5. joulukuuta 2014

ACROSS THE SKY

mustikkamaa 255
Näinä päivinä olen halunnut lähteä tuulenhenkäysten mukana, kirjoittaa suunnattomasta rakkaudestani ja kävellyt Fredrikinkadulla onnellisuutta silmissäni, kun musiikki on kuulostanut aivan uskomattoman hienolta. Musiikki on joulukuun ensimmäisten päivien aikana saanut kuiskailemaan ääretöntä rakkautta auringonlaskujen verhotessa maisemaa harmoniaansa, valvomaan aamuyön ensimmäisiin tunteihin ja tanssittamaan sormia mollisoinnuista duureihin, näinä päivinä olen tavallaan ollut äärimmäisen innoissani musiikista: huutanut ilman ensimmäistäkään ääntä, hymyillyt auringonsäteiden loistaessa silmissäni ja muistanut, kuinka uskomattoman hienolta musiikki kuulostikaan kahdeksan vuotta sitten. Kuitenkin, tämä soittolista käsittää suurimmat rakkauteni joulukuun ensimmäisiltä päiviltä ja esimerkiksi norjalaisen yhtyeen nimeltä Kakkmaddafakka, jota kuuntelin tänään ensimmäistä kertaa innostuen äärimmäisen paljon, tyypit keikkailee keväällä muuten esimerkiksi Tavastialla. 

Lapko, Foo Fighters ja Von Hertzen Brothers ovat edelleen äärettömän suurta rakkautta, viimeisenä mainitun maaliskuussa ilmestyvää albumia odotan enemmän kuin innoissani ja kieltämättä kaipaan samaista yhtyettä suunnattomasti, haluaisin hukkua värivalojen loisteeseen tyyppien noustessa lavalla. Viimeisenä mainitsen Eagle-Eye Cherryn Save Tonight -nimisen kappaleen, sillä kävellessäni Fredrikinkadulla kuuntelin nimenomaan kyseistä musiikillista taideteosta ja en osannut lopettaa hymyilemistäni, muistot akustisen kitaran säestämältä kesäillalta saivat askeleeni keinumaan ja silloin olin uskomattoman onnellinen. Tänään suuntaan Tampereelle hukkumaan värivalojen loisteeseen, tapaamaan rakasta serkkuani ja itsenäisyyspäivänä palaan Helsinkiin juhlistamaan kansallispäiväämme musiikin tuntuessa selkärangassani jokaisella hengenvedollani, olkaa onnellisia!

Lähetä kommentti

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.