RISTO @ KORKEASAAREN KISSOJEN YÖ 12 09 2014
Pukeuduin eilen siniseen neuleeseen, seikkailin katselemaan amurintiikeriä silmiin auringonsäteiden lämmittäessä selkääni ja ruuhkabussissa vaaleahiuksinen pikkutyttö luetteli vieressään istuvalle naiselle eläinten nimiä: katselin ääretöntä onnellisuutta tytön kasvoilla ja unohduin sitten kuuntelemaan maailman kauneinta musiikkia, bussin kaartaessa päätepysäkille katsoin samaisen vaaleahiuksisen pikkutytön riemuitsevan kävellessään äitinsä eläintarhan porteille, minä olisin voinut viisitoista vuotta sitten olla samanlainen. Juosta riemuissani eläintarhan porteille ja nauraa auringonsäteille syyskuun toisena viikonloppuna, vaikka tavallaan olen sellainen edelleen: kävellessäni eläintarhan porteista sisään hymyilen itsekseni ja riemuni on suunnatonta katsellessani amurintiikeriä silmiin metalliaidan lävitse, minä olen edelleen vaaleahiuksinen pikkutyttö.
Seikkailtuani ihmismeren keskellä pysähdyin katselemaan auringonlaskun maalaavan maisemaa vaaleanpunaisella, kuuntelin laineiden osuvan hitaasti rantakallioon ja tunsin harmonian laskeutuvan auringonsäteiden mukana, pimeydessä vaelsin ihmismeren keskeltä värivalojen loisteeseen kuuntelemaan uskomattoman hienoa musiikkia. Äläkä vitsaile pelle vaan sano mikä estää meitä olemasta ihan kaikki, sanat kaikuivat pimeässä eläintarhassa sinisten värivalojen loisteessa ja unohduin hymyilemään uskomattomalle harmonialle rintalastani alla: kaikki oli hetken siinä yleisömeren keskellä, sinisten värivalojen loisteessa ja niissä sanoissa, mikä estää meitä olemasta ihan kaikki. Risto oli jotain uskomattoman hienoa ja kotimatkalla katselin ohikiitävää maisemaa ikkunalasin takana, pimeys vangitsi kaupungin ääriviivattomiin varjoihin.
Seikkailtuani ihmismeren keskellä pysähdyin katselemaan auringonlaskun maalaavan maisemaa vaaleanpunaisella, kuuntelin laineiden osuvan hitaasti rantakallioon ja tunsin harmonian laskeutuvan auringonsäteiden mukana, pimeydessä vaelsin ihmismeren keskeltä värivalojen loisteeseen kuuntelemaan uskomattoman hienoa musiikkia. Äläkä vitsaile pelle vaan sano mikä estää meitä olemasta ihan kaikki, sanat kaikuivat pimeässä eläintarhassa sinisten värivalojen loisteessa ja unohduin hymyilemään uskomattomalle harmonialle rintalastani alla: kaikki oli hetken siinä yleisömeren keskellä, sinisten värivalojen loisteessa ja niissä sanoissa, mikä estää meitä olemasta ihan kaikki. Risto oli jotain uskomattoman hienoa ja kotimatkalla katselin ohikiitävää maisemaa ikkunalasin takana, pimeys vangitsi kaupungin ääriviivattomiin varjoihin.
Lähetä kommentti