Mitä on mielenkiintoinen popmusiikki vuonna 2015?

ANTTI TUISKU @ PRESSA 24 04 2015

Miltä kuulostaa oikeasti mielenkiintoinen suomalainen popmusiikki vuonna 2015? Vaikka tämä on tavallaan mielipidekysymys, voin kertoa teille, että tällä hetkellä mielenkiintoisinta suomalaista popmusiikkia tekee vuonna 2003 Idolsissa kilpaillut ja sittemmin yhdeksi suomalaisen popmusiikin kärkinimistä kasvanut Antti Tuisku, eikä yhdentoista vuoden takainen fanityttö voisi oikeastaan olla yhtään ylpeämpi sanoessaan näin. Antti Tuisku ei ollut ensimmäinen artisti, johon rakastuin sydänjuuriani myöten, mutta silloin yksitoista vuotta sitten vaaleansiniset seinäni täyttyivät kyseisen miehen kuvista ja keräsin jokaisen artistiin liittyvän lehtiartikkelin, se oli itselleni tavallaan fanittamisen kulta-aikaa: suuri osa kavereistani rakastui samaan artistiin, koulussa välitunneilla puhuttiin ainoastaan artistin ensimmäisestä albumista ja kotona tämän artistin julisteilla tapetoidussa huoneessani laitoin saman debyyttialbumin pyörimään mankkaan, jonka olemassaolo mahdollisti musiikin rakastamisen, silloin en todellakaan kuunnellut musiikkia tietokoneelta.

Kyseinen debyyttialbumi oli aikoinaan itselleni uskomattoman tärkeä ja ehkä nimenomaan siksi albumi on jäänyt kummittelemaan salaisille soittolistoilleni, kirjoittaessani tätä olen päätynyt kuuntelemaan albumin kahteen kertaan vain huomatakseni, että muistan albumin ensimmäisestä raidasta viimeiseen sanatarkasti. Jos omistaisin albumin edelleen fyysisenä kopiona, se olisi todennäköisesti äärimmäisen kärsineen näköinen lukemattomien soittokertojen ansiosta, mutta valitettavasti joudun kuuntelemaan albumia Spotifystä, enkä minä todellakaan tullut kertomaan teille tästä ensimmäisestä albumista tai siitäkään, kuinka on laulettava mukana jokaisessa biisissä. Tulin kertomaan teille siitä, kuinka Antti Tuisku on tällä hetkellä ehdottomasti mielenkiintoisinta suomalaista popmusiikkia ja kuinka yhtenä iltana suunnattiin Disco Ensemblen keikan jälkeen katsomaan kyseistä artistia värivalojen loisteeseen,

  siellä nimittäin vihdoin ymmärsin, että muutos on välillä hyvästä.

Kuulin Antti Tuiskun musiikkia ensimmäisen kerran värivaloissa yksitoista vuotta sitten Savonlinnasalissa ja muistan elävästi, kuinka jonotettiin ovien aukeamista päästäksemme eturiviin katsomaan kaikista suurinta rakkauttamme: siitä hetkestä minä olen muuttunut uskomattoman paljon ja niin on kyseinen artistikin, mutta seisoessani pikkusiskoni vieressä yksitoista vuotta myöhemmin Antti Tuiskun aloittaessa keikkansa kaikki tuntui olevan ennallaan paitsi musiikki, se oli kokenut ansaitsemansa muutoksen. Itse henkilökohtaisesti pelkään suuria muutoksia musiikissa ja on myönnettävä, että kuullessani Antti Tuiskun tulevan albumin ensimmäisen singlelohkaisun istuessani ensimmäisen kerran helmikuussa bussissa matkalla Tampereelle katsomaan Santa Cruzia, en osannut suhtautua biisiin tavalla, jonka se todella olisi ansainnut: tavallaan se, että singlelohkaisu poikkesi artistin muusta tuotannosta niin vahvasti, sai kyseenalaistamaan kyseisen biisin kokonaisuudessaan ja säikähtämään muutosta, jota olin osannut odottaa.

Pääsikö peto sitten lopulta irti? Kyllä.  

Peto on irti oli nimittäin tämän nimenomaisen keikan avausbiisi ja toimi niin uskomattoman hienosti, että olin ainoastaan sitä valtameren kokoista sanattomuutta: sen lisäksi, että olin turhaan kyseenalaistanut biisin kokonaisuudessaan, olin tavallaan epäonnistunut arvioimaan musiikin toimivuutta. Kyseinen biisi todistaa itselleni henkilökohtaisesti sen, että muutokset musiikissa eivät välttämättä aina olekaan negatiivisia ja on myönnettävä, että tässä tapauksessa muutos toi mukanaan jotain sellaista, mitä monet eivät olisi uskaltaneet lähteä edes yrittämään. Ensimmäistä singlelohkaisua seurannut Blaablaa (En kuule sanaakaan) puolestaan tuntuu toimivan oivallisena jatkona edeltäjälleen, mutta samalla se on äärettömän hieno voimabiisi ja värivalojen loisteessa sanat paan täysille luureihin sen laulun jonka voima vie mut mukanaan / moi teille kaikille / senkun huutelette harmi kun en kuule sanaakaan onnistuivat tässä voimabiisin tehtävässään niin vahvasti, että oli huudettava jokaisella hengenvedollaan ja nostettava kädet ilmaan. Vuonna 2015 mielenkiintoisinta suomalaista popmusiikkia on ehdottomasti Antti Tuisku, eikä todellakaan vähiten siksi, että kyseinen mies uskaltaa ottaa riskejä tehdessään musiikkia ja luottaa itseensä kaikissa niissä tilanteissa, joissa esimerkiksi allekirjoittanut päätyisi kyseenalaistamaan päätöksiä. On sanomattakin selvää, että odotan suunnattoman innoissani toukokuun lopussa julkaistavaa albumia, se saattaa nimittäin olla yksi tämän vuoden parhaimmista kotimaisista julkaisuista ja toisin kuin Antti Tuiskun debyyttialbumi, tämä tulee löytymään fyysisenä kopiona levyhyllystäni.

 Riskien ottaminen, uuden kokeileminen ja ristiriitaiset mielipiteet,
 niistä rakentuu mielenkiintoinen popmusiikki armon vuonna 2015

   ja siksi suosittelen kuuntelemaan Anttia.