4. helmikuuta 2016

would you forget then what i said and how i died inside my head

jkylä 030jkylä 026

Silloin kymmenen kaksikymmentä katselin maiseman vaihtuvan ikkunalasin takana, kuuntelin takana istuvan naisen kääntävän kirjansa sivua ja hetken mietin itsekseni, että tavallaan elän nimeomaan siitä tunteesta. Siitä, että maisemat vaihtuvat likaisen ikkunalasin takana ja musiikki kuulostaa yksinkertaisesti niin uskomattoman hyvältä, että on vain suljettava silmänsä kadottaakseen todellisuuden siihen äärettömään harmoniaan. Ensimmäisessä penkkirivissä nuori nainen kertoi rauhallisella äänellä lapsilleen matkan päämäärästä ja hymyilin itsekseni kaikelle sille suunnattomalle onnellisuudelle, joka tuntui vyöryvän ylitseni hyökyaallon kaltaisesti piirtäen ääriviivojaansa rikkinäiselle iholleni. Mikkelissä katsoin auringonsäteiden varovaisesti murtautuvan pilviverhon lävitse, musiikin hiljentyessä hetkeksi kuuntelin liikenteen valuvan ohitseni ja kirjoitin viestiin, kuinka olen päättänyt olla pelkäämättä.

Pelkäämättä, vaikka tunteet vyöryisivät ylitseni hyökyaaltojen kaltaisesti ja auringonsäteet palaisivat pilviverhon taakse palaamatta lämmittämään poskipäitäni eksyessäni tuntemattomaan, olen päättänyt olla pelkäämättä, kirjoitin liikenteen valuessa ohitseni kuin jossain hidastetussa elokuvassa ja elämän pysähtyessä hetkeksi aloilleen. Tunteja myöhemmin Jyväskylä verhoutui tummansiniseen, tupakansavun tarttuessa hiuksiin käytin rahani rakastamaani musiikkiin ja katselin sinun silmiäsi kaupungin rauhoittuessa harmoniaansa ikkunalasin takana, silloin kaikki oli yksinkertaisesti hyvin ja minussa ei ollut häivähdystäkään siitä ihmisestä, joka tuijotti kuukauden valkoista seinää tuntematta selkeästi. Silloin minä halusin unohtaa kaiken sen, mitä en tunnistanut peilikuvasta.
 jkylä 022

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti