää, että vietän enää kaksi kokonaista viikkoa tässä uskomattoman rakkaassa pikkukaupungissa ja että niiden kahden kokonaisen viikon jälkeen hengitän onnellisuuttani kaupungissa, jossa en koskaan ole kuvitellut asuvani. Vaikea ymmärtää, vaikka tavallaan enemmän kuin mihinkään minä uskon siihen, että elämän oli tarkoitettu heittävän minut myrskytuulen mukana nimenomaan kyseiseen kaupunkiin avaamaan silmäni uudelleen maailman suunnattomalle kauneudelle ja olemaan elossa jokaisella hengenvedollani, heräämään vihdoin tästä loputtomasta horroksesta muuttolintujen lentäessä vapauttaan sinisellä taivaalla.

muutto 099

Kaikella on tarkoituksensa, mietin tänään naurettavan kliseisesti istuessani suhteellisen tyhjän asuntoni lattialla kuuntelemassa hiljaisuuden kaikuvan tyhjissä nurkissa ja katselemassa muuttolaatikoihin pakattua elämääni, nauramassa itsekseni sille, kuinka koko elämäni mahtuu kahteenkymmeneen muuttolaatikkoon. Puhalsin saippuakuplia päivän viimeisten auringonsäteiden vaihtuessa hitaasti tähtitaivaaseen, naapurin juostessa rappukäytävässä sekunteja vastaan minä katselin saippuakuplan hajoavan laminaattilattiaan ja kirjoitin muistikirjaani keskeneräisiä lauseita siitä, kuinka minä en välttämättä ehdikään hukkua ennen kuin herään loputtomasta horroksestani ja avaan vihreät silmäni maailman suunnattomalle kauneudelle, minä en ehdikään hukkua omaan itseeni ennen kuin jätän tämän pikkukaupungin taakseni.

muutto 076

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti