17. toukokuuta 2015

tule tänne niin leikitään // sanni tavastialla

sanni 089sanni 028
SANNI @ TAVASTIA 15 05 2015

Viime heinäkuussa kuunneltiin autossa klassista musiikkia, pysähdyttiin hetkeksi kiroilemaan eksyttyämme vieraaseen kaupunkiin ja rikkinäiset kenkäni täyttyivät hiekasta kävellessämme viimein leirintäalueelle, siitä huolimatta seuraavat kolme vuorokautta olivat täynnä onnellisuutta. Ilosaarirockissa minä olin äärettömän onnellinen, tanssin aamuyöllä leirintäalueella tuntematta pelkoa selkärangassani ja kaikista tärkeimpänä hymyilin typerästi hukkuessani musiikkiin, kyyneleet silmäkulmassa tunsin olevani enemmän kuin koskaan elossa ja hetkittäin suljin silmäni tunteakseni olevani olemassa ainoastaan siinä hetkessä, miksi minä sitten kirjoitan tästä? Kirjoitan tästä, koska yhtenä uskomattoman kauniina iltana seisoin yleisömeren keskellä Sannin noustessa Tavastialla värivalojen loisteeseen ja rakastaessani sittemmin jokaisella hengenvedollani ensimmäisestä sekunnista viimeiseen unohduin miettimään, kuinka silloin heinäkuussa odotin tämän äärimmäisen ihanan naisen keikkaa aivan suunnattoman innoissani ja seisoessani sitten yleisömeressä en saanutkaan keikasta irti tarpeeksi, sydämessä tuntui ainoastaan tyhjyys.

Tyhjyys, joka oli olemassa enää ainoastaan käsitteenä kyynelten virratessa poskipäilleni sanojen mä oon ulkopuolella vaik seison sisällä / jos oon jo kotona miten voi olla koti-ikävä viiltäessä luvattoman syvältä, siinä hetkessä olin valtameren verran määrittelemätöntä tunnemassaa ja hengittäminen tuntui vaikealta, mutta minä rakastin, minä rakastin jokaisella hengenvedollani ensimmäisestä sekunnista viimeiseen. Sen lisäksi, että olin aikoinaan äärettömän innoissani Sannin debyyttialbumista, olen ollut äärettömän innoissani myös huhtikuussa ilmestyneestä toisesta albumista, joka on valehtelematta vähintään yhtä uskomattoman hieno kuin edeltäjänsä: se vaatii enemmän kuuntelukertoja kuin debyyttialbumi, mutta tässä vaiheessa on sanottava ainoastaan, että siinä vaiheessa, kun artisti tekee musiikkia koko sydämellään, sen kuulee aivan ensimmäisestä raidasta viimeiseen ja se saa itkemään värivalojen loisteessa. Niin, kyseinen albumi toimii ehdottoman hienosti myös värivaloissa ja antaessani musiikin viedä mukanaan sanojen mun ajatukseni jos joku kuulis, kuoren alla jotain muuta kun luulis / mut mä hymyilen kauniisti ja saan kaiken anteeksi saadessa kyyneleet jälleen virtaamaan poskipäille. Ilosaarirockissa Sanni ei saanut sydäntäni jättämään lyöntejä välistä, mutta siinä hetkessä Tavastialla en olisi halunnut olla missään muualla, siinä hetkessä en tarvinnut yhtään mitään muuta ja sydämessäni se määrittelemätön tunnemassa vaihtui onnellisuudeksi, kun kotimatkalla kuiskailin ilmaan 

   mikä on pahinta mitä voi sattuu?

Niin, se on muuten yksi toisen albumin hienoimmista kohdista. Kuunnelkaa.
sanni 181sanni 015sanni 128