12/11/2015

you lost the starlight in your eyes

joulukuu 027

Joulukuun kahdeksantena maailma oli sanoinkuvaamattoman kaunis, istuin laiturilla katselemassa pikkukaupungin verhoutuvan auringonlaskun harmoniaan ja annoin tuulenhenkäysten varovaisesti tarttua takkuisiin hiuksiini, jossain kolmensadan kilometrin päässä raitiovaunut kolisivat iltapäivän ruuhkassa ihmisten ohitse. Vuosi sitten minäkin olin yksi niistä ihmisistä, kävelin iltapäivän armottomassa ruuhkassa raitiovaunujen kolistessa ohitseni ja pysähdyin sitten rautatieasemalla katselemaan kiirettä vastaantulijoiden kasvoilla, tavallaan kaipaan sellaista. Vaikka maailma olisi sanoinkuvaamattoman kaunis tässä pikkukaupungissa ja tuulenhenkäys tarttuisi varovaisesti toivottoman takkuisiin hiuksiini maailman hengittäessä rauhallisena ympärilläni, hetkittäin kaipaan suunnattomasti elämääni kolmensadan kilometrin päässä tästä pikkukaupungista ja sitä ääretöntä vapautta, jota hengitin jokaisella hengenvedollani.

Helsingissä tunsin ensimmäistä kertaa elämässäni äärettömän vapauden, unohduin ajattelemaan kylmyyden tarttuessa sormenpäihini ja kävellessäni satamaan annoin musiikin kuljettaa mukanaan siihen samaan äärettömään vapauteen, jota hengitin vuosi sitten aivan jokaisella hengenvedollani. Kyyneleet silmäkulmassa minä hymyilin auringonlaskun sanoinkuvaamattomalle kauneudelle, pysähdyin satamaan katselemaan horisontissa siintävää maisemaa ja vapauden tuntuessa jokaisessa hengenvedossani naurahdin itsekseni, kuinka musiikki on tavallaan särkyvää: viattomuuttaan kuiskaileva musiikki putoaa varoittamatta seitsemännestä kerroksesta armottomaan asfalttiin, kuuntelijansa itkiessä toivottomuuttaan kietoo turvalliseen syleilyynsä ja vaikka maailma sitten verhoutuisi auringonlaskun harmoniaan, elämä kirjoittaa musiikkiin muistojaan polttomerkein. Myöhemmin kyseessä on enemmän kuin musiikkia ja siksi tahtoisin kirjoittaa teille kolmesta aivan uskomattoman kauniista musiikillisesta taideteoksesta, joihin se elämäni kolmensadan kilometrin päässä tästä pikkukaupungista on jättänyt ikuiset jälkensä.

joulukuu 061

Magenta Skycode - Trains Are Leaving The Yard

Magenta Skycode on itselleni henkilökohtaisesti yhtye, jota olen rakastanut palavasti uskomattoman kauniina iltoina auringonlaskujen harmoniassa ja hitaina aamuina, kun aamuauringon ensimmäiset säteet murtautuvat ikkunaverhojen lävitse sisään maalaten valkoisille seinilleni varjojaan. Yhtyeen toinen pitkäsoitto Relief (2010) on ehdottomasti yksi hienoimmista suomalaisista albumeista koskaan, albumin ensimmäisestä raidasta viimeiseen jatkuva harmonia saa sydämen jättämään lyöntejä välistä ja tanssimaan jokaisen askeleen rautatieasemalla iltapäivän ruuhkassa, sulkemaan silmät auringonlaskun vaihtuessa vähitellen tummansiniseen samettiin. Voin vannoa, etten tule koskaan unohtamaan, kuinka iltapäivän ruuhkaan verhoutuneella rautatiasemalla pysähdyin sanoihin 

in the cruelest of ways it is smart      
to transfer the pain to my heart  
and i don’t know if i’ll ever see you again  

ihmisvaltameren keskellä, siinä hetkessä sydämessäni muuttui hetkellisesti rytmi ja oli pysähdyttävä katselemaan vastaantulijoiden liukuvan ohitseni kuin jossain hidastetussa elokuvassa. Rautatieasema ympäriltäni katosi hetkeksi ja kun sanat oh darling how i wish that you were here viimein kaikuivat korvissani minuun sattui enemmän kuin olisin koskaan osannut kuvitellakaan, siinä ohikiitävässä hetkessä minun suunnaton kaipuuni kasvoi valtameriä suuremmaksi ja kyyneleet tarttuivat silmäkulmiini tuntematta häivähdystäkään armosta. Sen lisäksi, että Relief on yksi hienoimmista suomalaisista albumeista koskaan, on kyseisen albumin kuudes raita Trains Are Leaving The Yard ehdottomasti yksi kauneimmista musiikillisista taideteoksista koskaan.

joulukuu 076

Damien Rice - My Favourite Faded Fantasy

Kun Damien Rice julkaisi viime vuonna kolmannen pitkäsoittonsa My Favourite Faded Fantasy (2014) minä olin ainoastaan suunnatonta sanattomuutta, kyseinen albumi on yksinkertaisesti aivan uskomattoman kaunis ja istuessani yhtenä aivan äärettömän kauniina iltana rantakalliolla katselemassa auringonlaskun sanoinkuvaamatonta harmoniaa kuuntelin albumin ensimmäisestä raidasta viimeiseen sanomatta sanaakaan, tunsin tuulenhenkäysten tarttuvan varovaisesti hiuksiini ja kylmyyden pistelevän sormenpäitäni, mutta niiden viidenkymmenen minuutin ajan minä olin olemassa ainoastaan musiikkia varten. Viimeisen raidan päättyessä viimein hiljaisuuteen suljin silmäni tunteakseni rauhallisuuden selkärankani jokaisessa nikamassa, en osannut vieläkään sanoa mitään ja hengitin keuhkojeni täydeltä jäätävää ilmaa, olin osa harmoniaa. Avaamatta silmiäni kuuntelin albumin avausraidan uudelleen ja sanojen 

you could have my favourite face    
 and favourite name         
i know someone who could play the part
but it wouldn’t be the same 

kuiskaillessa korvaani rakkauttaan hymyilin tyhmästi, harmonia kulki melodiana pitkin selkärankaani ja onnellisuus tuntui jokaisessa hengenvedossani, siinä hetkessä jokin minussa muuttui. Jokin jokaisessa hengenvedossani tuntuva tyhjyys, jota en enää tuntenut kuiskatessani ilmaan i could love you more than life if i wasn’t so afraid ja avatessani silmäni maailman suunnattomalle kauneudelle, siinä hetkessä tyhjyys katosi täydelliseen harmoniaan sanojen kulkiessa melodian mukana niin uskomattoman täydellisesti. My Favourite Faded Fantasy on siitä hetkestä lähtien ollut itselleni henkilökohtaisesti enemmän kuin musiikkia, siitä hetkestä lähtien se on muistuttanut minua loputtomasta onnellisuudesta ja harmoniasta auringonlaskujen maalatessa maisemaa rauhallisuuteen pastellinsävyin.

joulukuu 117

Hammock - You Lost the Starlight in Your Eyes

Yhtenä sellaisena päivänä, kun maailma pukeutui harmaaseen räntäsateen piiskatessa kalpeita kasvojani ja jokaisen vastaantulijan kasvoilla oli heijastus omasta epätoivoisuudestani, istuin raitiovaunussa tietämättä määränpäätäni ja annoin Spotifyn päättää kuuntelemani musiikin. Musiikki kulki ohitseni saamatta aikaan ensimmäistäkään tunnetta, katselin harmaaseen pukeutunutta maisemaa ikkunalasin takana ja viereeni istui vaaleahiuksinen pikkutyttö, jolla oli jalassaan punaiset kumisaappaat ja kasvoillaan sitä samaa suunnatonta melankoliaa kuin jokaisessa hengenvedossani. Sitten sadepisaroiden osuessa armottomasti raitiovaunun ikkunaan yhtye nimeltä Hammock kuiskaili korvaani niin äärimmäistä kauneutta, että sydämmessäni tuntui suunnaton harmonia ja oli olemassa ainoastaan sanat

all the nights we tried and tried,  
to find the starlight in your eyes.  
all the hours we cried and cried,  
you lost the starlight in your eyes. 

Se oli ensimmäinen kerta, kun kuuntelin kyseistä yhtyettä ja siitä hetkestä lähtien Hammock on kulkenut mukanani kaikkina niinä päivinä, kun maailma pukeutuu harmaaseen ja melankolia tarttuu vastaantulijoiden kasvoilta. You Lost the Starlight in Your Eyes on yksinkertaisesti aivan uskomattoman kaunis taideteos, kokonaiset yhdeksän minuuttia sanoinkuvaamatonta harmoniaa ja suosittelen kuuntelemaan sen silmät kiinni, keskittymään jokaiseen hengenvetoon.

joulukuu 120

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti