2. lokakuuta 2014

helsinki – savonlinna

savossa 036
Lokakuun ensimmäisenä matkustin kolmesataa kilometriä pieneen oopperakaupunkiin, katselin auringonlaskun maalaavan maisemaa vaaleanpunaisella ja annoin musiikin ottaa syleilyynsä auringonlaskun vaihtuessa vähitellen pimeyteen, silloin musiikin keinuttaessa hämärässä bussissa mietin itseäni. Mietin jokaista tekemääni valintaa, tietoista valintaani kulkea eteenpäin välittämättä vastaantulijoiden mielipiteistä, valintaani olla hakematta uudelleen taidelukioon ja valintaani lähteä opiskelemaan liiketaloutta, sitä vaihtoehdoista viimeisintä. Valintaani lopettaa soittotunneilla käyminen, valintaani jättää liiketalouden opinnot kesken ammattikoulussa ja viimeisinä ehdottomasti yhtä suurimmista valinnoistani, muuttamista kolmensadan kilometrin päähän pienestä oopperakaupungista: millaiset asiat johtivat kyseiseen päätökseen, harkitsinko tarpeeksi täyttäessäni hakemuksia ja kuinka useasti olen katunut päätöstäni, tekisinkö ehkä mahdollisesti jotain toisin?

Helsinki ei ole koskaan ollut sellainen kaupunki, jonne olisin haaveillut muuttavani: juovani aamuteeni leveällä ikkunalaudalla, seikkailevani raitiovaunulla väärään suuntaan tai nukahtavani liikenteen ääniin, minä en voinut kuvitellekaan muuttavani pääkaupunkiseudulle. Kaksi vuotta sitten eräisenä helmikuisena päivänä matkustettiin kuitenkin Helsinkiin hukkumaan värivalojen loisteeseen The Soundsin noustessa lavalle, seikkailemaan itselleni tuntemattomille kadunkulmille ja humaltumaan pienessä asunnossa, ilman tätä helmikuista keikkamatkaa en olisi tehnyt päätöstäni muuttaa Helsinkiin: rakastin raitiovaunujen kolinaa jokaisella hengenvedollani, värivalojen loisteessa hukuin onnellisuuteeni ja lopulta kevätyön pimeydessä huusin vihaavani Helsinkiä, muutaman viikon kuluttua hain Metropoliaan opiskelemaan liiketaloutta.
savossa 030
Oikeastaan en vieläkään tiedä, mikä lopulta sai hakemaan pääkaupunkiseudulle opiskelemaan: todennäköisesti uskomattoman suuri tunteiden ristiriitaisuus, naurettava kapinallisuus vanhempiani kohtaan tai sitten syynä oli yksinkertaisesti intuitio, mutta saadessani heinäkuussa tietää päässeeni todella opiskelemaan liiketaloutta olin suunnattoman onnellinen ja innoissani. Sinä nimenomaisena kesänä hukuin värivalojen loisteeseen suurimman musiikkirakkauteni noustessa lavalle Ilosaarirockissa, join viiniä katsellen tähdenlentoja ja istuin lämpimällä asfaltilla kuuntelemassa kauhutarinoita, elokuussa matkustin ensimmäistä kertaa elämässäni yksin Helsinkiin, ensimmäistä kertaa jäädäkseni lopullisesti. Olenko katunut kyseistä matkaa? Hetkittäin enemmän kuin mitään elämässäni, mutta todellisuudessa Helsinki on kuitenkin antanut minulle tavallaan uuden mahdollisuuden olla uskomattoman onnellinen ja löytää rakkauteni elämän suunnatonta kauneutta kohtaan tuntemattomilta kadunkulmilta silloin, kun maailma pukeutuu harmaaseen: raitiovaunujen kolistessa ohitseni olen oppinut tuntemaan itseni paremmin, kuuntelemaan omaa ääntäni rautatieaseman iltapäiväruuhkassa ja vaikka hetkittäin kadun elokuista matkaani, se on silti ehdottomasti yksi tärkeimmistä tekemistäni matkoista.

Sen lisäksi, että Helsinki on antanut minulle uuden mahdollisuuden olla uskomattoman onnellinen, se on tarjonnut mahdollisuuden hukkua värivalojen loisteeseen lukemattomia kertoja ja uskallan väittää, että ilman äärettömän suurta onnellisuuttani Tavastialla esimerkiksi Von Hertzen Brothersin noustessa sinisten valojen loisteessa lavalle, en välttämättä olisi oppinut rakastamaan elämän suunnatonta kauneutta tai kuiskailemaan rakkauttani katuvalojen loisteessa. Helsinki on antanut minulle henkilökohtaisesti paljon, olen rakastanut jokaista tuntematonta kadunkulmaa raitiovaunun kolistessa ohitseni ja tuntenut loputonta vapautta kävellessäni pimeyteen verhoutuneilla kaduilla, mutta ollakseni rehellinen on todettava, että kaipaan jatkuvasti pieneen oopperakaupunkiin. Savonlinna oli kaksikymmentä vuotta minulle koti, pikkukaupunki näki minun kasvavan vaaleahiuksisesta pikkutytöstä pelottavan lähelle aikuisuutta,  todisti uskomattoman montaa unohtumatonta hetkeä ja vaikka kaksi vuotta sitten matkustin Helsinkiin jäädäkseni, kaipuun kasvaessa ihmistä suuremmaksi on matkustettava takaisin Savonlinnaan voidakseen hengittää rauhallisesti.
savossa 040