5. maaliskuuta 2015

LAPKO – FREEDOM

vapaus 015vapaus 006 LAPKO – FREEDOM (FULLSTEAM 2015)

On todennäköisesti täysin tarpeetonta kirjoittaa, kuinka aikoinaan rakastuin Lapkoon lumisateen muuttaessa ikkunalasin takana hetkittäin suuntaansa, mutta tavallaan siihen hetkeen on palattava ymmärtääkseen, miksi kyseisen yhtyeen uusi albumi sai kyyneleet virtaamaan poskipäilleni. Nimittäin sinä nimenomaisena vuosien takaisena pimeyteen verhoutuneena talviyönä minussa ei tavallaan ollut enää mitään kaunista, hukuin omaan toivottomuuteeni unohtuessani katselemaan lumisateen tanssivan hitaasti ikkunalasin takana ja hetkittäin kirjoitin muistikirjaani keskeneräisyyttä melankoliaansa huutavin sanoin, mutta kuunnellessani ensimmäisen kerran kyseisen yhtyeen musiikkia hymyilin. Lapko soitti itsensä suoraan hauraaseen sydämeeni: rakastuin musiikin uskomattomaan vahvuuteen ja samalla siihen herkkyyteen, joka ensimmäisellä kuuntelukerralla onnistui armottomasti särkemään sydämeni tuhansiin palasiin ja varomattomasti kuiskailemaan rakkauttaan murtaen jokaisen suojamuurini niin, että kyyneleet virtasivat poskipäilleni hymyillessäni.

Lapko sai minut ensimmäistä kertaa kuukausiin tuntemaan uskomattoman voimakasta rakkautta, huutamaan pimeyteen verhoutuvilla kaduilla loputtomasta onnellisuudesta ja kuuntelemaan musiikkia tavalla, josta olen edelleen kiitollinen. Sen nimenomaisen pimeyteen verhoutuneen talviyön jälkeen olen ehtinyt keräämään itseeni uskomattoman määrän suunnattoman tärkeitä tämän yhtyeen musiikkiin verhoutuneita hetkiä, istunut aamuyön ensimmäisinä tunteina rannassa silmät kiinni rakastumassa uudelleen ja huutanut ääneni käheäksi yleisömeren keskellä. Näiden vuosien aikana rakkauteni on kasvanut niin uskomattoman suureksi, etteivät keskeneräisyyttään huutavat lauseet muistikirjassani koskaan riittäisi kuvailemaan sitä ja nimenomaan siksi oli palattava ikkunalasin takana suuntaansa muuttavaan lumisateeseen, nimittäin kuunnellessani yhtyeen uusinta pitkäsoittoa ensimmäistä kertaa sydämeni hakkasi vimmatusti ja kyyneleet virtasivat poskipäilleni pelkästään siitä sanoinkuvaamattomasta rakkaudesta, joka kirjoitti ääriviivansa selkärankaani vuosia sitten.

  Vapaus on täällä ja se on itselleni uskomattoman tärkeä albumi,
   mutta tavallaan siitä on melkein mahdotonta kirjoittaa mitään.

          Seuraavaksi kerronkin teille kiitollisuudesta.
vapaus 025
Lapko julkaisi tammikuussa ensimmäisen singlelohkaisun kuudennelta pitkäsoitoltaan ja kuunnellessani sen ensimmäisen kerran vuorokauden vaihtuessa seuraavaan olin ainoastaan sanattomuutta, kyseinen biisihän nimittäin veti kuuntelijaansa armottomasti turpaan viimeistään kertosäkeessä. Kyseinen singlelohkaisu nosti odotukseni tulevaa pitkäsoittoa kohtaan uskomattoman korkealle ja sanojen hello world / what can you offer me today tunkeutuessa luuytimeeni helmikuun lopussa kuunnellessani yhtyeen kuudetta pitkäsoittoa ensimmäisen kerran tiesin, etten koskaan pystyisi arvostelemaan sitä. Ollakseni rehellinen on myönnettävä, etten ole pystynyt kuuntelemaan pitkäsoittoa kertaakaan kriittisesti: kaikista lukemattomista soittokerroista huolimatta kuulen edelleen ensimmäisestä raidasta viimeiseen asti ainoastaan yhtyeen, joka on kirjoittanut kolmekymmentäneljä minuuttia musiikkia suunnattomalla intohimolla välittämättä vähääkään siitä, tuleeko kyseinen pitkäsoitto saamaan mahdollisesti viiden tähden sijasta ainoastaan kolme.

"Lopulta keväällä 2013 olimme siinä pisteessä, että istuimme levy-yhtiön pöydän ääressä Kulosaaressa ja halusimme lopettaa bändin, tyylikkäästi konfettisateeseen Tavastialla. Mutta emme saaneet lupaa. Sovittiin, että tasan vuoden kuluttua palaamme samaan pöytään ja mikäli olemme edelleen samaa mieltä asiasta, toimitaan haluamallamme tavalla” Ville Malja kirjoitti ennen pitkäsoiton julkaisemispäivää ja nimenomaan silloin ymmärsin, kuinka uskomattoman kiitollinen olen jokaisesta biisistä, jokaisesta värivalojen loisteessa viettämästäni hetkestä ja jokaisesta kyyneleestä silmäkulmassani, nimittäin kuudetta pitkäsoittoa ei koskaan pitänyt tullakaan ja siksi kirjoitan kiitollisuudestani. Tämä yhtye on itselleni henkilökohtaisesti nimenomaan niin uskomattoman rakas, että kiitollisuuteni oli sanoinkuvaamattoman suurta pitkäsoiton kolmannen raidan huutaessa korvaani but this is where we nevermind / the shit outside these walls ja onnellisuuden piirtäessä ääriviivojaan kasvoilleni: kyseinen raita on itselleni ehdottomasti tämän pitkäsoiton rakkain, sillä kuullessani sen ensimmäisen kerran värivaloissa lokakuussa kyyneleet virtasivat poskipäilleni ja viettäessäni myöhemmin erään tammikuisen sunnuntaini samaisen raidan musiikkivideokuvauksissa olin uskomattoman onnellinen, niissä sanoissa on suunnaton onnellisuuteni. Pitkäsoittohan on aina ensimmäisestä raidasta aivan viimeiseen asti uskomattoman vahva kokonaisuus ja mikäli ensimmäiset kolme raitaa eivät riittäneet jostain tuntemattomasta syystä vetämään kuuntelijaansa tarpeeksi voimakkaasti turpaan niin viimeistään viidennen raidan oikeastaan yllättävän raskaan intron ja uskomattoman hienon kertosäkeen jälkeen on myönnettävä oma sanattomuutensa, Run Boy Run on itseasiassa yksi pitkäsoiton hienoimmista raidoista.

Viidennen raidan jälkeen sanat you are like a midnight / giving promising shine / your secret folder / triggers my spine kuljettavat mukanaan suunnattomaan harmoniaan, joka kuitenkin kuulostaa tässä tapauksessa suhteellisen vaaralliselta, mutta toisaalta rockmusiikki tarvistee nimenomaan vaarallisuutta pysyäkseen hengissä musiikin loputtomassa tarjonnassa. Vaarallisuuden pystyy kuulemaan ensimmäisestä raidasta viimeiseen, mutta nimenomaan viimeisen raidan huutaessa i'll find a brand new god / i'll find somebody i can trust / somebody i can run to loputtomassa melankoliassaan on tartuttava vielä siihen, kuinka kuulen edelleenkin ainoastaan yhtyeen, joka on kirjoittanut kolmekymmentäneljä minuuttia musiikkia suunnattomalla intohimolla välittämättä siitä, tuleeko kyseinen pitkäsoitto saamaan mahdollisesti viiden tähden sijasta ainoastaan kolme. Freedom on minulle itselleni henkilökohtaisesti äärettömän tärkeä pitkäsoitto ja todennäköisesti se on sitä tekijöilleenkin, viimeistä raitaa lainatakseni

whatever takes too long is worth waiting, 
tätä pitkäsoittoa odotettiin monta vuotta  
ja se ylitti kaikki odotukset, kiitos.       
vapaus 065vapaus 044vapaus 103

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti