12/09/2015

by the way my hands were shaking

Joulukuu saapui, kun katselin pikkukaupungin uinuvan ikkunalasin takana ja puhuin siitä, kuinka täytyisi uskaltaa tarttua hetkeen, vaikka pelkäisi jokaisella hengenvedollaan. Sadepisaroiden tarttuessa ikkunalasiin join vaniljateetä peltimukista, kuuntelin täydellistä hiljaisuutta lauseiden välissä ja kolmantena päivänä istuin vieraassa kaupungissa, kuuntelin hiljaisuuden sijaan uskomattoman hienoa musiikkia. Kävelin tuntemattomilla kadunkulmilla kaupungin verhoutuessa pimeyteen, tupakansavun tarttuessa hiuksiini hymyilin tyhmästi ja kirjoitin viestiin siitä, kuinka kaikki tuntui uskomattomalta. Aivan uskomattomalta, sillä rakastuin mieheen, joka silittää aamuisin toivottoman takkuisia hiuksiani ja hymyilee katsoessaan silmiini aamuyöllä sanomatta sanaakaan.

Uskomattomalta, sillä olin onnellisempi kuin koskaan.

valot 012joulukuu 001valot 020

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti