10/31/2014

but you’re breathing

savossa 065savossa 041
Matkustin eilen kolmesataa kilometriä takaisin pieneen oopperakapunkiin, katsoin auringonlaskun maalaavan maisemaa vaaleanpunaisella ja viimeisten auringonsäteiden vaihtuvan pimeyteen: katsoin maiseman ikkunalauden takana vaihtuvan ja kun sitten viimein tunnistin tienviitoista rakkaimman pikkukaupungin, olin uskomattoman onnellinen. Uskomattoman onnellinen ja sydämessäni äärettömän suurta harmoniaa, kun seisoin linja-autoasemalla iltapäivän viimeisten tuntien vaihtuvan iltaan. Olen huomannut kaipaavani tänne jatkuvasti: kävellessäni tuntemattomilla kadunkulmilla ilman päämäärää, katsellessani ihmisten juoksevan rautatieasemalla ja istuessani öisin huoneessani, kun kiirenen kaupunki ympärilläni vihdoin nukahtaa. 

Olen huomannut kaipaavani ja olen huomannut, että hetkittäin on matkustettava tänne hengittämään rauhallisesti ja istumaan järven rannalle kuunnellakseen hiljaisuutta, hetkittäin ainoastaan pieneen oopperakaupunkiin palaaminen saa rauhallisuuden kuiskailemaan rintalastani alla. Tänään olen ollut onnellinen, aamulla kävelin metsässä kuuntelemassa luonnon uskomattoman kaunista hiljaisuutta ja istuin kottikärryissä kylmyyden pistellessä sormenpäitäni, nauroin auringonsäteiden murtaessa pilviverhon: tavallaan se oli suunnattoman kaunis hetki, jotain muuttui muutamassa sekunnissa ja pysyi silti ennallaan, nauroin omalle onnellisuudelleni. Myöhemmin kävelin pimeyteen verhoutuneilla kaduilla maailman rakkaimman belgianpaimenkoiran kanssa, ohikiitävien autojen valokeiloissa hymyilin itsekseni ja palatessani kotiin katsoin, kuinka pienet noidat katosivat pimeyteen.
savossa 064savossa 030savossa 060

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti