Herätessäni viisitoista minuuttia ennen seitsemää maailma verhoutui harmaaseen, auringonsäteet eivät murtautuneet huoneeseeni ikkunaverhojen lävitse ja jossain neljäsataa kilometriä kauempana maailma verhoutui valkoiseen viattomuuteen, täällä puolitoista astetta lämmintä. Parvekkeen kaiteelta ihmisiä ohikulkumatkalla seitsemän kaksikymmentä, ulkona tuuliainen tarttui hiuksiini kymmenen metriä sekunnissa ja taivas tarttui kengänpohjiini kävellessäni rautatieasemalla, mutta kylmyyden koskettaessa olkapäätäni olin uskomattoman onnellinen: olisin halunnut kirjoittaa onnellisuuttani rautatieaseman seiniin, maalata vastaantulijoiden kasvoille ja kuiskailla seitsemällä tuntemattomalla kielellä, joista ensimmäistäkään en itse pystyisi ymmärtämään.Hetkittäin mietin siellä missä muut kulkevat matkaansa eteenpäin minä kierrän ympyrää, kirjoitin päiväkirjaani istuessani parvekkeella maailman verhoutuessa tummansiniseen samettiin ja olisin halunnut kirjoittaa rakkauskirjeitä karttapallon reunalle, myöhemmin löysin tähtitaivaan kenkälaatikosta. Tähtikarttoihin kirjoitin onnellisuuteni muistaakseni kirjoittaa vuosikymmeniä myöhemmin, pimeyden verhotessa maailmaa ääriviivattomiin varjoihin maalasin huuleni punaisella ja unohduin miettimään, kuinka tavallaan haluaisin muuttaa hetkeksi Kuopioon tai oikeastaan mihin tahansa, mutta haluaisin jotain uutta.
Kirjoitat ihanasti! <3
VastaaPoistakiitos ihana♥
Poista