8. elokuuta 2015

ILOSAARIROCK 2015 // APULANTA

ilorokki 1209ilorokki 1260
APULANTA @ ILOSAARIROCK 2015

Sunnuntai-iltana minä istuin vieraassa teltassa juomassa punaviiniä, kerroin vaiettuja totuuksia elämästäni ja seisoessani myöhemmin yleisömeren keskellä odottamassa itselleni sitä henkilökohtaisesti tärkeintä yhtyettä hymyilin typerästi, vaikka todellisuudessa minussa asui äärettömän suurta vihaa jotain tuntematonta kohtaan, jostain tuntemattomasta syystä. Tässä vaiheessa on varmaan kerrottava, etten oikeastaan koskaan ole ollut nimenomaisen yhtyeen keikalla vihainen ja siksi en osannut kuvitellakaan, miltä tuntuisi huutaa ääntään käheäksi rakkaudesta ääretöntä vihaa silmissäni: en osannut kuvitella, miltä tuntuisi itkeä musiikin murtaessa vihan suunnattomat kahleet kyyneliksi tai nostaa kädet ilmaan purkaakseen vihaansa. En osannut kuvitella, mutta Apulannan noustessa värivaloihin Ilosaarirockin viimeisenä esiintyjänä minä huusin ääntäni käheäksi rakkauden lisäksi suunnattomasta vihastani ja tunsin olevani sanoinkuvaamattoman vahvasti elossa.

Sanat hei hei mitä kuuluu / sä kysyt ja kaikki on ok / no hyvä sun on puhuu / kun sä et tiedä miltä musta tuntuu saivat aivan uudenlaisen merkityksen huutaessani niitä ensimmäistä kertaa elämässäni äärettömän vihaisena, ne sanat, jotka ovat kulkeneet mukanani kauemmin kuin uskaltaisin koskaan myöntää ja tavallaan nimenomaan siksi tuntui niin epätodelliselta. Apulantahan on itselleni sillä tavalla äärimmäisen merkittävä yhtye, että se on nähnyt suurimman onnellisuuteni lisäksi myös kaikista vaikeimmat hetkeni, vetänyt armottomasti turpaan itkiessäni epätoivoisuuttani ja pitänyt kädestä kaikkina niinä hetkinä, kun olen päättänyt luovuttaa: tämä yhtye on kulkenut mukanani uskomattoman kauan päästämättä kertaakaan irti, siksi tuntui enemmän kuin pakahduttavalta sanojen jos välittäisin enemmän / jostain muustakin kuin vain itsestäni / niin muuttuisinko jotenkin / ihmiseksikö kasvaisin murtaessa sen loputtoman vihani kahleet kyynelvirraksi poskipäilleni, kaikessa vihassani rakastin enemmän kuin koskaan elämässäni.

Rakastin sanojen ne sanoo mulle / tää on nyt sun todellisuus / tää on nyt sitä, tässä kaikki / tää on lopullisuus / tän ulkopuolella päivät valuvat hukkaan tunkeutuessa suoraan selkäytimeeni, palasin hetkeksi kolme vuotta elämässäni taaksepäin ja unohduin miettimään sitä hetkeä, kun samaisten sanojen myötä päätin muuttaa kolmensadan kilometrin päähän pikkukaupungista, sillä se ei ollutkaan minun todellisuuteni. Sinä sunnuntai-iltana minun todellisuuteni oli kuitenkin rikkinäiset kengät, takkuiset hiukset ja äärettömässä vihassani sanat tähän päättyy paljon hyvää / paljon kaunista repimässä sydäntäni tuhansiin palasiin, mitkään sanat eivät ole koskaan satuttaneet yhtä voimakkaasti, minun todellisuuteni oli kyyneleet poskipäilläni vihan murtuessa vähitellen pieniksi palasiksi yleisömeren jalkoihin. Apulanta oli yksinkertaisesti niin uskomattoman suurta rakkautta, että muistin äärettömän vihani seuraavan kerran vasta kävellessäni juustodiscon kautta leirintäalueelle peittämään vihaani hiljaisuuteen.

  Puhelimessa 7% akkua ja seuraavana aamuna autossa vielä vähemmän,
   maanantain todellisuus päätti iskeä silmillemme täysin armottomana

   mutta helvetti sentään, olihan meillä hauskaa.

ilorokki 1344ilorokki 1308ilorokki 1331