7. kesäkuuta 2014

auringonsäteinä sumuverhon takaa

14425777111_974e6319ce_o14242528228_9e93dd08a1_o14242528678_fd5a1b23b9_o Joinakin aamuina haluaisin unohtua äärettömään harmoniaan, tanssia parkettilattioilla kaatosateen hakatessa ikkunalautoihin ja musiikin ollessa hiljaisuuttakin kauniimpaa: musiikin ollessa auringonlaskujen kaltaista täydellisyyttä, viimeiset hengenvedot ennen tummansiniseen pukeutunutta pimeyttä ja hiekkamyrskyt aavikoilla, äärettömän voimakasta. Kuiskailla ilmaan niitä sanoja, jotka ovat murtaneet jokaisen suojamuurini yleisömeren keskellä musiikin tuntuessa selkärankani jokaisessa nikamassa, kaikista rakkaimpia sanoja. Sadepisaroiden valuessa ikkunalasia pitkin kyyneleet tuntuvat ainoastaan muistoilta konserttisalin pimeydestä, musiikki kuiskailee ääretöntä onnellisuutta rintalastani alla auringonsäteinä sumuverhon takaa ja unohdun jälleen miettimään konserttisalin pimeydessä tuntemaani loputonta rakkautta. 

Sitä mielettömän suurta rakkautta, jonka musiikki kuiskaili hyökyaaltojen uskomattomalla voimalla sydämeeni murrettuaan jokaisen suojamuurini ja kuivattuaan kyyneleeni tuulenhenkäysten tavoin: niin suurella rakkaudella murtaisi vahvimmankin muurin, voittaisi itsensä vaikeimpina hetkinä pimeyden maalaillessa maisemaa tummansinisellä ja ylittäisi vuoria, taivaaseen asti kurottavia. Niin suurella rakkaudella ei ole tapana unohtua konserttisalin pimeyden jäädessä ainoastaan muistoksi, loputon rakkaus rakentaa kotinsa sydämeeni ja kuiskailee onnellisuuttaan tanssiessani pitkin parkettilattioita kaatosateen piiskatessa ikkunalautoja, musiikkirakkauksistani suurin Von Hertzen Brothers: sellainen rakkaus ottaa vähitellen valtaansa, heittelee myrskytuulen voimakkuudella tunnetilasta seuraavaan ja vie mukanaan hyökyaallon harjalle, tuntuu elävältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti