24. helmikuuta 2015

jättäisit kuvan kovasta ihmisestä

smg 064smg 044smg 066SCANDINAVIAN MUSIC GROUP @ TAVASTIA 21 02 2015

"Jokin on tavallaan muuttunut, avausraita toimii kuin alkusoittona surulliselle matkalle ja hukkuu lopulta melankoliaan: haikeus maailailee uskomattoman kaunista äänimaisemaa ensimmäisestä hengenvedosta viimeiseen, mutta ne valonsäteet, ne loistavat vahvan haikeuden alta" kirjoitin Scandinavian Music Groupin uusimman albumin ilmestyttyä ja hukkuessani lauantai-iltana värivalojen loisteeseen yhtyeen noustessa lavalle, tunsin melankolian tarttuvan olkapäähäni. Musiikin murtaessa ensimmäisen suojamuurini ensimmäisellä hengenvedollaan saaden kyyneleet silmäkulmiini ja piirtäessä tunnevaltameren ääriviivat selkärankaani unohduin miettimään, olenko lopulta ainoastaan heikkoutta antaessani musiikin läpäistä suojamuurini kerta toisensa jälkeen ja luovuttaessani taistelun herkkyyttäni vastaan kyynelten virratessa poskipäilleni, minä unohduin miettimään, miksi tunnen hukkuvani melankoliaan kauneimpina hetkinä.

Olenko minä heikkoutta, mietin hengittäessäni syvään ja musiikin keinuttaessa mukanaan melankoliasta kesäöiden harmoniaan, ensimmäisiin auringonsäteisiin aamuyöllä ja suloiseen laskuhumalaan lämpimällä rantakalliolla. Scandinavian Music Group on nimenomaan siksi hieno yhtye, että se saa tuntemaan ääretöntä onnellisuutta musiikin kuiskaillessa tarinoita, joissa hiuksissa tuoksuu tupakka ja palataan juhlapaikalle kesäpäivien vaihtuessa vähitellen syksyyn: äärettömän suurta onnellisuutta musiikin keinuttaessa takaisin vuosien takaisiin kesäpäiviin, syksyisiin katuihin pikkukaupungin rauhallisuudessa ja huutaessani hölmöstä rakkaudesta, vaikka aina itkettääkin. Ensimmäisestä hengenvedosta viimeiseen olin äärettömän suurta onnellisuutta tunnevaltameren ääriviivat selkärangassani, kyyneleet poskipäillä värivalojen kirkkaudessa keinuin varovasti tunteiden keinulaudalla musiikin kuiskaillessa korvaani salaisuuksiaan ja murtaessa lopulta jokaisen suojamuurini uskomattomalla voimallaan, mutta en itkenyt heikkoudesta. Enhän minä ole pohjatonta heikkoutta antaessani musiikin läpäistä suojamuuri kerta toisensa jälkeen ja luovuttaessani taistelun herkkyyttäni vastaan kyynelten virratessa poskipäilleni, tavallaan olen vain uskomattoman suurta vahvuutta: uskallan antaa musiikin ottaa syleilyynsä, antautua vaikeimmille tunteilleni kyynelten virratessa poskille ja rakastaa loputtomasti musiikkia, jonka sylissä on turvallista.
smg 055

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti