2. heinäkuuta 2014

kuuntelen sun hengitystä

aatun kanssa 025aatun kanssa 050
Olen miettinyt, mitä oikeastaan jäisin kaipaamaan, jos huomenna päättäisin matkustaa kolmesataa kilometriä lähemmäs raitiovaunujen kolinaa ja vastaantulijoiden päämäärätöntä kiirettä metron myöhästyessä kaksi minuuttia aikataulusta: mitä oikeastaan jäisin kaipaamaan, jos huomenna päättäisin palata takaisin sinne, missä merituuli tarttuu hiuksiin kävellessäni satamassa auringonsäteiden lämmittäessä selkärankaa. Miettinyt todella, mitä oikeastaan jäisin kaipaamaan, jos huomenna jättäisin taakseni rakkaan pikkukaupungin ja en palaisi koskaan takaisin, mitä todella jäisin kaipaamaan pikkukaupungin rauhalllisuudesta.

Ehkä jäisin kaipaamaan auringonlaskujen harmoniaa rantakallioilla tuulenhenkäysten tarttuessa hiuksiini, hiljaisuutta metsän kuiskaillessa rauhallisuuttaan kävellessäni mustan karvakuonon kanssa kotitalomme takaisessa metsässä ja aamun ensimmäisiä auringonsäteitä ikkunalasin takana, kun pikkukaupunki hiljalleen heräilee ja unohdun juomaan aamuteeni ilman ensimmäistäkään häivähdystä kiireestä: sellaisen rauhallisuuden unohtaa matkustaessaan kolmesataa kilometriä kauemmas pikkukaupungin hiljaisuudesta, kolmesataa kilometriä kauemmas pienestä elokuvateatterista Olavinkadulla. Ehkä jäisin kaipaamaan pikkukaupungin satamaa höyrylaivojen huutaessa tervehdyksiään saapuessaan auringonsäteiden täyttämään satamalaituriin, muistoja kadunkulmilla hymyillessäni vastaantulijoille ja illan viimeisiä auringonsäteitä kävellessäni hiekkateitä pitkin vaaleansiniseen kotiini, mutta sinua jäisin kaipaamaan jokaisella hauraalla hengenvedollani.
aatun kanssa 062
Jäisin kaipaamaan niitä uskomattoman kauniita kesäöitä, kun oltiin äärettömän onnellisia tupakansavun tarttuessa hiuksiin ja kiivettiin katolle katselemaan aamuyön viimeisten tuntien vaihtuvan auringonsäteisiin, jäisin kaipaamaan suunnatonta vapautta hengenvetojen kertoessa sanattomasta onnellisuudesta: auringonnousuja kivilinnan varjossa ja varovaista onnellisuutta kasvoillasi, kun sanoit meidän aikamme ei pääty kolmensadan kilometrin välimatkaan. Jäisin kaipaamaan sekavuudella väritettyjä kesäöitä akustisen kitaran kuiskaillessa ilmaan rakkauttaan, kävelyitä sataman hiljaisuudessa maailman romahtaessa niskaani ja sanatonta rakkautta vuorokauden viimeisinä tunteina, tähtitaivasta yllämme istuessamme seitsemännen kerroksen parvekkeella.

Niitä sellaisia ihmisiä, jotka hetkittäin ymmärtävät uskomattomalta kuulostavia tarinoitani ja joiden ansiosta en koskaan luopunut rakkaudestani musiikkia kohtaan: niitä sellaisia ihmisiä, joista en suostuisi luopumaan elämän heitellessä myrskytuulen mukana valtamerten toiselle puolen ja samalla suunnatonta vapauttani, jonka tunnen jokaisella hengenvedollani seikkaillessamme aamuöisin maailman tutuimmilla kaduilla, hymyillessämme suunnatonta onnellisuuttamme ja päätyessämme nukahtamaan hiljaisuuteen,

jäisin kaipaamaan mustelmia polvissani.
aatun kanssa 031aatun kanssa 061aatun kanssa 003