11/16/2014

like there's no tomorrow

evamanu 056evamanu 111evamanu 087
EVA & MANU @ TAVASTIA 15 11 2014

Rakastuin elokuussa tämän suomalais-ranskalaisen muusikkopariskunnan uuteen albumiin, joka kuulosti uskomattoman kauniilta matkalla pikkukaupungin rauhallisuudesta takaisin raitiovaunujen kolinaan, mutta vielä kauniimmalta kyseinen albumi kuulosti myöhemmin sinisten värivalojen loisteessa. Eilen seisoin taas eturivissä tämän samaisen muusikkopariskunnan noustessa värivalojen loisteeseen, ensimmäisen biisin kuiskaillessa how do you know if you won't even try kyyneleet tarttuivat silmäkulmiini ja olin uskomattoman suurta voimattomuutta musiikin edessä: jokaisella hengenvedollani tunsin suojamuurieni vähitellen murtuvan ja voimattomuuden tarttuvan olkapäähäni, mutta kaikesta voimattomuudestani huolimatta kuiskailin onnellisuuttani sinisten valojen häikäistessä silmiäni. Sellaista onnellisuutta olisi tavallaan mahdotonta kuvailla, kun musiikki oli jotain aivan sanoinkuvaamattoman kaunista ja melankolian kuiskaillessa sydämessäni tunsin itseni äärettömän pieneksi, tavallaan alastomaksi musiikin surumielisyyden edessä: tässä olen minä salaisuudet käsivarsillani, selkäranka murtuneena ja saisit itkemään ensimmäisellä hengenvedollasi, olisin voinut huutaa ääneni käheäksi musiikin pukeutuessa tummansiniseen samettiin, mutta kaikesta huolimatta värivalojen osuessa silmiini sanat

 love like you've never loved
sing like no ones listening  

saivat huutamaan siitä suunnattomasta onnellisuudesta, hymyilemään kyynelten polttaessa silmäkulmissa. Eilinen keikka päätti tämän suomalais-ranskalaisen muusikkopariskunnan kiertueen, jonka ensimmäisen keikan olin näkemässä Korjaamolla muutamaa kuukautta aiemmin: silloin elokuisena iltana mietin, kuinka kuinka musiikki voi ylipäätään tuntua niin voimakkaalta jokaisella hengenvedollani murtaen kylkiluuni yksi kerrallaan, särkeä sydämeni tuhansiin palasiin ja viimeisten hengenvetojen vaihtuessa hiljaisuuteen korjata kaiken, ottaa hellästi syleilyynsä. Kuinka ylipäätään on mahdollista, mietin silloin kyynelten jäädessä kiteiksi silmäkulmiini ja rakastaessani musiikkia eilen eturivissä suljin silmäni tunteakseni melodian kulkevan selkärangassa, eikä minun tarvinnut oikeastaan miettiä. Ei tarvinnut miettiä, kuinka musiikki voi kuulostaa niin uskomattoman hienolta: tämä suomalais-ranskalaisen muusikkopariskunta on yksinkertaisesti niin äärettömän lahjakas, ettei siinä eturivissä tarvitse pelätä ensimmäistäkään häivähdystä epätäydellisyydestä, sillä ainoa yhtyeeseen liittyvä epätäydellisyys liittyy Manun suomenkielen osaamiseen, mikä sekin on tavallaan uskomattoman sympaattista. Niin, että sitten kävellessäni kotiin minä todella olin suunnattoman kiitollinen kauniista musiikista, rakkaudesta hauraassa sydämessäni ja värivalojen loisteesta, jokaisesta sekunnista musiikin tuntuessa selkärangassani.
evamanu 090evamanu 075

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti