3/24/2015

tarinoita kesäöistä

keväthelsinki + kengät 197
Haluaisin kertoa teille tarinoita uskomattomaan kauneuteen verhoutuneista kesäöistä, jolloin istuin rannassa katselemassa auringonnousun suunnatonta harmoniaa ja hengitin keuhkoni täyteen onnellisuutta, joka tuntui vahvistuvan jokaisella hengenvedollani: haluaisin kertoa teille tarinoita kesäöistä, jolloin kuiskailin ilmaan ääretöntä rakkauttani tuntematta pelkoa selkärangassani ja hetkittäin suljin silmäni antaen tuulenhenkäysten tarttua takkuisiin hiuksiini. Haluaisin kertoa teille tarinoita kesäöistä, jolloin pikkukaupunki verhoutui tummansiniseen ja olisin halunnut kirjoittaa rakkauttani mustaan asfalttiin, mutta en ole aina ollut sellainen, hengittänyt suunnatonta onnellisuuttani pikkukaupungin rauhallisuudessa ja halunnut maalata rakkauttani satunnaisten vastaantulijoiden kasvoille, minä olen ollut rauhaton.

Minä olen huutanut ääneni käheäksi siitä suunnattomasta vihasta, kyynelten virratessa poskipäilleni juossut kaatosateessa ja istunut sitten satamassa juomassa halpaa viiniä kaikessa yksinäisyydessäni, sellainen minä olen hetkittäin ollut. Tavallaan siksi haluaisin kertoa teille tarinoita myös kaikista niistä kesäöistä, jolloin uskomattoman suuri onnellisuuteni vaihtui hetkessä myrskytuuleen ja minut pelastettiin kaatuvilta puilta, piiskaavalta kaatosateelta ja salamaniskuilta pikkukaupungin satamassa: haluaisin kertoa teille kesäöistä, jolloin istuttiin esiintymislavan alla juomassa halpaa punaviiniä, kuunneltiin sanoja minä en unohda sinua koskaan / vaikka en muistaisi omaa nimeäni ja myöhemmin katsellessamme tähtitaivasta lämpimällä kalliolla mustahiuksinen poika tarttui käteeni, eivätkä kenkäni olleet vielä rikkinäiset.
keväthelsinki + kengät 181
Nimittäin sinä uskomattoman kauniina kesäyönä, kun mustahiuksinen poika tarttui käteeni tähtitaivaan alla ja oltiin suunnatonta hiljaisuutta, vanhoissa kengissäni ei ollut vielä ensimmäistäkään reikää. Viisi vuotta on tavallaan pitkä aika: olen istunut seitsemännen kerroksen parvekkeella kertomassa itsestäni tupakansavun tarttuessa hiuksiin, itkenyt rappukäytävässä toivottomuuttani maailman rakkaimman pitäessä kädestäni ja huutanut eturivissä sanoja sinä saatat olla juuri se / joka sattumalta minut pelastaa meteoriitin alta loputtomassa onnellisuudessani. Olen tanssinut aamuyön ensimmäisiin tunteihin saakka, rakastanut jokaisella hengenvedollani istuessani laiturilla juomassa kuohuviiniä juhannusyönä ja hetkittäin kadottanut itseni raitiovaunun kolistessa ohitseni, mutta minulla on aina ollut vanhat kenkäni.

Minulla on aina ollut vanhat rikkinäiset kenkäni, olen antanut tuulenhenkäysten tarttua hiuksiini rantahiekan tunkeutuessa rikkinäisiin kenkiini ja istunut laiturilla kuuntelemassa hiljaisuutta: minulla on aina ollut rikkinäiset kenkäni, joista en koskaan kuvitellut joutuvani luopumaan. Tuli kuitenkin päivä, jolloin vanhat kenkäni olivat rikkinäisemmät kuin minä ja oli viimein myönnettävä itselleen, ettemme me enää koskaan todistaisi yhdessä musiikin uskomatonta kauneutta eturivissä tai kulkisi tuntemattomilla kadunkulmilla rakastumassa vapauteen. Minulla on kuitenkin edelleen sanat olisitko haavoittumattomana onnellinen / vai pakahtuisitko sä kenties ikävästä ja hiukset äärimmäisen takussa, vaikka uudet kenkäni eivät muistutakaan niistä uskomattomaan kauneuteen verhotuista kesäöistä tai suunnattomasta rakkaudesta,

  loputtomasta onnellisuudesta.

keväthelsinki + kengät 209

1 kommentti:

  1. Oon todellatodella pitkästä aikaa löytänyt tieni takaisin tähän blogiin. Niin ihanaa!

    VastaaPoista