23. helmikuuta 2015

and i'm feeling wild

santa cruz 182santa cruz 125
SANTA CRUZ @ JACK THE ROOSTER, TAMPERE 20 02 2015

Ollakseni nyt rehellinen itselleni on sanottava, etten oikeastaan koskaan olisi uskonut Santa Cruzin tekevän itseeni henkilökohtaisesti näin uskomattoman suurta vaikutusta: en koskaan olisi uskonut, että ensimmäisen näkemäni keikan jälkeen kuuntelisin yhtyeen debyyttialbumia istuessani raitiovaunussa, kävellessäni kotiin maailman pukeutuessa tummansiniseen ja katsellessani tähtitaivasta istuessani parvekkeella, enkä oikeastaan olisi koskaan uskonut matkustavani pääkaupunkiseudun ulkopuolelle katsomaan yhtyeen keikkaa. En olisi koskaan uskonut, että Santa Cruz tulisi olemaan itselleni henkilökohtaisesti mitään näin uskomattoman suurta, niin ei pitänyt tapahtua, mutta kävellessäni perjantaina rautatieasemalla oli myönnettävä itselleen, ensimmäisen näkemäni keikan jälkeen tästä yhtyeestä tuli itselleni huomaamattani äärimmäisen tärkeä. 

Enkä tavallaan pysty ymmärtämään sitä uskomattomuutta, mietin myöhemmin kävellessäni kaukoliikenteen terminaaliin ja matkustaessani Tampereelle nähdäkseni kyseisen yhtyeen uudelleen värivaloissa, tunteakseni musiikin vetävän allekirjoittanutta armottomasti turpaan ja kitarasoundin kulkevan pitkin selkärankaa. Eikä sitä oikeastaan tarvinnut pystyä ymmärtämään, kun yhtyeen noustessa värivaloihin musiikki sai huutamaan siitä kokonaisvaltaisesta tunteesta ja hukkumaan uskomattomaan onnellisuuteeni, silloin hengittäessäni musiikkia jokaisella hengenvedollani kaupungin verhoutuessa tummansiniseen ikkunalasin takana maailma ympäriltäni tuntui katoavan värivalojen kirkkauteen, siinä ohikiitävässä hetkessä olin olemassa ainoastaan musiikkia varten ja musiikki minua varten, nimenomaan siitä syystä halusin päästä näkemään yhtyeen toistamiseen: tunteakseni musiikin jokaisella hengenvedollani niin uskomattoman vahvasti, että sydämessä muuttuu hetkittäin rytmi ja olisin valmis myymään sieluni kuullakseni enemmän.
santa cruz 247
Viimeksi vertasin keikkakokemustani siihen seitsemän vuoden takaiseen hetkeen, kun Children Of Bodom kiipesi lavalle seisoessani yleisömeren keskellä ja vaarallisuuttaan huutavan kitarasoundin kulkiessa pitkin selkärankaani tunsin olevani suunnattoman vahvasti elossa. Kieltämättä edelleen tuntuu vaaralliselta verrata mitään kyseiseen yhtyeeseen, mutta nostaessani värivaloissa käteni ilmaan yleisömeren hukkuessa omaan loputtomaan rakkauteensa ja kitarasoundin varoittamattomasti viiltäessä selkärankaani vaarallista oli enää ainoastaan se uskomattoman kokonaisvaltainen tunne, joka lävisti keuhkoni huutaessani ääntäni käheäksi ja tuntiessani hetkittäin äärimmäistä euforiaa, nimittäin sellaisina hetkinä musiikki ottaa valtaansa: punaisen taittaessa hitaasti siniseen sydämeni muuttaa hetkellisesti rytmiänsä, on huudettava kovempaa kuin koskaan aiemmin ja nostettava kätensä ilmaan, eikä ole pienintäkään mahdollisuutta katsoa keikkaa rauhallisuutta silmissään. Niin, minusta on edelleen uskomatonta, että minun ikäiseni tyypit voivat lavapreesensillään saada minussa aikaan samankaltaista euforiaa kuin suurin musiikkirakkauteni sai seitsemän vuotta sitten auringonsäteiden lämmittäessä selkärankaa festariyleisössä, aivan käsittämättömän uskomatonta.

Astuessani värivalojen loisteesta pimeyteen kaupunki kuiskaili tarinoitaan ääriviivattomasta vapaudesta, kävelin päämäärättömästi kadunkulmalta toiselle katuvalojen seuratessa matkaani korkealla yläpuolella ja istuin sitten hetkeksi kirjoittamaan keskeneräisiä lauseita muistikirjaani, olisin halunnut tanssia kaupungin halki pelkästään siitä vapauden riemusta ja olla ainoastaan ääretöntä hiljaisuutta, kun kaupunki ympärillä kuiskaili rakkauttaan jokaisessa mahdollisessa ja mahdottomassa sävellajissa. Katsellessani ohikiitävää maseimaa matkustaessani takaisin kotiin mietin, että Santa Cruz on jotain, mitä toisen keikkakokemukseni ansiosta pakottaisin jokaisen ystäväni kuuntelemaan: sanoisin, että on mahdotonta yrittää pukea sanoiksi sitä kokonaisvaltaista tunnetta, joka sai huutamaan kovempaa kuin koskaan aiemmin ja hymyilemään typerästi vielä saapuessani Helsinkiin aamuseitsemältä, sellainen täytyy päästä itse kokemaan.
santa cruz 353santa cruz 377santa cruz 411