11/01/2014

hello november

093068
Viimeyönä pikkukaupungin nukkuessa ympärilläni kuuntelin puutalon kuiskailevan hiljaisuuttaan ja nukahdettuani näin unta lentämisestä: muuttolintujen tavoin katselin maailman näyttävän uskomattoman pieneltä, kolmensadan kilometrin välimatkan muuttuvan olemattoman lyhyeksi ja muistojeni virtaavan ohikiitävinä kuvina, joista en kuitenkaan saanut kiinni. Katselin itseäni kauneimmissa muistoissani ja herätessäni maailma pukeutui jäähuntuun, istuin keittiössä juomassa teetä auringonsäteiden häikäistessä silmiäni ja kävellessäni myöhemmin metsässä hengitin alkutalven harmoniaa jokaisella hengenvedollani, pakkasen pistellessä sormenpäitäni hymyilin itsekseni ja tunsin auringonsäteet kasvoillani, minä rakastuin.

Rakastuin jäähuntuun verhoutuneeseen maailmaan, sillä alkutalven uskomaton kauneus kuiskailee ääretöntä harmoniaa ja pysäyttää maailman hetkeksi: kylmyys tunkeutuu selkäytimeen ja varpaat jäätyvät ilman villasukkia, mutta hengittäminen tuntuu helpommalta kuin kertaakaan lokakuun maalatessa maailmaa harmaaseen. Marraskuu alkoi suunnattoman kauniisti, kaupungin pukeutuessa pimeyteen sytytettiin kynttilöitä tuomaan valonsäteitä ja syötiin voileipäkakkua juhlistaaksemme marraskuun lopussa koittavaa syntymäpäivääni. Katseltiin vuosien takaisia koulukuvia ja sitten illan viimeisinä tunteina kävelin katuvalojen loisteessa, musiikin tarttuessa olkapäähäni poikkesin tavanomaiselta reitiltäni vanhalle asuinalueellemme vain muistaakseni, miltä tuntuu herätä aamuisin rivitaloasunnon yläkerrasta ja kuunnella sanoja vain välähdys on elämä / vain säde valomeressä vaaleansiniseen verhotussa huoneessa: miltä tuntuu kävellä viisikymmentä metriä soittaakseen ystävänsä ovikelloa, rakentaa lumilinna tähtitaivaan loisteessa ja olla viattomampi kuin koskaan, olla viaton kuin marraskuun ensimmäinen päivä,

hengittää harmoniaa.
086090088

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti