23. lokakuuta 2015

i could love you more than life if i wasn’t so afraid

mikäonnormaali 057mikäonnormaali 181

Olen tanssittanut sormiani mustilta koskettimilta valkoisille pikkukaupungin uinuessa ympärilläni, mollisoinnuista duureihin kyyneleet kiteinä silmäkulmissani katuvalojen sammuessa aamuyöllä ennen ensimmäisiä auringonsäteitä ja nuottiviivaston muuttuessa taistelukentäksi hukkunut sanoinkuvaamattomaan rauhattomuuteeni. Havahtunut rappukäytävästä kuuluviin varovaisiin ääniin aamuyön viimeisten tuntien vaihtuessa vähitellen niihin ensimmäisiin auringonsäteisiin, juonut teetä pitääkseni itseni lämpimänä katsellessani kaupungin heräävän ikkunalasin takana ja kirjoittanut tuntemattomista asioista haparoivin lausein, mutta tuntenut rauhattomuuteni jokaisessa hengenvedossani: rauhattomuuteni, joka tarttui selkärankaani kävellessäni viimeistä kertaa rautatieasemalla iltapäiväruuhkassa tai istuessani metrossa matkalla sinne, missä kirjoitin ensimmäisen kerran kaipaavani enemmän kuin koskaan aiemmin, vaikka en oikeastaan osannut sanoa mitä tai miksi ylipäätään kaipaan, kirjoitin vain kaipaavani.

En kaipaa auringonlaskujen harmoniaa tämän pikkukaupungin rauhallisuudessa, kotimatkojani aamuyön viimeisinä tunteina tai edes niitä ensimmäisiä syysöitä, kun seisoin maantien varressa valokuvaamassa maailman suunnatonta kauneutta ja tanssin usvan keskellä onnellisuuttani, kaipaan rohkeuttani, sitä uskomattoman suurta rohkeutta, joka aikoinaan sai muuttamaan sinne, missä raitiovaunut kolisivat ohitseni ja kävelemään tuntemattomilla kadunkulmilla maailman verhoutuessa pimeyteen. Kaipaan uskomatonta rohkeuttani, sillä olen ajautumassa siihen pisteeseen, jossa huomaamattani kasvatan taas juureni tämän pikkukaupungin satamaan ja vähitellen unohdan, kuinka minut luotiin kasvattamaan juureni tähtitaivaan loisteessa tuntemattomaan, astumaan ensimmäinen askel pelkäämättä kaatumista ja kulkemaan eteenpäin, vaikka pelko piirtäisi ääriviivojaan selkäytimeen. Uskomatonta rohkeuttani, koska kaikessa rauhattomuudessani tunnen sisälläni sellaista suunnatonta paloa, etten voi mitenkään pysähtyä tähän pisteeseen, en voi kasvattaa juuriani tähän satamaan tai pysähtyä tälle rautatieasemalle jatkamatta matkaani tuntemattomaan, minä en voi jäädä tässä, minä en yksinkertaisesti kuulu tähän pisteeseen.

mikäonnormaali 059mikäonnormaali 211mikäonnormaali 071

Elämässä täytyy uskaltaa kulkea tuntemattomaan silmät sidottuina ilman maailmankarttaa, unohtua rakastamaan auringonlaskun suunnatonta harmoniaa ja katsella itseään tavallaan ulkopuolisena, sinä tiesit sen katsoessani kerran silmiini. Kaupungin vähitellen hiljentyessä ympärillämme sanoit painavasti, ettei kukaan puolestani päättäisi ryhtyä maalaamaan taivaanrantaa, minun olisi uskallettava itse tehdä ensimmäinen päätökseni ollakseni joskus äärettömän onnellinen ja hymyilläkseni vielä jonakin uskomattoman kauniina iltana auringonlaskun päättyessä tummansiniseen samettiin. Minun olisi löydettävä rohkeutta tehdä päätöksiä tulevaisuuteni suhteen, olen miettinyt tuntien tämän rauhattomuuteni jokaisessa hengenvedossani ja siksi kävellessäni yhtenä päivänä metsässä kuuntelemassa syksyn hiljaisuutta päätin kirjoittaa keskeneräisistä lauseistani vielä valmiin rakkaustarinan, katsella horisontissa uinuvaa kaupunkia linssin lävitse ja huutaa ääretöntä rakkauttani auringonlaskun harmoniassa, kaatua uskomattoman monta kertaa tavoittaakseni unelmani. Sillä kukaan ei koskaan pystyisi tekemään niin puolestani, minun on itse astuttava tuntemattomaan löytääkseni perille ja kuljettava silmät sidottuina ilman maailmankarttaa,

minun on yksinkertaisesti uskallettava.    
 mikäonnormaali 092mikäonnormaali 161