2/25/2016

olet elossa vaikka silmät ei kestä aina valoa

olavi 008

OLAVI UUSIVIRTA @ LUTAKKO 20 02 2016

Yhtenä pimeyteen verhoutuneena iltana vuosia sitten join punaviiniä eturivissä Helsingin Korjaamolla, olin ainoastaan sanattomuutta musiikin tuntuessa selkärangassani ja värivalojen häikäistessä vihreitä silmiäni kyyneleet valuivat vuolaina poskipäilleni, viimeistään sinä iltana rakastuin Olavi Uusivirtaan. Siitä illasta on kuljettu uskomattoman kauan tähän iltaan, kun seisoessani yleisömeren keskellä Olavi Uusivirta laulaa olet elossa / vaikka kuljetkin katuja kengissä muiden ja musiikin tuntuessa onnellisuutena aivan jokaisessa hengenvedossani suljen hitaasti silmäni, eikä musiikki ole aikoihin saanut tuntemaan näin vahvasti. Nostan molemmat käteni ilmaan hukkuakseni musiikin loputtomaan voimaan, yleisömeri ympärilläni huutaa ääntään käheäksi määrittelemättömästä tunnemassasta ja hetkittäin tartun maailman rakkaimman ihmisen käteen, katson silmiin muistaakseni olevani onnellisempi kuin koskaan elämäni aikana.

On ensimmäinen ilta Helsingistä muuttamiseni jälkeen, kun musiikki saa tuntemaan niin uskomattoman vahvasti, että on antauduttava musiikille jokaisella hengenvedollaan ja huudettava ääntään käheäksi niistä sanoista, jotka kuljettavat mukanaan kesäöiden harmoniaan lintuparven lentäessä tummansinisellä taivaalla ja nuoruusvuosien kauneuteen tuulenhenkäysten tarttuessa takkuisiin hiuksiini vastarannalla. Siihen ensimmäiseen nousuhumalaan lämpimällä rantakalliolla auringonlaskun maalatessa pikkukaupunkia vaaleanpunaisella, kotimatkaan rikkinäisissä sukkahousuissa hiekkateillä ja viimeiseen kesään kivilinnan varjossa, porttikongeihin aamuyöllä betonikaupungin uinuessa loputtomassa harmoniassaan ja suudelmasi maistuessa punaviiniltä. Niistä sanoista, jotka kuljettavat mukanaan muistoissa ja jättävät jälkeensä vain suunnatonta onnellisuutta värivalojen häikäistessä silmiäni yleisömeren keskellä, musiikin tuntuessa aina selkärangassa asti. Nostan käteni takaisin ilmaan, tunnen kyynelten tarttuvan varovaisesti silmäkulmiin ja musiikin alkavan vähitellen murtaa suojamuuriani, joka on vahvistunut äärettömästi Helsingin jälkeen.

olavi 009

Olavi Uusivirta on yksinkertaisesti uskomaton, musiikin lyödessä armottomasti tajuntaani tanssin jalkani kipeiksi pelkästä loputtomasta onnellisuudestani ja naurahdan edessäni huojuvalle humaltuneelle naiselle, vaikka vuosi sitten onnistuin vihaamaan jokaista humalatunutta ihmistä keikoilla sydänjuuriani myöten. On tapahtunut jotain käsittämätöntä, unohdun hetkittäin miettimään yleisömeren syttyessä liekkeihin radiossa loppuun kulutetun hittibiisin kaikuessa kirkkaissa värivaloissa ja maailman rakkaimman ihmisen tarttuessa varovaisesti käteeni, tunnen suojamuurini murtuvan kaikesta siitä suunnattomasta onnellisuudesta ja musiikin äärettömästä voimasta. Kyyneleet tarttuvat kiteinä silmäkulmiini ja valuvat vähitellen poskipäilleni musiikin keinuttaessa mukanaan parkkihallin pimeyteen yhtenä vuosien takaisena yönä, kun laskettiin hämähäkkejä betoniseinästä ja kaivattiin suuriin kaupunkeihin kadottamaan itsemme autojen valokeiloihin, tuntemattomiin satamiin ilman ensimmäistäkään muistoa menneisyydestä.

Ensimmäisestä sekunnista viimeiseen huudan loputtomasta onnellisuudestani, olen elossa aivan jokaisella hengenvedollani ja annan musiikin kuljettaa mukanaan äärimmäisen kauniissa muistoissa, mutta ennen kaikkea tunnen voimakkaammin kuin kertaakaan Helsingistä muuttamiseni jälkeen. Värivalojen vaihtuessa odottamiseen seison portaissa, sanon tämän olleen ehdottomasti yksi parhaimmista todistamistani Olavin Uusivirran keikoista ja kävellessämme myöhemmin kylmyydessä Jyväskylän pukeutuessa pimeyteen nauran kaikelle, olen käsittämättömän onnellinen ja helpottunut, sillä musiikki saa taas tuntemaan.

olavi 007

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti